Kaksi raskautta, kolme lasta

Tässä pienessä vauvakuumeessani aloin mietiskelemään kahden raskauteni eroja. Itselläni ikää on eroa kuuden vuoden verran ja lapsiakin mahassa eri määrä.

Odotus:

Olin 25-vuotias ja vuosi oli 2007, kun tulin ensimmäistä kertaa raskaaksi. Raskauteen ei muistikuvieni mukaan liittynyt minkäänlaista pahoinvointia. Illalla sänkyyn mennessä tuli kyllä aina nälkä, jonka taltutin usein hapankorpuilla (päällä taisi silloin olla useimmiten maksamakkaraa).

Ekassa ultrassa kätilön sanat ”Oho, näitähän on kaksi!” sai aikaan hervottoman naurun, samaan aikaan kun mieheni totesi spontaanista ”voi helvetti”. Olimme kaksosten mahdollisuutta kyllä kerenneet miettimään, koska niitä on molempien suvuissa. Emme kuitenkaan osanneet ajatella, että moinen voisi oikeasti osua kohdallemme. Lähdimme ultrasta häkeltyneinä, mutta todella onnellisina. Ja tietenkin ymmärtämättä lainkaan mitä tuleman pitää.

En enää muista tarkasti, mutta kävin ultrassa useamman kerran ennen varsinaista rakenneultran ajankohtaa. Kävin töissä normaalisti, mitä nyt seisomatyöläisenä en meinannut työpäivän jälkeiseltä bussimatkalta päästä enää penkistä ylös. Iskias vaivasi pahasti, mutta tunnollisena työntekijänä en sairaslomilla ollut, koska työpäivä sujui kuitenkin ihan ok.

Raskausviikolla 24 kävin jälleen Kätilöopistolla ultrassa ja siellä lääkäri pisti minut sairaslomalle vaikken edes iskiaksesta puhunut. Monokoriaalinen diamniaalinen kaksosraskaus oli riskiraskaus (minkä sanan olinkin kuullut jo niin monesti, että oikeen ihmettelin miksi odottajalle sitä niin kovasti koko ajan haluttiin painottaa). Antoivat kortisonipiikin takapuoleen ja käskivät menemään  seuraavana aamuna Naisteklinikalle osastolle 42.

Se olikin vähän erilainen käynti, mitä olin kuvitellut. Ihmettelin kysymystä ”Otitko aamutossut mukaan?” kunnes selvisi, että olivat ottaneet mut osastolle sisään. Se olikin mulle aikamoinen järkytys. Onneksi muutaman yön jälkeen sain puhuttua itseni avohoitoon, koska asuin aivan vieressä niin pääsin helposti sydänkäyrille aamuin illoin.

Kymmenen viikkoa meni enemmän ja vähemmän sairaalassa niin, että loppuvaiheessa potilaskansioni oli varmaan lähemmäs viisitoista senttiä paksu.

Tärkeä rajapyykki raskaudessa on viikko 34. Sinä päivänä kävin jälleen kerran ultrassa ja lääkärit totesivat, että käypä kotona hakemassa tavarat ja tule illalla käynnistykseen.

Synnytys:

Olin mennyt torstai-iltana käynnistykseen ja lauantaiaamun käyrillä kätilö totesi, että nyt lähdetään alakertaan synnytyssaliin.

Synnytys meni reippaasti ja aika helposti. Ympärillä oli useampi lääkäri, kätilöitä vielä enemmän ja oven takana odotti lastenlääkärit keskoskaappeineen. A-tyttö sai hetken olla sylissäni, kunnes oli aika ponnistaa B-tyttö ulos. Alkavan hapenpuutteen vuoksi avuksi otettiin imukuppi ja tyttö saatiin pikaisesti ulos. Tytöt laitettiin kaappeihin ja kärrättiin teholle hämmentyneen isän kiirehtiessä perässä.

Itse jäin yllättävän rauhallisena (lääkkeillä osuutta asiaan..?) saliin syömään aamupalan, mitä en ollut saanut tehdä leikkausriskin takia. Ehkä tunnin päästä tuore isä tuli takaisin ja kävelimme yhdessä Naistenklinikalta Lastenklinikalle, missä ihmeteltiin kun en ollut tullut pyörätuolilla.

Kun tytöt olivat parin päivän ikäisiä, sain ensimmäistä kertaa B-tytön syliini jouluaattoaamuna.

Jouluna tytöt siirrettiin vauvojen valvontaosastolle ja siitä muutaman päivän päästä Kätilöopistolle keskoshoitoon. Siellä meni muutama viikko, kunnes heidät kotiutettiin ja aivan uudenlainen elämä alkoi.

Seuraavan kerran tulin raskaaksi vuonna 2013, ollessani 31-vuotias.

Odotus:

Koko raskaus sujui jälleen ilman pahoinvointia. Väsymys oli kyllä melkoinen ihan alusta loppuun asti. Muistan nukahtaneeni sohvalle työpäivän päätteeksi niin, ette edes herännyt kun tytöt ovat pukeneet ja lähteneet ulos. Olen siisn yleisesti todella herkkäuninen, joten tällainen oli ihan ennen kuulumatonta. Eikä myöskään ole kovin kiva herätä siihen kun huomaa Pikku Kakkosen pauhaavan, mutta lapsia ei näy missään.

Raskaus meni muutenkin ns. normaalikaavan mukaan. Oli  kaksi ultraa, ja tavallinen  määrä neuvolakäyntejä. Ne multa oli jäänyt lähes kokonaan pois ekassa raskaudessa, koska seuranta oli muuten niin tehokasta.

Jäin hieman ennen äitiysloman alkua sairaslomalle, koska päätä särki paljon ja olin todella väsynyt. Työni kun on seisomatyötä ja välillä fyysisesti rankkaa.

Lapsivedet menivät itsestään viikolla 40+1. Soitin keskellä yötä äitini vahtimaan tyttöjä ja lähdimme sairaalaan. Siellä meidät lähetettiin tutkimusten jälkeen aamuyöllä kotiin. Äitini meni myös takaisin kotiin nukkumaan mutta koska tiesimme synnytyksen olemavan käsillä, veimme tytöt hänen luokseen hoitoon ennen seuraavaa kontrollikäyntiä sairaalassa.

Synnytys käynnistyi seuraavana yönä todella nopeasti ja erittäin kivuliailla supistuksilla. Herätin mieheni tunnin verran kärvisteltyäni ja lähdimme Kättärille. Siellä sain epiduraalin samantien. Mulla nousi kuume ilmeisesti siitä syystä, että vesien menosta oli niin kauan. Sain antibiootit suoneen, mutta lapseen ne ei kerenneet vaikuttamaan ja hän syntyi hieman sairaana. Sain hänet viereeni ennen kuin hänet vietiin hoidettavaksi.

Olimme sairaalassa 4 päivää ja pääsimme kotiin, kun tytöillä oli 6-vuotissynttärit.

Melkoinen lahja.

Kaikkein oudointa tässä jälkimmäisessä raskaudessa oli se, kuinka yksin sen asian kanssa on. Kun on tottunut siihen, että raskautta seurataan 24/7 on todella hämmentävää kun pitääkin itse miettiä milloin tapahtuu mitäkin. Ihan jo alkaen siitä, että milloin synnytys käynnistyy. Kaksosraskaudessa ei siitä tarvinnut itse huolehtia, kun se päätettiin ammattilaisten toimesta. Ja nyt toki ymmärrän, että eihän siitä muutenkaan tarvitse huolehtia, kyllä sen huomaa kun on sairaalaan lähdön aika.

Vauva-aika nyt onkin sitten ihan eri asia yksösen kuin kaksosten kanssa. Ja omat eronsa siihen aikaan tuo myös se, onko lapset täysiaikaisia vai keskosia. Mutta se onkin sitten ihan eri tarina se.

Se mitä todella arvostan, etenkin riskiraskauden kokeneena on suomalainen terveydenhoito. Se ammattitaito on kyllä todellista huippua!

Ja viimeinen loppumietintä on se, että MIKSI synnyttäneiden osastoilla on huoneita, missä on kaikki viimeisen päälle. On loistavat sängyt ja telkkarit (ja siihen aikaan ainakin dvd-soittimet).  Mun mielestä niitä tarvittaisiin huomattavasti enemmän niillä osastoilla, joissa raskaana olevat joutuvat olemaan pidemmän aikaa vuodelevossa, eikä siellä missä on juuri saatu pieni ihminen hoidettavaksi. Toki asia on nykyään hieman eri, kun omilla laitteilla voi katsoa mitä haluaa.

Viikonloppuja kaikille, toivottavasti saadaan aurinkoa!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *