Ladataan...
Päästä irti

Taistelussani pakko-oireisen häiriön kanssa, olen siirtynyt uuteen vaiheeseen. Olen kuunnellut Shannon Shy-nimisen miehen facebook-videoita ja lukenut hänen tekstejään (https://www.facebook.com/Shannon-Shy-OCD-Can-Be-Defeated-Im-Living-Proof-428444560551203/), jotka ovat inspiroineet minua pääsemään seuraavalle tasolle taistelussani.

Pakko-oireisessa häiriössä mieleen tulee epämiellyttäviä ja/tai uhkaavia ajatuksia (pakkoajatus), ja pakottava tarve tehdä näille asioille jotakin (kompulsio). Kuten ajatus likaisuudesta saa haluamaan pestä kädet. Silloin ei riitä käsien pesu vessassa käynnin jälkeen vaan käsien pesusta saattaa tulla jatkuva tapa useita kymmeniä kertoja päivässä. Käsien pesemättä jättäminen saattaa johtaa ajatukseen, että itse tai läheiset sairastuvat ja kuolevat. Uhkakuvat ovat epäloogisia tai suuresti liioiteltuja. Silti sairastuneesta ne tuntuvat todellisilta.

Shannon kertoo päässeensä yli pakko-oireisesta häiriöstä muun muassa käyttämällä strategiaa, jossa häiriötä eli OCD:ta (Obsessive Compulsive Disorder) pidetään ja kohdellaan erillisenä olentona. Tämä olento kiusaa sinua ja valehtelee sinulle. Shannon kertoi kehittäneensä välinpitämättömän suhteen OCD:hen. Hän suhtautui olioon täysin välinpitämättömästi, jolloin pakkoajatukset lopulta vähenivät ja loppuivat kokonaan. Samaan aikaan täytyy kuitenkin pyrkiä kaikin keinoin estämään itseään tekemästä ahdistusta lievittäviä toimintoja, kompulsioita.

Olen viimeisen viikon aikana kehitellyt tätä välinpitämätöntä suhtautumista tähän olioon nimeltä OCD. Nimesin oman kiusaajani Öyköksi ja piirsin hänestä kuvan. Olen lisäksi alkanut puhua hänestä kolmannessa persoonassa. "Öykön mielestä minun pitäisi... Öykkö on huolestunut siitä ja tästä...". Tietysti koska olen pitkään uskonut sen, mitä Öykkö on minulle kertonut, on välinpitämätön suhtautuminen haaste. Aion kuitenkin olla kuuntelematta häntä enää, enkä tee kompulsioita hänen miellyttämisekseen. Otan riskin, että jotakin pahaa tapahtuu. Oman itseni vuoksi.

Toinen mahtava strategia on se, minkä opin OCD-klinikalla. Strategian tarkoituksena on erottaa asiat, joihin oikeasti tulisi puuttua OCD-ajatuksista. Ohjenuoranani on esimerkiksi: "Pidän huolen omista asioistani ja puutun vain vakaviin virheisiin" sekä "On hyvä, että ei ole aina varma kaikesta, silloin voin keskittyä elämääni". Tällaiset säännöt auttoivat minua erityisesti taistelun alussa, ja nyt tunnistan pakkoajatukset jo lähes aina muutenkin. Silloin kun pakkoajatus sekoittuu niin sanottuun oikeaan mahdolliseen uhkaan, on hyvä yrittää erottaa ajatuksesta OCD:n aiheuttama lisämauste. Silloin turvaudun uusiin sääntöihini.

Tällä viikolla olen löytänyt oman voimani jälleen. En anna enää sairauden hallita minua, vaan minä hallitsen sairauttani. Kiitos tästä kuuluu mahtavalle OCD-klinikalle (ocd-clinic.com), Shannon Shylle, erityisesti avopuolisolleni Lauralle. Myös perhe, ystävät ja työyhteisö on ollut tukena. Mahtavat ihmiset ovat auttaneet minua, joten olen voinut auttaa itse itseäni. Taistelu ei ole vielä loppu, ja takapakkeja varmasti vielä tulee, mutta olen viimein saanut otteen omasta voimastani ja voin haistattaa OCD:lle eli Öykölle pitkän paskan.

 

Seuraa minua myös Instagramissa @saida_paastairti

 

Kuvat: @laura_ilojaolo

 

Ladataan...
Päästä irti

Viikko sitten torstaina tulin kotiin OCD-klinikalta (ocd-clinic.com), jossa hoidatin pakko-oireista häiriötäni. Kokemus oli mitä suurenmoisin, josta kirjoitinkin viime postauksessa. Klinikalta sain mitä parhaimmat työkalut taistoon OCD:tä (Obsessive Compulsive Disorder) vastaan. Käytännön toteutus kotona onkin sitten toinen juttu.

Pakko-oireisessa häiriössä ihminen ahdistuu jostakin asiasta, jonka kokee uhkaksi (obsessio), ja sitä seuraa pakonomainen tarve tehdä jotain asialle (kompulsio). Ihminen yrittää näin hallita ja vähentää ahdistusta. Tekemällä kompulsioitaan ihminen kuitenkin pitkässä juoksussa vain pahentaa ahdistustaan. Esimerkiksi ihminen, joka pelkää bakteereita. Hän näkee uhan liassa, joten hän yrittää estää uhkaa tapahtumasta pesemällä käsiään. Lopulta käsien pesu on jatkuvaa, koska pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä on tyytyväinen vasta silloin, kun uhka on minimoitu 100%. Elämässä tällainen ei kuitenkaan ole mahdollista. Kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa kompulsioiden tekeminen lopetetaan ja ahdistus kasvaa väliaikaisesti. Pitkässä juoksussa ahdistus kuitenkin lievenee, kun ihminen havaitsee, että ahdistus vähenee ajan myötä. Samalla ihminen opettelee sietämään epävarmuutta.

Palasin töihin tällä viikolla. Alkuviikko töissä sujui todella hyvin, ja olin todella ylpeä itsestäni. Onnistuin sietämään ahdistavia ajatuksiani tekemättä kompulsioitani. Perjantaina olin hieman alavireinen ja flunssainen, joten en enää jaksanut taistella kuten alkuviikosta. Töissäkin tuli siis tehtyä muutamia kompulsioita, jotka minulle tarkoittavat tarkisteluja ja varmisteluja. Jouduin hetkellisesti takaisin pakko-oireisen häiriön kehään, mutta onneksi minulla on klinikalta saamani työkalut, jotta tiedän, mitä minun kuuluu seuraavaksi tehdä: lopettaa kompulsointi ja taistella!

Tämä taistelu on jatkuvaa vuoristorataa eri tunteiden kanssa. Samaan aikaan, kun tunnen onnistumisen ja ylpeyden tunteita onnistuessani välttämään kompulsioita, taustalla on aina pelko ja ahdistus. Toisaalta hetkellisen helpotuksen (kompulsion jälkeen) vastaparina on aina pettymys ja tuska epäonnistumisesta. Jos haluan pysya oikealla tiellä, on ensimmäinen vaihtoehto kuitenkin oikea. Pelko ja ahdistus kuuluvat elämään jossakin määrin, ja niiden määrä vähenee, kunhan vain pysyn niskan päällä sairaudestani. Tällä hetkellä tunteet ovat kuitenkin ristiriitaiset. Kun valitsen itseni uhkan minimoimisen sijaan, tunnen itseni aina itsekkääksi, joka ei taas ole kiva tunne. Toisaalta tiedän, että minullakin on oltava oikeus onneen, en ole mikään kaikkien uhkien vartija.

Jatkan kuitenkin taistelua itseni puolesta, sillä en halua tuhlata elämääni murehtimiseen. Helppoa tämä ei ole, mutta uskon, että se on sen arvoista. Jatkan siis taisteluani pienista vastaiskuista huolimatta ja liikun hitaasti, mutta varmasti kohti parempia päiviä. Kaksi askelta ylöspäin ja yksi alaspäin. Liikun hitaasti portaita kohti onnellisuutta, vaikka tie on kiero kuin kuvassa oleva puu.

Seuraa minua myös instagramissa @saida_paastairti

Ensimmäinen kuva: @laura_ilojaolo

Ladataan...
Päästä irti

Kiitos Lauralle otsikosta, joka kuvastaa hyvin viimeaikaisia tunnelmia. Kesän ollessa vaikea pakko-oireisen häiriön kanssa, olen prosessoinut paljon kaikenlaista. On ollut tarve ottaa myös aikaa vain itselleni, joten kirjoittaminen on ollut vähemmällä. Vaikeat mielenterveydelliset asiat ovat aina niiden tapahtuessa kauheita, mutta vuosien vierittyä asioiden todellinen merkitys tulee vasta näkyviin. Yleensä sillon löytääkin asiasta jotain, joka kaikesta huolimatta oli kauheuden arvoista. Tällä hetkellä minun on vaikea nähdä tässä viime aikaisessa kriisissäni vielä mitään kovin positiivista, olen sitä liian lähellä. Yritän silti löytää asioista tästä nyt positiivisia puolia, joten tässä niitä.

1. Olen päästänyt irti sairaasta vahvuudesta

Tänä kesänä olen antanut itselleni luvan hajota, luvan kanssa. Olen vuosia pitänyt itseäni monessa tilanteessa väkisin kasassa, nyt oli aika luopua siitä. Kerroin lääkärillenikin, etten ole koskaan tähän sairaslomaa ottanut, ja hän totesi: "Olisikohan pitänyt ottaa jo aiemmin?". Lääkäri oli oikeassa. Todellakin olisi pitänyt.

2. Olen opetellut luottamaan toisiin

Olen ajatellut, että olen hyvä luottamaan toisiin, mutta tosi paikan tullen, se onkin ollut vaikeaa. Luottaa siihen, että omat ajatukset ovat valhetta, ja luottaa muiden sanaan. Se ei ole helppoa. On inhottavaa, kun ei voi luottaa itseensä. Toinen asia muihin luottamisessa on siinä, että on uskaltanut kertoa oman totuutensa kiertelemättä. Kertoa suoraan, mikä on oma elämäntilanne kullakin hetkellä. Vaikeina hetkinä olenkin saanut huomata, kuinka moni on ollut aivan ihana, ja auttanut todella läpi vaikeista hetkistä.

3. Olen kokeillut uusia asioita

Olen kokeillut esimerkiksi uusia lääkkeitä, mutta kokeillut myös muita uusia asioita. Esimerkiksi Natural High Healing Festivalilla kokeilin monia uusia tapoja paranemiseen. Olen myös kokeillut ensimmäistä kertaa tarttua sairaudesta paranemiseen järjestelmällisemmin. Olen tehnyt altistusharjoituksia ja jatkan niiden tekemistä (kirjoitin altistuksista toissa blogissa). Aina ei ole onnistunut altistuksen vieminen loppuun saakka, mutta vain harjoittelemalla tulee mestariksi.

4. Olen hyväksynyt mahdollisuuden sairauden kroonisuuteen

Olen miettinyt tätä asiaa paljon tänä kesänä. Olen jotenkin mielessäni aiemmin ajatellut, että voin parantua sairaudesta kokonaan. Olenkin miettinyt tänä kesänä sitä, mitä jos sairaus on krooninen? En koskaan parane täysin. Olen hyväksynyt asian. Mieleni tuottaa jatkuvalla syötöllä erilaisia uhkia, ja minun on opeteltava erottamaan ne todelllisista ajatuksista. Olla ruokkimatta uhka-ajatuksia. Ne tuskin koskaan poistuvat, mutta voin oppia hallitsemaan niitä.

Tämä kesä on ollut minulle vaikea kokonaisuudessaan, mutta on kesään kuulunut myös hyviä hetkiä. Erityisesti mieleen on jäänyt Natural High Healing-festivaalit sekä perheen kanssa tehdyt veneretket. Seuraavan vuoden aikana on tarkoitus tehdä paljon altistusharjoituksia, ja saada tilanne hallintaan paremmin. Myös terapia-prosessissani on alkamassa altistusharjoitukset, joten olen siirtymässä uuteen vaiheeseen. Odotankin, että tilanne helpottuu seuraavan vuoden aikana ja ensi kesänä voin katsoa taaksepäin sitä, mitä tämä kesä minulle on opettanut.

Pages