Mua yleensä ärsyttää kaikenlainen vaahtoominen ja massailmiöt, niin vähän rasittaa toi naamakirjankin muuttuminen tahtomiskirjaks ja kaiken maailman sateenkaaribannerit joka paikassa. Siksipä täysin luonnollisesti tökkään oman lusikkani soppaan täällä.

Pätkääkään nykyisiin ja entisiin ja mahdollisesti tuleviin lakeihin perehtymättä on hyvä aukoa päätään, joten täältä tulee. Kun tää asia aiemmin oli esillä, olin aika tiukasti sitä mieltä, että melkoisen turhaa olis lähteä avioliiton merkitystä sanana muuttamaan, kun kerran on jo rekisteröity parisuhde. Että jos parisuhteensa rekisteröineillä ei oo samoja oikeuksia kuin avioliiton solmineilla, niin eiks se homma korjaantuis ihan vaan sitä rekisteröintilakia viilaamalla. Edelleenkin oon samaa mieltä mutta oon myös todennu että jos jonkun maailma siihen avioliitto-sanaan kaatuu, niin kutsukoot nyt sitten omaakin naimistaan samalla termillä. Sama kai se mulle on.

(Tähän liittyen kun joskus oli esillä se, että jossain virallisissa yhteyksissä kun pitää ruksailla siviilisääty, niin olis jotenkin altis syrjinnälle, jos joutuis sen rekkarikohdan ruksimaan, niin eiks ongelma oo silloin asenne sitä rekisteröimistä kohtaan eikä se ite rekisteröiminen. Että miksikä sitä omaa statustaan jotenkin häpeäis ja haluais piiloutua sinne avioliittoruksin taakse sen sijaan että olis ihan vaan sitä mitä on ja yhteiskunta hyväksyis sen.)

No ilmeisesti tää uus laki tai sen ympärillä pyörivä keskustelu myös liittyy jotenkin adoptio-oikeuksiin. Mun mielestä niin kauan kuin orpolapsia tulvii ovista ja ikkunoista, on ihan jees että ne jonkun rakastavan vanhemman saa. Yhden tai kaks tai vaikka viis, kunhan on koti ja turvaa ja rakkautta. Oon kuitenkin ymmärtänyt, että adoptio ei toimi ihan niin, että marssit jonnekin tiskille ja sulle työnnetään sieltä kymmenen vaihtoehtoa että otatko heti mukaan vai pistetäänkö postiin. Sitä omaa pienokaistansa kai joutuu ehkä ihan odottelemaankin, vuosiakin mahdollisesti. Niin silloin mä toivoisin, että jonossa etusijalla olis ihmiset, jotka on sitä biologista lasta yrittänyt tuloksetta pitkään eivätkä kaikesta huolimatta oo sitä saanut, verrattuna tyyppeihin, jotka vois olla ties miten hedelmällisiä mutta eivät syystä tai toisesta halua luonnollista lisääntymisprosessia käydä läpi.

Mä ymmärrän, että se, kehen rakastuu, ei oo valinta. Niin kuin se ei oo heteroillakaan. Sitä nyt vaan sattuu johonkin ihmiseen ihastumaan. Yhteiskunnan normien vuoks oon ite pitäny tutkan auki miespuolisten suuntaan, mutta vaikka itteeni umpiheterona pidänkin, niin väitän että lesbojen jyräämässä yhteiskunnassa mun rinnalta vois löytyä nainen. Sen sijaan on valinta, että hyväksyy luonnonlait ja päättää mahdollisesta vauvakuumeesta huolimatta elää ihmisen kanssa, jonka kanssa ei pysty lisääntymään. Vastaavasti kuin voi vaikka päättää elää ihmisen kanssa, joka ei missään nimessä halua lapsia. Siinä pitää sit punnita, onko itelle arvokkaampi se rakas ihminen vai mahdollinen jälkikasvu.

All in all, homot on ihmisiä ja kykenee rakastamaan toisiaan ja muita ihan yhtä hyvin tai huonosti kuin heterotkin. Sit on sanojen merkityksiä ja lakiin kirjattuja oikeuksia ja velvollisuuksia ja sit on luonnonlakeja. Toisia näistä voi muuttaa, toisia ei ja toisiin on tarpeetonta puuttua. Mitään hirmuisen epäoikeudenmukaista ei yhteiskunnassa tapahdu jos tilanne jää entiselleen eikä mitään valtavia mullistuksia aiheuta tilanteen muuttuminenkaan. Niin että olkaapa nyt ihmiset ihan vaan rauhassa ja hengitelkää ja kattokaa mitä tapahtuu ja eläkää sen mukaisesti.