Hengitä syvään ja tee jotain, mistä tykkäät

Helpommin sanottu kuin tehty.

Olen tosiaan Lotta, 22-vuotias naisen alku. Alun perin olen kotoisin Kajaanista, jossa asuin koko ikäni ennen kuin pari vuotta sitten muutin poikaystäväni kanssa Ouluun opiskelujen perässä. Syyskuussa minulla alkaa kolmas vuosi luokanopettajaopintoja. Luokanopettaja on ollut lapsuudesta asti yhtenä vastauksenani kysymykseen Mikä sinusta tulee isona? (balettitanssijan, hierojan, prinsessan ja monen muun lisäksi. Nämä tosiaan olivat päivän ja fiiliksen mukaan vaihtuvia, mutta luokanopettaja säilyi aina listan kärjessä.) Monet läheiseni ja tuttavani ovat maininneet minulle, kuinka minusta huomaa, että olen päätynyt opiskelemaan omaa alaani. Tiedän sen itsekin, sillä koen olevani hyvin empaattinen ja muut huomioon ottava ihminen. Näistä piirteistä on varmasti myös hyötyä tulevassa työssäni.

Vaikka koen olevani ylpeä näistä luonteenpiirteistäni, ei niiden omaaminen ole minulle aina ollut helppoa. Empaattisuuden seurauksena olen priorisoinut lähes aina muiden ihmisten tunteet ja ajatukset tärkeämmiksi kuin omani ja toisinaan myös jättänyt huomioimatta täysin omat tunteeni ja tarpeeni. Toisin sanottuna myönnän olleeni liian kiltti. Ajattelen aina muiden parasta ja haluan, että minulle tärkeillä ihmisillä on hyvä olla. Silloin omilla tuntemuksillani ei ole niin väliä.

 

Eilen illalla pysähdyin toden teolla miettimään tätä asiaa. Huomasin olevani kärttyinen ja itkuinen (myös senkin takia, että olin super väsynyt. Ja ehkä nälkäinenkin. Ei siis kovin hyvä yhdistelmä.) ja rauhoituttuani tajusin, että nyt on aika alkaa kuuntelemaan enemmän myös omaa itseäni ja tehdä itsestäni minulle itselleni tärkein ihminen. Se ei tule olemaan helppoa, mutta siihen projektiin täytyy ryhtyä nyt. Muiden huomioiminen on erityisesti viime aikoina noussut pintaan, kun reilu kuukausi sitten loukkasin olkapääni ja olkaniveleni meni sijoiltaan. Vaikka tiesin, että tulen seuraavien viikkojen ja mahdollisesti kuukausien aikana tarvitsemaan apua päivittäisissä asioissa, avun pyytäminen tuntui kauhean vaikealta. Ajattelin olevani muille vaivaksi ja siksi koin toisinaan suuriakin määriä huonoa omatuntoa, kun jouduin myöntämään, etten pysty yksin esimerkiksi pukemaan vaatteita päälleni. Onnettomuus on kuitenkin myös herättänyt mieleeni ajatuksia siitä, miten kiitollinen voin elämästäni olla. Miksi siis en ajattelisi enemmän myös itseäni ja tekisi siten elämästäni vielä paljon mukavampaa ja helpompaa?

Kirjoittaminen on aina ollut minulle luonnollista ja omien ajatusten purkaminen tekstin muodossa on minulle helpompaa kuin niistä puhuminen. Siinä on niin hyviä kuin huonojakin puolia. Se on kuitenkin yksi syy, miksi halusin perustaa blogin. Olen itse asiassa jo pidempään miettinyt blogin perustamista, mutta en sitä syystä tai toisesta uskaltanut tehdä. Lukioaikana tosin tein kyllä yhden blogin ja kirjoitin sinne pari postausta, mutta sen jälkeen aloin häpeämään sitä ja kirjoittaminen jäi jälleen kerran pois elämästäni. Tällä kertaa aion kuitenkin olla piittaamatta muiden mielipiteistä, hengittää syvään ja tehdä sitä, mistä tykkään. Kirjoittaminen on minulle myös terapeuttista - olo sen jälkeen on mitä mainioin. Miksi siis jättäisin taas elämästäni yhden asian pois, josta nautin?

Toivon, että tänne kirjoittaminen olisi minulle yksi keino lähteä toteuttamaan itselleni stressittömämpää ja nautinnollisempaa elämää. Ainakin nyt tuntuu siltä, että olen jo askeleen lähempänä kohti tavoitettani :)

Kiitos, jos jaksoit lukea tänne asti! Toivottavasti nähdään taas pian :)

- Lotta

Kommentoi