Ladataan...
Päästä irti

 

Vietin viime viikolla torstaista sunnuntaihin Natural High Healing Festivalilla. Itselleni nämä olivat ensimmäiset kyseiset festivaalit. Olin kuitenkin kuullut festivaaleista melko paljon, joten tiesin hieman, mitä odottaa. Natural High Healing Festival on päihteetön festivaali Uudessakaupungissa. Festivaalin sivuilla (naturalhighfestival.fi) kuvaillaan festivaalia uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumattomaksi luovuuden, vapauden ja sydämen festivaaliksi. Festivaali onkin kaikkea tuota!

Oman kokemukseni mukaan festivaaleille kerääntyvät ihmiset, jotka kannattavat toisten ihmisten, eläinten ja luonnon kunnioittamista. Ihmisiä yhdistää halu kehittää itseään ja muuttaa maailmaa kohti vapautta, iloa, rauhaa ja rakkautta. Festivaaleilla saa olla oma itsensä, kunhan kunnioittaa toisia. Festivaaleilla saa tanssia, laulaa, nauraa, itkeä ja vaikka huutaa. Ihmiset kokoontuvat festivaaleille iloitsemaan, rentoutumaan sekä haastamaan ja kehittåmään itseään yksin ja yhdessä.

Festivaaleilla on monenlaista ohjelmaa: musiikkia, meditaatiota, joogaa, tanssimista, laulamista, tantraa ja muita työpajoja. Festivaaleilla voi ostaa myös ravitsevaa vegaaniruokaa sekä saunoa ja uida.

Itse osallistuin Pussy talks-nimiseen työpajaan (Violeta Labello), jossa vapauduttiin naisten sukupuolielimiin ja seksuaalisuuteen liittyvästä häpeästä. Osallistuin myös Breath Journey-työpajaan (Pragita ja Sudeva), jossa syvähengityksen avulla päästettiin irti kontrollista. Itse yllätyin omasta reaktiostani: nauroin, itkin ja huusin. Todella vapauttavaa!

Lisäksi osallistuin naurujoogaan (Henna Länsipää), Healing Sounds Qigongiin (Tai Chi Forest), Alchemy of Shame-työpajaan (Kaisa Peltola) sekä olin seuraamassa useita musiikkiesityksiä. Tanssimme myös paljon.

Yllätyin positiivisesti siitä, että minun oli suhteellisen helppoa käydä työpajoissa. Toki jotkin kohtaamisharjoitteet muiden kanssa ujostuttivat, mutta huomasin, että olen vapautunut hirveästi ihmisenä niiden vuosien aikana, kun olen kehittänyt aktiivisesti itseäni. Aiemmin myös tanssiminen ja laulaminen tuntuivat ylivoimaisilta haasteilta, nyt eivät lainkaan! Oli ihanaa huomata, miten työ on tuottanut hedelmää. En ole kuitenkaan vielä valmis esimerkiksi haastaviin tantratyöpajoihin. Mielestäni näissä asioissa on hyvä haastaa itseään omia rajoja kunnioittaen ja kuunnellen. Olin festivaaleilla avopuolisoni Lauran kanssa, ja festivaali lähensi myös meitä.

Festivaalista jäi käteen pitkät halaukset, lämpimät katseet, tanssin ihanuus, laulun kauneus ja tunne itsensä ylittämisestä. Lisäksi olo festivaalin jälkeen oli vapautunut ja rentoutunut haastavien työpajojen, mukavien illanviettojen, saunomisen ja uimisen jälkeen. Muihin festivaaleihin verrattuna iloa tuotti myös päihteettömyys ja siistit vessat! Suosittelen koko sydämestäni!

Ladataan...
Päästä irti

Olen kärsinyt pakko-oireisesta häiriöstä nyt jo vuosia, mutta sain diagnoosin vasta viime syksynä. Samalla kun diagnoosi toi tullessaan helpotuksen olon siitä, että minulla todella on kyseinen sairaus, tuli myös pelkoja. 

Diagnoosin saamisen jälkeen olen kahdesti istunut hammaslääkärissä ja täyttänyt esitietolomakkeeseen sairaudesta ja lääkityksistä. Minut on leimattu! Olen hullu. Virallisesti.

En tietenkään oikeasti ajattele näin. En pidä itseäni hulluna, vaan pidän sairautta yhtenä vaikeutenani ja osana minua. Uskon sairauden olemassaololle olevan useita syitä, ja uskon voivani vaikuttaa sen kulkuun.

Nyt kun olen saanut kuitenkin leiman siitä, että tässä yhteiskunnassa, lääketieteellisesti, olen mieleltäni sairas, tuntuu erikoiselta, että olenkin kokenut olevani jonkin asteinen b-luokan kansalainen. 

 

Olen miettinyt esimerkiksi sitä, että jos haen töitä, niin pääsenkö läpi työhöntulotarkastuksen vai olenko kelpaamaton? Minun täytyy todistaa, että sairaus ei estä minua olemasta kunnon kansalainen ja työläinen. Olen nyt huomannut yhteiskunnassamme vallitsevia piiloasenteita. Eivätkä ne kaikki ole edes piilossa.

Yhteiskunnassa on tapana esitellä voimaantuneita paranemistarinoita esimerkiksi naisten lehdissä, mutta harvemmin tarinoita, jotka eivät ole "loppuunkäsiteltyjä". Saako tässä yhteiskunnassa olla samaan aikaan mukana ja hullu? Kärjistettynä.

Mielenterveyden häiriöitä pidetään edelleen tabuina ja ihmisiä, jotka puhuvat niistä avoimesti, outoina. Ihmiset pitävät omana tietonaan sairautensa, koska mielenterveyden ongelmista ei voi puhua kuten poikki menneestä jalasta. Elää myös outo käsitys, että mielenterveyden ongelmista kärsivät eivät voisi elää niin sanottua normaalia elämää ja osallistua yhteiskuntaan. Toki se tuo omat haasteensa, eivätkä kaikki toki pysty esimerkiksi käymään töissä, mutta käsitys kokonaisuudesta on vinoutunut.

Diagnoosin saaminen oli siis sekä helpotus että järkytys. Helpotti tietää, että en ole hullu ollessani hullu. Hahaa! Mutta diagnoosi tuo leiman, jota en enää pääse pakoon.