Minulle, joka olen spontaanista päähänpistosta aloittanut monen monta harrastusta, lähtenyt aupairiksi Italiaan ja melkeinpä ostanut asunnonkin, on ehkä rankinta vanhemmuudessa ollut spontaaniuden kuoleminen. Kun toiselle voi iskeä milloin tahansa nälkä, väsy, kakkahätä tai minä nyt vain olen vauva -kiukku, on kotoa liikkeelle lähteminen aina aikamoinen projekti. Vaikka rakastan matkustamista, ei todellakaan ole huvittanut raahata pikkuista aikapommia lentokoneeseen, kun välillä bussikin ahdistaa. Hotellissa yöpyminen tissiä hamuavan yöheräilijän kanssa, eeeei kiitos. Ravintolareissukin on tuntunut uskaliaalta ajatukselta.

Nyt, kun tyyppi elää jokseenkin säännöllisen päivärytmin mukaan ja on päivisin poikkeuksetta varsin hyväntuulinen kaveri, joka tykkää reissata vaunuilla ja nukkuu päiväunensa siellä, olen havahtunut todellisuuteen, jossa ei enää olekaan niin mahdoton ajatus viettää useampia tunteja poissa kotoa mitä erilaisempia asioita tehden. Enimmäkseen ollaan toki ravattu avoimissa päiväkodeissa sun muissa touhupaikoissa, joissa lapsikin aidosti viihtyy, mutta sattuipa perjantaina niinkin, että Alppilassa sijaitsevan vauvasirkuksen jälkeen tajusin meidän olevan aikamoisen lähellä messukeskusta, joten eikun vaunujen nokka kohti haikailemaani Habitarea. Perjantaipäivällä väkeä oli inhimillinen määrä ja vaunujen kanssa mahtui hyvin suhailemaan käytäviä, Jippo nukkua posotti päikkäreitään koko parituntisen vierailun ajan ja minä nautin spontaanin päähänpiston toteuttamisesta, vaikka itse messujen tarjonta nyt ei niin sykähdyttänytkään – huonekalukauppaan pääsee ilman 18 euron pääsymaksuakin. Olisin kyllä ostanut meille sohvapöydäksi sellaisen hienon raakapuisen kuution, jos meiltä sellainen puuttuisi. (Sen kotiinkuljettaminen olisikin sitten ollut pienen pähkäilyn paikka, vaikka kaikenlaista rojua onkin tullut vaunujen kanssa Sellosta himppeen kuskattua.)

Lauantaina sain toteuttaa päähänpistojani ilman lasta, kun tyyppi meni mumulaan hoitoon ja minä hilpaisin Helsinkiin. Matkalla pohdin, että olisi kiva käydä jossain brunssilla, mutta sitten törmäsin Elovena-kojuun ja päädyinkin popsimaan puuroa Kolmen sepän patsaan juurella syysauringosta nauttien. Oli vähän absurdi fiilis. Jälkkäriksi nappasin vihreän teen makuisen jäätelötötterön, se maistui aika hämmentävältä. Ehkä vähän niin kuin kurkulta tai avokadolta. Granitissa meinasi mopo lähteä käsistä mutta onneksi jätin erään spontaanin päähänpiston toteuttamatta enkä ostanut valtavaa metallista avainkoukkulevysysteemiä. Sen sijaan ostin oikeasti tarpeellisia juttuja kotitoimistoon, joka alkaa ehkä vihdoin olla ihan valmisvalmis.

Kunhan toi lapsukainen vielä oppii taas nukkumaan, niin yritän houkutella J:n Tallinnaan tai Tukholmaan perhereissulle. Tai vaikka Porvooseen.