Pitääkö lapsella olla urheiluharrastus?

Olen tässä pidemmän aikaa pähkäillyt lasten harrastusasiaa. Itse olin 4-vuotias, kun aloitin taitoluistelun. Jo ekalla luokalla treenejä jäällä oli jo lähes päivittäin ja sen lisäksi sitten vielä erilaisia oheisharjoituksia aina kuntosalista balettiin.

Ihmettelin jo lapsena, jos kavereilla ei ollut ollenkaan urheiluharrastuksia. En pystynyt käsittämään lainkaan, että sellainen on mahdollista. Tietenkin jos itse on juossut ihan pienestä pitäen aikataulujen mukaan treeneissä, vapaampi oleminen on täysi mysteeri. Kävimme myös perheen kesken paljon laskettelemassa ja uimassa ja vanhemmillani oli myös omia urheiluharrastuksia , joten sain heiltä hyvän esimerkin urheiluun.

Päätin jo tyttöjen synnyttyä, että taitoluistelua en lähtökohtaisesti ala tarjoamaan lapsilleni harrastukseksi. Syystä, että kokemuksesta tiedän, miten kokonaisvaltaisesti se vie koko perheen mukanaan, ihan ajankäytöstä rahaan. Jos intoa olisi oikeen todella kovasti luistimille ollut, olisin varmaankin heidät tunneille vienyt. Mutta tarkoitus oli tarjota tytöille harrastus, joka ei vaatisi koko perheeltä niin paljon.

Pienenä he kävivät temppujumpassa, enkä edes muista mistä syystä se vuosia sitten loppui. Sitten kuvioihin tuli judo. Välillä käytiin kesän kestävällä jalkapallokurssilla. Se loppui lyhyeen, kun tyypeistä oli huomattavasti kivempi heittää läppää keskenään kuin pelata. Katsojille heistä oli kyllä hupia, kun kerrankin olivat molemmat yhtäaikaa sotkeutuneena maaliverkkoon. Miten sekin on mahdollista, tiedä häntä.

Jalkapallon jälkeen käytiin puolen vuoden tai vuoden verran pyörähtelemässä baletissa. Sekin loppui innostuksen puutteeseen. Jalkapallo sai taas uuden yrityksen kun tytöt aloittivat koulun. Lähes joka treeneihin piti aina suostutella ja puolipakolla vedettiin nappikset kiinni. Treeneistä tuli kuitenkin aina kotiin iloisia tyttöjä. Se sai jalkapallon olemaan kuvioissa pari vuotta.

Mutta pikku hiljaa sekin loppui, eikä mitään korvaavaa harrastusta tuntunut löytyvän. Viime kesänä luulin saaneeni maailman parhaan idean ja maksoin tytöille super kalliin trampoliinivoimistelun syksyksi. Olin itse ihan fiiliksissä ja olin aivan varma, että kun he kerran treeneissä käyvät niin ovat aivan haltioissaan. Mutta ei, joka treeneihin piti aina taistella ja tunneilta ei tullut erikoisen iloisia jumppareita.

Vuoden vaihteessa, eräänä iltana taas asiaa mietiskellessäni asia valkeni: lapsella ei ole pakko olla urheiluharrastusta. Meidän molemmat tytöt ovat musikaalisia, tykkäävät laulaa ja soittaa. Totesin, että musiikkiharrastus on ihan ok.  Pääasia, että he itse saavat nautintoa siitä mitä tekevät. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta tämän ajatuksen jälkeen oma ahdistukseni asiasta helpottui.

Tällainen ajatus on varmasti monelle ollut ihan selvä. Mutta mulle oman taustani takia, olen aina ajatellut, että harrastus on nimenomaan jotain URHEILUA vaikka pianoakin tuli soitettua lapuudessa useampi vuosi. Tietenkin edelleen toivoisin, että tytöille joku sopiva laji löytyisi mutta ainakin suurin kivi on vierähtänyt sydämeltä.

Tärkeintä tietysti tällaisessa tilanteessa on näyttää itse esimerkkiä käymällä lenkeillä yms. Me käydään myös joka viikko yhdessä uimassa, mistä onkin tullut jo oikeen odotettu juttu kaikille. Ollaan myös aina ulkoiltu tosi paljon, eli lapset ovat aina saaneet paljon liikuntaa vaikkei sopivaa urheiluharrastusta olekaan löytynyt.

Mitä mieltä sä olet? Tarviiko lapsella olla nimenomaan urheiluharrastus?

perhe lapset liikunta oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *