Ikivanha haaste ja hetken hyvästit normipäivälle

Pikkuseikkoja

PR-ammattilaisen tärkeimmät työkalut

Ennen kuin kokoan oman kesälistani, vastaan vielä toiseen, hiukan vanhempaan haasteeseen eli työtoverini Ninan kautta viime syksyllä langenneeseen normipäivähaasteeseen. Ehdin vielä juuri ja juuri avata nykyistä normipäivääni ennen kuin se on entinen, sillä tänään on vika työpäiväni! Lähden tutusta ja turvallisesta vakityöstä kokeillakseni määräaikaisesti jotain muuta.

Ennen uudenlaisia normipäiviä lomailen hiukan, ja sen jälkeen kaikki on ainakin aluksi uuden opettelua, uuteen ympäristöön tutustumista ja uusien ihmisten tapaamista. (Jännittää...)

Sitä ennen, tässä vielä muistoja nykyisistä normipäivistäni Punavuoren luovissa kortteleissa. Kolme vuotta viestintätoimistossa tuntuu yhtäkkiä hujahtaneen hetkessä ohi!

Näkymä selkäni takana

Normipäiviini kuuluu...

  • Torkutusta: ainakin kerran tai pari, jonka jälkeen tsekkaan puhelimesta meilit ja Facebookin ennen kuin vääntäydyn ylös sängystä ja suihkuun. Työmatka kestää 40 minuuttia ratikalla tai 4 minuuttia kävellen - riippuen, olenko omassa kodissa vai poikakaverin luona.
  • Puuroa: ensimmäinen asia, jonka teen toimistolla on kaurapuuro, paitsi maanantaina, jolloin assari kattaa runsaan aamiaispöydän.
  • Avokonttorielämää: työskentelemme kaikki samassa huoneessa, sillä suurin osa toimiston tiloista on neukkareita. Sivuhuoneita voi tarvittaessa käyttää keskittymistä vaativiin juttuihin. Joskus tulee tehtyä myös etätöitä.
  • Sisiksiä: eli sisäisiä palavereja kollegoiden kanssa, yleensä 2–4 hengen porukalla.
  • Asiakaspalavereita ja taksilla suhailua: niin Kamppiin kuin Kirkkonummellekin.
  • Lounasta: lähialueella riittää tarjontaa, henkilökohtaisia suosikkejani Kom-teatteri, Fubuki ja Tres Bones.
  • Suunnittelua, presejen vääntämistä, projektinhallintaa, kirjoittamista, toimittajien kontaktointia... ja kaikkea muuta mahdollista, mitä viestinnän ammattilainen ikinä tekee.
  • Vapaa-ajan juttuja: töiden jälkeen tanssin Charlestonia / näen kavereita / menen leffaan / käyn taidenäyttelyn avajaisissa / syön Sushibar + Winessa / juoksen Kaivopuistossa / istun kesäyliopiston leffaluennolla / jotain muuta kivaa. Kotona kasin-ysin maissa.
  • Bloggailua: kirjoitan yleensä illalla, ja julkaisen jutun heti tai ajastan seuraavalle päivälle.
  • Myöhään kukkumista: illallista tai iltapalaa teen ysin maissa, minkä jälkeen tulee puuhailtua vielä koneen, TV:n tai kirjan äärellä. Aivan liian usein havahdun vasta puolen yön maissa siihen, että pitäisi mennä nukkumaan.

Kommentit

Nina Enroth

Ohoh! Tämähän oli uutispommi. Hirmusti tsemppiä uusiin kuvioihin, iso rutistus!!!

Eiksjoo
Pikkuseikkoja

Kiitos! =) Ajattelin, että uutinen on saattanut kantautua jo sullekin, mutta tätä kautta ainakin nyt. P.s. mun läksiäisii vietetään pe lounasaikaan 12.30, kutsu ei tainnut tavoittaa sua... (paikka vielä auki).

Nina Enroth

No eihän mulle ollut kukaan mitään kertonut! Hyvä että tätä kautta sain tiedon, niin lounaskutsukin tavoitti ;) Nähdään perjantaina!

Eiksjoo
Pikkuseikkoja

Hyvä hyvä, perjantaihin! =)

laurako
Kalaonnea

Aika kissanpäiviä! Ja samoin onnea uusiin tuuliin,  kick ass!

Eiksjoo
Pikkuseikkoja

Jee, kiitos!! =)

Kommentoi