Ladataan...
Pikkuseikkoja

Korealainen designer-brändi Gentle Monster on vienyt kokemuksellisuuden myyntipisteissään aivan omalle tasolleen. Ketjun liikkeitä on Koreassa, Kiinassa ja New Yorkissa, ja jokainen niistä on erilainen. 

Konseptia voi ihailla mm. Gentle Monsterin Pekingin flagship-liikkeessä Sanlitunissa. Kiertäessäni liiketilan alakertaa huoneesta toiseen ehdin miettiä, olinko astunut sisustusliikkeeseen, vaateputiikkiin, levykauppaan vai ehkä galleriaan. Yläkerrassa asia selvisi: kyseessä oli "tietenkin" silmälasikauppa.

Gentle Monster Beijing, N4 16-27, Taikooli North, 11 Sanlitun Road

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Pekingin kaupunkikuvaa siistitään kovaa tahtia. Vuosille 2016–2035 tehdyn kaupunkisuunnitelman tavoitteena on tehdä Pekingistä moderni maailmanluokan kaupunki, jossa on hyvä asua – mihin on kyllä rutkasti matkaa, kun ottaa huomioon Pekingin valtavan saasteongelman. Vaikka uudistusten tuloksena on siistimpiä katuja ja turvallisempia rakennelmia, puskutraktorit ovat samalla raivanneet kulttuurihistoriallisesti arvokkaita perinteisiä hutong-kortteleita maan tasalle ja vieneet tiloja yrittäjiltä ja asuntoja yksityishenkilöiltä. Hutongien kohtaloa ja viranomaisten mielivaltaisuutta onkin toistuvasti kritisoitu medioissa.

Onneksi autenttisia hutong-kujia on tästä huolimatta vielä jäljellä edes paikoittain. Niitä löytyy ainakin kello- ja rumputornin alueelta (lähimmät metropysäkit Gulou ja Shichahai) sekä etelämmästä Dashilanin alueelta (metropysäkki Qianmen). Matalien harmaiden kivitalojen reunustamat kapeat ja hiljaiset kujat ovat kuin pieni rinnakkaismaailma keskellä moottoriteiden valtaamaa miljoonakaupunkia.

Mennyttä henkivien kujien varrelta voi yllättäen löytyä myös moderneja expatien suosimia baareja ja ravintoloita. Viihtyisiä paikkoja ovat ainakin spritzereihin ja negroneihin erikoistunut italialaisbaari Nina (66 Beiluoguxiang), cocktaileja, tapaksia ja live-musaa tarjoileva ranskalaishenkinen Modernista (44 Baochao Hutong) ja modernia meksikolaista ruokaa tarjoava Palms L.A. Kitchen and Bar (14 Zhangwang Hutong). Kannattaa muistaa, ettei pienistä paikoista aina löydy WC:tä, vaan sitä kaivatessa on pistäydyttävä lähimmässä yleisessä käymälässä, joita löytyy hutongien varrelta.

Edellä mainittujen, rauhallisissa hutongeissa sijaitsevien baarien lähellä puolestaan on vilkas kauppakatu Gulou Dong Dajie, jonka varrelta löytyy viihtyisä galleria-baari-kahvila Café Zarah (46 Gulou Dong Dajie) ja yksi Soloist Coffeen toimipisteistä, josta saa käsin suodatettua kahvia (suodatinkahvi kun ei todellakaan ole kovin yleistä Kiinassa).

Jos taas haluaa nähdä täysin siistityn ja kaupallisen hutongin ja kulkea siellä, missä kaikki muutkin, voi suunnata täyteen ahdetulle Nan Luo Gu Xiang'ille. Tämä hutong-turistikuja on varsinkin viikonloppuisin täynnä shoppailijoita ja katuruokaa nautiskelevia kävelijöitä. Take-away-ruokaa myyvistä kioskeista saa niin Pekingin ankka -wrappeja, pillillä juotavia tangbao-pullia kuin pehmiksellä täytettyjä kuplavohvelitötteröitä. Kadulla on myös shanghailaisen Feiyue-tennarimerkin oma liike.

 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kiina on matkailukohde, josta riittää ammennettavaa. Valtavan kokoiseen maahan kannattaa palata useamman kerran uudelleen.

Teimme lokakuussa Kiinaan noin kolmen viikon reissun. Reittinä oli Peking–Xi'an–Peking–Qinhuangdao–Tianjin–Peking, ja välimatkat kuljimme junilla. Liikkuminen maassa on nykyään nopeaa, kun useille reiteille voi valita yli 300 kilometriä tunnissa hujauttavan luotijunan. Eniten aikaa vietimme kuitenkin Pekingissä, vanhassa "kotikaupungissani", jossa asuin yhden lukukauden vaihto-opiskelijana tasan 10 vuotta sitten.

Noin 22 miljoonan asukkaan Peking on sekoitus ikivanhaa ja ultramodernia – ja kaikkea siltä väliltä. Aloitan matkaraporttini niistä kaikkein perinteisimmistä: palatseista ja temppeleistä. Nämä kolme kohdetta eivät jätä kylmäksi edes silloin, kun vastaan osuu paikallisen Golden Week -loman aiheuttama kiinalaisruuhka tai koko päivän jatkuva syyssade.

1. Taivaan temppeli / Temple of Heaven

Taivaan temppeli tarkoittaa alunperin 1400-luvulla rakennettua, ihastuttavaa keisarillista temppeli- ja puistoaluetta. Alue levittäytyy laajalle, mikä tekee siitä mukavan ilmavan, jopa Golden Weekin aikaan. Satuimme onnekkaasti paikalle aurinkoisena ja lämpimänä syyspäivänä, joka käytännössä vastasi suomalaisittain mitä parhainta kesäpäivää.

Taivaan temppelin huomion keskipisteenä on pyöreä "hyvän sadon rukoilemisen sali", jossa keisari suoritti aikoinaan uhriseremoniat. Kauniilla savusumuttomalla säällä rakennuksen sininen katto sulautuu upeasti siniseen taivaaseen.

2. Kielletty kaupunki / Forbidden City

Pekingin tunnetuimpia nähtävyyksiä on keskellä kaupunkia sijaitseva palatsialue, jossa keisarit asuivat Ming- ja Qing-dynastian aikana. Nimi tulee siitä, että aikoinaan alueelle ei ollut asiaa muilla kuin ylimmistöllä ja näiden palvelijoilla. Nykyään siellä vierailee yli 14 miljoonaa turistia vuosittain. Kun unohtaa turistit ja etsiytyy rauhallisille reiteille, voi paikoittain lähes kuvitella olevansa aikamatkalla entisajan Kiinassa. Sisäänkäynnillä on vuodesta 1949 alkaen riippunut öljyvärein maalattu Maon muotokuva, joka vaihdetaan uuteen vuosittain. 

Kielletystä kaupungista vähän sivuraiteelle, friikkinähtävyyksiin: balsamoitua Maoa voi käydä katsomassa aamuisin mausoleumissa viereisellä Taivaallisen rauhan aukiolla (Tian'anmen-aukio). Eteishallissa vastassa on valkea marmorinen Maon näköispatsas eteerisen maisemamaalauksen edessä, ja seuraavassa, hämärästi valaistussa hallissa herra itse lepää arkussa lasikuvun takana. Päädyin jo toistamiseen ihmettelemään tätä groteskia nähtävyyttä, kun matkaseurani halusi todistaa "suuren johtajan" ikuista unta. Eikä tässä edes kaikki, 10 vuotta sitten satuin Siperian ja Aasian matkallani käymään Maon lisäksi Leninin ja Ho Chi Minhin mausoleumeissa, eli tunnetuimmat vahamiehet on suunnilleen nähty.

3. Kesäpalatsi / Summer Palace

Kesäpalatsi on vanha keisarillinen lomapaikka järven rannalla luoteis-Pekingissä. Historian saatossa se on tuhoutunut niin oopiumsodassa kuin boksarikapinassa mutta rakennettu aina uudelleen. Paikka on varmasti todella ihastuttava kesällä, sillä se on ollut kaunis niinäkin kertoina, kun olen siellä käynyt – ensimmäisen kerran joulukuussa ensi lumen aikaan ja nyt viimeksi lokakuussa sadesäässä. Kesäaikaan rannalla vuokrataan polkuveneitä, jolloin aluetta voi katsella myös järveltä päin.

 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kruununhaassa Vironkadulla jo vuodesta 1954 alkaen toiminut Teatteri Jurkka ilmoittaa olevansa Suomen ainoa ammattihuoneteatteri. Siitä tosiaan on kyse, yhdestä pienestä huoneesta. Etuna tässä miniteatterissa luonnollisestikin on, että esitykset tulevat aivan lähelle katsojaa, ne todella tuntee nahoissaan.

Marraskuussa Jurkassa sai ensi-iltansa ja Suomen kantaesityksensä ruotsalaisen kirjailijan Sara Stridsbergin näytelmä Putoamisen taito (Konsten att falla, 2015). Ohjaus on Sakari Kirjavaisen, ja lavalla nähdään kolmessa roolissa kaksi naista, Emmi Pesonen ja Ella Pyhältö. Näytelmä perustuu kahden seurapiiritähtösen, Big Edie Bealen (roolissa Pyhältö) ja Little Edie Bealen (Pesonen), elämään. Lisäksi Pyhältö esittää toisen pääroolin rinnalla sivuroolissa Bealejen kuuluisaa sukulaista, Jacqueline Kennedy Onassisista.

Ikääntyneet seurapiirinaiset ja entiset viihdetaiteilijat ovat kaksistaan vetäytyneet pakoon maailmalta, vanhaan rapistuvaan kartanoon meren rannalle. Aika tuntuu pysähtyneen. Äiti muistelee mennyttä kauneuttaan ja suosiotaan. Tytär murehtii puoliksi elämättä jäänyttä elämäänsä ja menetettyjä mahdollisuuksia. Kumpikin tuntee katkeruutta toista kohtaan, kumpikaan ei selviäisi ilman toista.

Mistä naisten säälittävä ja surullinen kohtalo juontaa? Menneisyys alkaa takautuvasti aueta katsojalle Jurkan pienessä huoneessa näiden kahden naisen seurassa. Muistot, tunteet, toivo ja epätoivo hulahtavat tilan läpi. Putoamisen taito on kuvaus raastavasta äiti-tytär-suhteesta, toisensa tuomitsevasta ja rakastavasta parista, jonka todellinen maailma on hylännyt aikoja sitten.

www.jurkka.fi

Kuvat: Marko Mäkinen / Teatteri Jurkka, Putoamisen taito, 2017. Kutsu näytelmän ensi-iltaan saatu blogin kautta.

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Autofiktio on ollut viime vuosina pinnalla kirjallisuudessa aivan erityisesti tietenkin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarjan myötä. Samaa genreä edustaa myös Tom Malmqvistin Joka hetki olemme yhä elossa, josta kirjoitin alkuvuodesta

Kun kirjailija Selja Ahavan elämässä tapahtui suuri, odottamaton käänne, seurasi tästä omakohtaisesta kokemuksesta hänen kolmas romaaninsa, autofiktiivinen teos Ennen kuin mieheni katoaa (Gummerus, 2017). Kaikki lähtee yhdestä pienestä lauseesta aamiaispöydässä. "Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen", toteaa naisen aviomies aamupalan äärellä.

Ahava kuvaa suurta henkistä ristiriitaa: kuinka olla iloinen läheisen puolesta, joka löytää onnen, kun samalla menettää oman onnensa. Petetty olo saa kysymään, oliko rakkaus aitoa silloin, kun sitä vielä oli. Naisen menetys ei saa edes konkreettista muotoa, sillä kun miehestä tulee nainen, mies vain katoaa, ei ole mitään haudattavaa.

Kertoja käsittelee kokemaansa pistämällä pala palalta muistiin katoavaa miestään. Hän yllättyy, kuinka paljon ulkoisia seikkoja omaan rakkauteen on liittynyt. 

Ahavan teksti on herkkää, runollista, kauniin yksinkertaista. Omakohtaisen tarinan rinnalla seurataan vertauskuvallisesti Kristoffer Kolumbuksen retkeä valtameren yli. Kolumbus luuli löytäneensä meritien Intiaan. Nainen oli uskonut löytäneensä elämänsä miehen. Kun manner onkin kokonaan eri, mitä se merkitsee löytäjälleen?

(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)

Lue myös:

Selja Ahavan Taivaalta tippuvat asiat

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Voisiko Paul Austerin uusin teos, 1140-sivuinen mammuttiromaani 4321, olla Austerin paras kirja? Sanoisin, että kyllä, ainakin parhaimpien joukossa. "Mitä jos..." -ajatusleikki elämän erilaisista poluista on toki kiehtonut useitakin kirjailijoita ja elokuvantekijöitä, mutta tässä tapauksessa kyse on jopa neljästä rinnakkaisesta elämästä, joita elää yksi ja sama henkilö, New Jerseyssä syntynyt juutalainen Archie Ferguson.

4321 on yhden pojan kasvukertomus kerrottuna neljällä. Fergusonin kaikki elämät etenevät rinnakkain, kukin kronologisesti luku kerrallaan. Vaikka vaihtoehtoisia elämiä käsitellään vakiojärjestyksessä, haastaa teos (mukavasti) lukijan muistia. Kunkin luvun alussa on hyvä hetkeksi pysähtyä palauttamaan mieleensä, mitä juuri kyseisessä elämässä on tähän mennessä suunnilleen tapahtunut.

Fergusonin elämät alkavat kaikki samasta lähtökohdasta ja samojen ihmisten ympäröimänä, mutta pojan varttuessa satunnaiset muutokset ympäristössä kehittävät elämiä omiin suuntiinsa. Fergusonin geenit kuitenkin pysyvät muuttumattomina, joten tietyt elementit säilyvät kaikissa elämissä, joskin ilmenevät hieman eri muodoissa. Nuoruus kuluu vahvasti urheilun parissa, varttuessaan poika puolestaan löytää intohimonsa kirjoittamisesta.

Hieno kirja pitää tiukasti otteessaan alusta loppuun ja jopa paranee, kun lapsuudesta edetään nuoruusvuosiin, joina päähenkilö varttuu ja muodostaa omaa identiteettiään. Erityisen herkullista romaanissa on vahva ajankuvaus, kun päästään 60-luvulle. Mukana seuraavat Kennedyn, Johnsonin ja Nixonin hallitukset, Kuuban ohjuskriisi, Vietnamin sota, kansalaisoikeusliike ja rotumellakat, opiskelijamielenosoitukset ja julkisuuden henkilöiden murhat. Historian tapahtumat koskettavat tai vaikuttavat eri tavoin Fergusoniin tämän elämäntilanteesta riippuen.

(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)

Lue myös:

Talvipäiväkirja – inventaario Paul Austerin elämästä

Lukemisesta ja Pariisin puistoista

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Pääsin alkusyksystä tutustumaan majakkaan, jonka uskotaan toimineen mallina Tove Janssonin Muumipappa ja meri -kirjan majakalle. Söderskärin majakkasaari sijaitsee avomerellä Porvoon uloimmassa saaristossa. Matka sinne voi olla kovassa aallokossa aika hurja, mutta palkintona on ikimuistoinen elämys, kun kierrät muusta maailmasta eristäytynyttä karun kaunista saarta, tuijotat merta ja annat tuulen tuivertaa tukkaasi.

Söderskärin majakan huipulla voi nauttia merinäköalasta joka suuntaan. Alemmissa kerroksissa on kuvia majakan historiasta. Esillä oli myös pikkuinen Tove ja meri -näyttely, joka käsitti valokuvia Janssonin saaristoelämästä sekä Janssonin tekemiä kuvituksia. Majakkasaarelta pääsee myös viereisen saaren kallioille kapeaa ja huojuvaa riippusiltaa pitkin.

Söderskärin majakka rakennettiin 1800-luvulla ja se toimi vuoteen 1989. Saari ja sen ympäristö on nykyään luonnonsuojelualuetta. Paikalle pääsee kesäaikaan esim. Vuosaaresta pienellä yleisöristeilylaivalla.

Soderskar.fi

Lue myös:

Tove – hetkiä muumikirjailijan elämästä

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kansallisteatteri tilasi 100-vuotiaan Suomen kunniaksi Pirkko Saisiolta juhlanäytelmän. Tuloksena on satiiri nimeltä Koivu ja tähti, joka toimii vallattomana jatkona Sakari Topeliuksen Koivu ja tähti -sadulle. Saision käsikirjoituksen on ohjannut Laura Jäntti.

Näytelmän päähenkilöitä, veljeä ja siskoa, esittävät Jukka Puotila ja Tiina Weckström. Aikataso vaihtelee 1800-luvulta jatkosotaan ja siitä nykyaikaan. Pieni torppa ehostetaan tiiviimmillä ikkunoilla ja se muuttuu kaupunkilaisten kesämökiksi, jossa Ruotsiin ja Venäjään linkittyvästä historiasta muistuttavat lopulta enää rapujuhlan valmistelut ja Stolichnaya pakkasessa. Päättömäksi osoittautuvan mökkikeikan kruunaa Helan gårin rallatus Leninin patsaan ääressä.

Tarina hyppii hetkestä toiseen, mikä voi toisen mielestä tuntua sekavalta, toisen mielestä taas pitää esityksen pirteänä. Esitys nauraa pälpättävälle keskiluokalle, lainaa otteita klassikkosaduista, muistuttaa suomalais-ugrilaisesta perimästä ja pohtii pakolaisuutta. Välissä näpsitään selfieitä.

Tummanpuhuva valoilla ja varjoilla leikkivä lavastus sopii hienosti pimenevään syksyyn. Luonto on vahvasti läsnä, kuten suomalaisuutta käsittelevään näytelmään sopii. Taivaaseen ulottuva metsikkö, tähdet, pakeneva kettu, muuttolintujen aura ja voimakkaasti virtaava joki luovat kansallisromanttista maisemaa. Hupaisana lisänä mukana askeltaa jääkarhukin.

Pirkko Saision Koivu ja tähti pyörii Kansallisteatterin suurella näyttämöllä. Kuvat: Stefan Bremer / Kansallisteatteri. (Kutsu ensi-iltaan saatu blogin kautta.)

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Syksyn paras aika, Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaali. Kun ulkona on kylmää ja pimeää ja sataa, on ihanaa istua pimeiden elokuvasalien suojissa ja uppoutua vaihtoehtoisiin maailmoihin.

On aivan hullua nostaa laajasta kansainvälisestä ohjelmistosta satunnaisesti ja pikaisesti vain viisi elokuvaa, mutta siitäkin huolimatta teen sen. Ihania elokuvahetkiä R&A:n parissa!

1. Un beau soleil intérieur

Taidokkaan ranskalaisohjaaja Claire Denisin uusin teos kertoo onnen tavoittelusta Pariisissa, pääosassa nähdään Juliette Binoche.

2. Lucky

Pieni suuri elokuva, jossa Harry Dean Stanton pohtii kuolevaisuutta ja David Lynch suree karannutta kilpikonnaa nimeltä President Roosevelt. 

3. Human Flow

Kiinalaisen nykytaiteilija Ai Weiwein dokumentti havainnollistaa pakolaiskriisin laajuutta useilla eri tapahtumapaikoilla ja drone-kopterin ilmakuvilla.

4. The Party

Mustavalkoisessa brittileffassa Kristin Scott Thomas on poliitikko, jonka tapahtumarikkaille kutsuille saapuvat mm. Patricia Clarkson, Emily Mortimer ja Cillian Murphy.

5. The Trip to Spain

Englannin ja Italian jälkeen Rob Brydon ja Steve Coogan suuntaavat roadtripille Espanjaan heittämään jälleen läppää maistuvien ruokien äärelle.

 

Lisätietoja: HIFF.FI

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Suosittelin edellisessä postauksessa minilomaa Vilnassa. Heitetään heti perään myös pari kahvila- ja baarivinkkiä.

Johtuiko sitten liettualaisesta keittiöstä tai sattumasta, mutta mitään suuria ruokaelämyksiä emme matkalla kokeneet. Ainoa ravintola, josta pidin, oli raikasta välimerellistä ruokaa tarjoava Kitchen (Didzhioji g. 11, talon yläkerrassa). Miljöön puolesta on kuitenkin mainittava upeassa 1700-luvun rakennuksessa holvikaarten kehystämässä salissa toimiva La Bohème (Šv. Ignoto 4/3), jossa kannattaa käväistä ainakin viinilasillisella.

Jos sen sijaan kaipaat hyvää kahvia, viihtyisää brunssipaikkaa taikka lasiin samppanjaa tai cocktailia, katso suositukset alta!

Kahvia: BREW Kavos virėjai

Pikkutarkkaa kahvihifistelyä rauhallisessa pienessä kahvilassa, sivummalla keskustasta. Rinnalle saa täytettyjä croissantteja ja leivoksia.

Pylimo g. 19

Kuplivaa: The Bubbles Champagneria

Samppanjaa, proseccoa, cavaa ja niin edelleen, myös kuohuviinicocktaileja. Seurueiden on mahdollista tilata viinimaisteluita.

Vilniaus g. 35

Kahvia: Huracán Coffee

Kahvinautintoja MacBookien keskellä, tarjolla valtava valikoima kahvipapuja. Myös täytettyjä leipiä, smoothieita ja makeaa syötävää.

Vokiečių g. 15

Cocktaileja: Alchemikas Cocktail Bar

Hyviä cocktaileja leikkisässä ympäristössä. Jos kaipaat hedelmävälipalaa, kokeile Pimm's Cup -drinkkiä.

Islandijos g. 1

Brunssia: Pinavija Cafe & Bakery

Söpö leipomo-kahvila keskeisen ostoskadun varrella on täydellinen viikonloppubrunssitteluun. Listalta löytyy salaatteja, bageleita, suolaisia piirakoita, chia-vanukasta ja kakkuja.

Vilniaus g. 21

 
Lue myös:

Miniloma Vilnassa

Pariisissa: Kahvi vai cocktail? Filosofisia kysymyksiä lomalla

SEURAA BLOGIA:

Facebook / Instagram / Bloglovin' 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kävimme kesällä Vilnassa, joka yllätti iloisesti. Neljässä päivässä ehti hyvin tutustua kaupunkiin ja tehdä pienen päiväretken sen ulkopuolellekin. Mikä parasta, kohteeseen lentää suorilla lennoilla alle puolessatoista tunnissa.

Vilnassa ei ole yhtä selkeästi rajattua vanhankaupungin aluetta kuin Tallinnassa ja Riiassa, vaan vanha rakennuskanta tuntuu levittäytyvän läpi koko ydinkeskustan. Kaupunkikuvassa yhdistyvät kauniisti eri aikakausien kerrostumat, ja kokonaisuutta täydentävät kirkot, puistot ja kaupunkia halkova joki.

Näköaloja yli Vilnan pääsee nauttimaan ainakin valkean katedraalin edessä olevasta kellotornista, viereisen kukkulan Gediminas-linnantornista sekä kolmen ristin kukkulalta. Itsenäiseksi julistautuneessa Užupisin kaupunginosassa löytyy katutaidetta, ja nykytaidetta voi katsella esim. Contemporary Art Centressä. Juutalaismuseot muistuttavat Vilnassa ennen toista maailmansotaa eläneestä laajasta juutalaisväestöstä.

Teimme myös päiväretken Liettuan vanhaan pääkaupunkiin Trakaihin (kaksi alinta kuvaa). Järvimaisemien hallitseman pikkukaupungin suurin nähtävyyys on pienelle saarelle 1300-luvulla rakennettu linna.

Lue myös:

Vilnan vinkit: kahvia ja kuplivaa

Kulttuuri-Riika: jugendia, nykytaidetta ja Hollywood-elokuvia

Seuraa Blogia:

Facebook / Instagram / Bloglovin' 

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Miki Liukkosen 858-sivuista kakkosromaania O (WSOY, 2017) on jo ehditty esittää yhtenä kotimaisen kirjallisuuden vuoden tai jopa vuosikymmenen merkittävimpänä kaunokirjallisena teoksena. Tartuin siihen uteliaana: takakannen hashtag-listaus, jossa mainittin mm. #munakoisot, #Bach ja #liukumäet, ei juuri paljastanut, mistä kirjassa on kyse.

Niinpä kävin O:n kimppuun – tai sitten O kävi minun kimppuuni. Kirja nimittäin vyöryttää päälle loputtoman määrän henkilöhahmoja, yksityiskohtia, neurooseja ja alaviitteitä. Välillä seurataan uimaharjoituksia, välillä Nikola Teslan elektromagneettisia kokeiluja, välillä analysoidaan liukumäkien olemusta, H. C. Andersenin inspiroiman vaihtoehtoisen teatteriesityksen luomista tai raviurheilua, vain muutamia esimerkkejä mainiten. 

Ymmärsin pian, että on hyödytöntä yrittää painaa mieleensä kaikkea, vaan kannattaa päästää irti, heittäytyä tekstin syövereihin ja katsoa, mihin se johtaa. Vauhdissa voi hyvin keskittyä juuri niiden henkilöhahmojen tarinoihin, jotka itseä eniten kiinnostavat.

Vähitellen tekstin lomasta alkaakin erottua selvemmin ja selvemmin ohut lanka, joka punoo aivan erilaisten tarinoiden ja taustojen keskellä olevia henkilöitä toisiinsa. Kirja on suurelta osin erilaisten sairaaloisten neuroosien kuvausta, jotka erään henkilöhahmon mukaan johtuvat nykyajan älyttömästä infoähkystä. Samaan aikaan tapahtuu kummallisia sattumuksia ja aikaheittoja, joille yksi kirjan henkilöhahmoista yrittää löytää selitystä.

Kirja piti uteliaisuuteni yllä yli puolivälin, mutta kahden kolmasosan kohdilla innostukseni alkoi hiipua. Tähän vaikutti myös kesäkausi: en juuri jaksanut raahata painavaa kirjaa lomapäivinä kahviloihin, ulkomaanreissulle tai pyöräretkille mökille. Niinpä napsin välissä muita romaaneja ja O:n lukeminen vain pitkittyi. Silti O osoittautui arvokkaaksi lukukokemukseksi – ihan jo siitä syystä, että sain sen kautta testattua omaa kestokykyäni lukijana.

(Kirjan arvostelukappale saatu blogin kautta.)

Pages