Marcuksen ja Martinuksen keikalla lasten kanssa

Huh, mikä viikonloppua! Viime viikko oli vähän viileä ja koleinen ja kerkesin jo miettiä, että mitähän tästä viikonlopusta tulee. Mutta siitähän tulikin ihan mieletön! Lauantaina vietimme miehen nelikymppisiä pienellä porukalla grillaten. Ollaan laitettu terassia pidemmän aikaa kuntoon ja nyt oli mahtava huomata, että siinähän viihtyy. Viikonlopun h-hetki oli kuitenkin eilen, kun lasten suuret suosikit Marcus ja Martinus konsertoivat Helsingissä.

Me oltiin ostettu liput keikalle heti, kun ne tulivat myyntiin. Ja siis ihan niin heti, että kun myynti alkoi kello 12, olin paikalla tasan silloin. Ostaminenhan ei kiiressä ja paniikissa (AARGH, mitä jos mä en saakkaan lapsille lippuja apuaaaa!) mennyt ihan niinkuin piti, vaan onnistuin ostamaan kenttäpaikat. Sehän ei todellakaan ollut tarkoitus, koska mukaan halusi myös 5-vee poika, jonka paikka ei missään nimessä ole kentällä. Yritimme vaihtaa jo ostetut liput lippupalvelun kautta, mutta siellä sanottiin ettei katsomoista ollut myydä viittä vierekkäistä paikkaa. Lapset iloisina ja vanhemmat pienen kuumotuksen vallassa aloimme odottamaan kesän keikkaa.

Sunnuntai valkeni aurinkoisena ja etenkin tytöt alkoivat odottamaan illan keikkaa. Päätimme jättää lämppäriesiintyjät väliin ja mennä hetkeksi Urheilukadulla asuville sukulaisille, josta pystyimme hyvin seuraamaan jonon etenemistä. Menimme alueelle sisään viiden pintaan hyvin minimaalisella jonottamisella. Jo siinä kohtaa vaikutti, että järjestelyt on suunniteltu hyvin.

Paljon pelkäämämme kenttäpaikat osoittautuivatkin loistaviksi! Jo se, että keikan alkua pystyi odottamaan nurmella istuen, oli sekä lapsille että aikuisille siinä auringon porotuksessa mahtava juttu! Tilaa kentällä oli todella paljon, olisi hyvin pystynyt menemään vielä lähemmäs lavaa jos olisi halunnut. En tiedä, oliko kenttä tarkoituksella (mm. turvallisuusmääräykset) jätetty niin väljäksi vai jäikö lippuja myymättä, mutta hyvä niin. Väljyyden ansiosta kentällä pystyi myös hyvin liikkumaan ja hakemaan lisää juotavaa janoisille faneille ilman minkäänlaista tunkemista ja kynerpääkikkailuja. Kaikki kauhukuvat ryysiksessä pyörtyilevistä teineistä ja kolmesta kiukuttelevasta lapsesta (äiti mä en nää mitäääään!!) katosivat siihen paikkaan.

Keikka oli tosi hyvä ja ihan näin aikuisenakin sopivan viihdyttävä. Pojat on selkeästi kuin lavalle syntyneet ja heidän sympaattista meininkiään oli kyllä mahtava katsella! Vaikka oma päätehtäväni oli toimia kuvaajana, jotta lapset saisivat keskittyä täysillä keikasta nauttimiseen, omakin tanssijalka alkoi siinä vähän viriämään.

Fanipaidat meillä oli onneksi jo valmiina (kirppikseltä tietenkin), ja kojuja katsellessani tyttäreni totesi: ”Ei me äiti tollasia tarvita, meillä on jo.” Kiitos lapseni, jotain on opittu 😀

En selkeästi ollut ainoa äiti esiteinityttöjeni kanssa paikalla, olitko sinäkin?

kulttuuri lapset oma-elama ystavat-ja-perhe
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *