Vielä ehtii: mainio #hyllynlämmittäjä-kirjahaaste

hyllylammittaja.JPG

Lukijana seuraan tiukasti omaa makuani ja luen aika tarkalleen vain sellaisia kirjoja, joita huvittaa. Kenties tämä on syy siihen, etten ole päätynyt minkään kirjapiirin jäseneksi tai osallistunut suosittuihin Helmet-lukuhaasteisiin. 

Kirjapiireissä joutuisin todennäköisesti lukemaan ennakkoluulottomasti myös sellaisia kirjoja, joista en oikeasti olisi kovinkaan kiinnostunut. Kirjahaasteet taas määrittelisivät ehkä liian tiukasti, mitä saan milloinkin lukea tai ovat leikkimielisesti niin suurpiirteisiä, etten enää näkisi pointtia osallistua niihin.

Äskettäin kuulin kuitenkin kirjahaasteesta, joka kolahti samantien näinkin nirsoon ja ennakkoluuloiseen lukijaan. Parasta haasteessa on, ettei se ole liian laaja vaan jättää aikaa lukea spontaanisti muutakin kirjallisuutta sen lomassa. 

Kaiken kukkuraksi haaste lievittää huonoa omaa tuntoa kaikista niistä kiinnostavista kirjoista, joita on tullut innolla haalittua nurkkiin mutta jotka sittemmin ovat valitettavasti unohtuneet uusien kirjahankintojen vallattua huomion itselleen.

Sivumennen-blogin ja -kirjapodcastin Johanna Laitisen ja Jonna Tapanaisen julistamassa #hyllynlämmittäjä-kirjahaasteessa luetaan tämän vuoden aikana 12 lukematta jäänyttä kirjaa omasta kirjahyllystä. Haasteeseen osallistuminen tapahtuu julkaisemalla oma 12 kirjan haastepino sekä raportoimalla haasteen etenemisestä sosiaalisessa mediassa aihesanalla #hyllynlämmittäjä.

Kuvassa on oma haastepinoni, joka sisältää eniten jenkkikirjallisuutta, mutta mukaan mahtuu myös ranskalaista, brittiä, japanilaista, tsekkiläistä ja suomalaista. Naiskirjailijoita joukossa on vain kaksi, mutta ehkäpä olen ahminut naiskirjailijoiden teokset huomaamatta heti ne hankittua.

Oletko mukana haasteessa? Millainen on sinun haastepinosi?

Kommentit (6)
  1. Tämä on ihan mahtava ja niin on blogisikin, kiitos! Aloin heti kasaamaan kirjoja pinoon 🙂 Postaan hyllynlämmittäjäni ainakin instaan <3 

    1. Kiitos sulle! 🙂 Ja kävinkin jo katsomassa pinosi, hienolta näytti 🙂

  2. Kiitos inspiraatiosta! Otin haasteen vastaan ja laitoin just omat valintani eetteriin. Kuten sanoit, tämä on nirsolle lukijalle erittäin toimiva haaste. 🙂

    1. Loistavaa! Kävinkin jo tsekkaamassa sun valinnat ja oli muutenkin mukava tutustua blogiisi 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *