Tabulaland-galleria, auki 24/7

Pikkuseikkoja

Noora Isoeskeli: sarjasta "100 yritystä piirtää David Lynch"

Gallerioihin pääsy tuntuu toisinaan ylitsepääsemättömältä. Arkisin paikat sulkeutuvat, kun toimistoon sidottu ihminen vasta vapautuu töistä, ja viikonloppuisin niiden aukioloajat ovat entistä lyhyemmät vaikka kilpailevaa tekemistä on sitäkin enemmän. Galleriakeskiviikko on loistava idea, mutta sitäkin vietetään vain kuusi kertaa vuodessa.

Tähän taiteen ystävän ongelmaan vastaa Tabulaland Art Store - verkkogalleria, jonne voi "astua" sisään milloin vain. Tabulandissa on esillä kiinnostava kattaus kotimaista nykykuvataidetta tunnetuilta ja vähemmän tunnetuilta tekijöiltä. Painopisteenä on poptaide ja alakulttuurit, ja teoksia löytyy niin maalaustaiteen, valokuvan kuin sarjakuvankin muodossa.

Paljonkaan helpommaksi ei taiteen ostamista voi tehdä: aiheiden ja taiteilijoiden lisäksi teoksia voi hakea hintahaitarilla. Edullisimmillaan taideteoksen saa kotiinsa parilla kympillä. Tabulaland ei silti ole pelkkä myyntipiste, vaan verkkopalvelun teoksista kootaan säännöllisin väliajoin kuratoituja yhteisnäyttelyitä. Rinnalla toimii taideaiheita käsittelevä blogi ja printtilehti. Lisäksi Tabulalandilla on Lasipalatsissa 22.10.-1.11. pop up -näyttely, jonka yhteydessä järjestetään keikkoja ja erilaisia työpajoja.

Kommentit

Laura T.
M O L

Aivan parasta tällainen, kiitos vinkistä!

 

Laura

Eiksjoo
Pikkuseikkoja

Kiva, että kolahti =)

Kommentoi