Curly Girl-metodi ja melkein hurahdus

Mulla on ollut usein tapana  hurahtaa asioihin. Tai ei nyt kovinkaan usein, mutta silloin kun löydän jonkun uuden jutun tai innostun jostain, hurahdan helposti. Ja hurahduksella tarkoitan sitä, että asiaa toteutetaan sitten sata lasissa ja hommasta unohtuu rentous ja maalaisjärki. Esimerkkinä vaikka urheilu: joko sitä tehdään todella paljon tai sitten ei ollenkaan. Ja urheiluinnon ollessa päällä, joka kerralla pitäisi suoritusta parantaa, muuten ei ollut hyvä treeni. Eli täysin mahdoton ajattelutapa.

Onneksi olen viime aikoina alkanut saamaan vähän järkeä asioihin. Nimenomaan sellaiseen, että ei kannata tehdä asioita hampaat irvessä vain koska ”mä olen nyt päättänyt, että…” vaan suhtautua asioihin sopivalla rentoudella jolloin innostus asiaan kestää pidempään.

Kuulin vähän aikaa sitten Curly girl-metodista. Aluksi en reagoinut siihen juuri mitenkään, mutta kaverini kertoessa siitä vähän lisää, innostuin itsekin. Tokmannille oli kuulemma rakennettu oikein omat hyllyt metodiin kuuluville tuotteille, joten valinnoissa ei mennyt kauaa aikaa.

Sivuhuomatuksena muuten pakko sanoa, että oon niin fiiliksissä kun nykyään kaupoissa reagoidaan somehitteihin. Esimerkkinä avokadopasta muutaman vuoden takaa, kun kaupoissa oli kerätty kaikki reseptin raaka-aineet yhteen ja tehty niistä esillepano! Kuinka super helppoa asiakkaalle ja varmasti kauppiaskin kiittää.

No mutta anyway, takaisin aiheeseen.

Tein viime lauantaina ns. final washin XZ:n Kanerva shampoolla. Hoitoainetta toki unohdin käyttää, koska kaikenlaisten ohjeiden lukeminen on aina ollut hankalaa. Usemmiten mennään asiassa kuin asiassa yritys ja erehdys- taktiikalla vaikka helpommalla pääsisi kun lukisi manuaalin. Muistin sentään käyttää jätettävää hoitoainetta ja puristella hiukseni, jonka jälkeen ne näyttivät tältä:

Eli niinkuin havaittavissa on, hiukseni on luonnostaan hieman taipuisa.

Yöksi laitoin tukan ylös ponnarille vanhalla kunnon donitsilla. Aamulla ruiskuttelin tukkaan sekä vettä että jätettävää hoitoainetta ja puristelin laineille. Ja kieltämättä siitä tuli aika kiva:

Nyt olen toiminut seuraavasti: pesen hiukset iltaisin hoitoaineella ja harjaan ne myös suihkussa. Kuivaan retkipyyhkeellä (mikrokuitu) vain pää alaspäin painellen ja pidän pyyhettä jonkun aikaa päässäni. Sen jälkeen harjaan todella varovasti viispiikkisellä ja laitan jätettävän hoitoaineen. Annan hiuksen hieman kuivua ja lisään puristellen muotovaahdon. Toivon, että hiukset ovat kuivat ennen nukkumaan menoa ja vedän yöksi donitsilla ponnarille.

Ja sitten se ongelma: ennen pesin joka toinen päivä hiukset ja nyt on pakko pestä päivittäin. Tiedostan, että olen testaillut tätä vasta muutamia päiviä, eikä päänahka ole vielä tottunut hoitoainepesuihin. Ja tokihan muuta ongelmaa ei ole kuin malttamattomuus. Ja se, että haluan näyttää töissä freesiltä, enkä mennä sinne millään mähmätukalla. Viikonloppuna meinaan kuitenkin testata pesuvälin pidentämistä.

Näiltä tuotteita olen hiuksiini laittanut (kanervashampoo vain final washiin).  Ja hair maskiakin olen käyttänyt vain kerran.

Ja näitä olen käyttänyt ns. viimeistelyyn. Mä olen siis ostanut vain nämä tuotteet, enkä ole heittänyt tämän metodin takia mitään pois, koska muu perhe voi käyttää ne shampoot yms loppuun. Ja nämä tähän tarkoitetut tuotteet meinaan myös käyttää loppuun, vaikken tällä metodilla jatkaisikaan.

Mä meinaan nyt jatkaa tätä ja yritän pikku hiljaa pidentää pesuväliä. Ja niinkuin huomaatte, en ole kunnolla perehtynyt metodiin vaan toteutan sitä omalla tavallani stressittömästi ja niin, ettei kaikki vapaa-aika kulu näiden asioiden parissa. Tältä metodilta toivon, että hiuksista tulisi terveet ja kiiltävät ilman silikoneja ja jos hius tosta vielä hieman kihartuu, niin olisin enemmän kuin tyytyväinen. Mitään korkkiruuvikiharoita en edes odota, surffilaineet on oikein toivotut.

Ootko sä hurahtelija? Hurahditko Curly Girliin?

Kommentit (4)
  1. Täällä toinen hurahtaja hei! Ja yritys erehdys taktiikalla mennään täälläkin 😀 Itselläni tosin se hurahdus kestää hetken ja sitten se katoaa, etenkin jos pitää noudattaa tiettyä kaavaa. Juurikin kärsimättömyyden takia en ole kovinkaan useana päivänä kiharoita nähnyt, tosin epäilen ettei oma hiustyyppini ihan korkkiruuville menekkään.

    Mutta pakko sanoa jo näin parin viikon kevyen testailun jälkeen hiukset voivat paaaljon paremmin 🙂 Jatkan siis metodia kyllä rennolla otteella, katsotaan kuinka käy.

    Kivaa viikonloppua!

    1. Hurahtelijoita siellä täällä 😆
      Joo, hyvää tässä hommassa on se, että vaikkei kiharoita tulisikaan niin tukan pitäis ainakin olla paremmassa kuosissa.
      Kiitos kommentista ja hyvää viikonloppua!

  2. Minä vain ihmettelin, kun Citymarketissa oli isolla lapulla merkitty hylly ”Curly Girl”. Kuitenkin ainakin yhdessä shampoossa oli lauryylisulfaattia. Eikö se sitten mene tuohon sulfiittikieltoon? Vai oliko kyse kuitenkin harhaanjohtavasta mainonnasta?

    1. Moi,
      Luulen, että kyseessä on ollut final wash-shampoo, jolla on tarkoitus pestä silikonijäämät hiuksista pois metodin alussa. Tietysti vähän hankalaa, jos ne on hyllyssä sekaisin eikä mitään ohjeita ole saatavilla. Tokmannilla sai oikein lapun, missä oli tuotteet lueteltu ja mihin ne käyvät. Toki kaikilla on taskussa Google, mutta mulla ei ole kyllä jaksamista sellaiseen selvitystyöhön kauppareissulla 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *