Ladataan...
Pikkuseikkoja

Täällä se taas on, juuri nyt, syksyn paras aika eli Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaali. Anna elokuvien kuljettaa sinut mielentilasta, maasta ja kulttuurista toiseen. Alla viisi lyhyttä poimintaa taas kerran upeasta ja valtavan monipuolisesta ohjelmistosta. Mukavaa festarointia!

#Takemeanywhere

Kiasman ARS-näyttelyssäkin nähty taiteilija-kolmikko Shia LaBeoufNastja Säde Rönkkö ja Luke Turner matkaavat roadtrip-dokkarissaan/taideprojektissaan pitkin Pohjois-Amerikkaa. Kolmikko twiittasi kuukauden ajan koordinaattinsa verkossa #takemeanywhere-hashtagilla ja antoi kenen vain viedä heidät minne vain. Matka alkaa Coloradon Kalliovuorilta ja voi päätyä minne vain.

Foxtrot

Israelilainen Samuel Maoz kuvasi vaikuttavassa elokuvassaan Lebanon ahdistavalla tavalla panssarivaunusta käsin Israelin ja Libanonin sotaa nojautuen osin omiin traumaattisiin kokemuksiinsa. Uudessa elokuvassaan ohjaaja käsittelee Israelin nykypäivää nuoren sotilaan ja tämän perheen kautta.

The Happy Prince

Oscar Wilden viimeisistä vaikeista vuosista kertova elokuva on Rupert Everettille tärkeä projekti. Hän ei vain näyttele pääosaa vaan myös debytoi elokuvan ohjaajana ja käsikirjoittajana. Mukana nähdään myös mm. Colin Firth ja Emily Watson.

Leave No Trace

Depra Granikin edellinen fiktioelokuva, kiirehtimättä etenevä Winter's Bone voitti useita palkintoja ja toi Jennifer Lawrencen elokuvamaailman kartalle.  Uudessa leffassa seurataan sotaveteraania ja tämän teinitytärtä luonnonpuistossa Portlandin lähistöllä.

Armomurhaaja

Jos et ole vielä nähnyt Suomen Oscar-ehdokkaaksi valittua elokuvaa, nyt on aika. Teemu Nikin estoton musta komedia ja sen periaatteilleen ehdoton päähenkilö saavat katsojan haukkomaan henkeä ja nauramaan ihastuksesta.

 

Valitse omat festarileffasi: Rakkautta & Anarkiaa – aikataulu

Ladataan...
Pikkuseikkoja

"Ilman vanhempiani olisin ajautunut katuojaan jo vuosia sitten. 'Hyvä on, tämän kerran', äitini ja isäni ovat huokaisseet puhelimeen. 'Mutta näin ei voi jatkua', he ovat lisänneet ja kysyneet: 'Mitä sinä aiot elämällesi tehdä?' Silloin olen huutanut, että mistä vitusta minä sen voisin tietää, ja lyönyt luurin vanhempieni korvaan, koska se on tapa, jolla käsittelen vaikeita asioita."

Sisko Savonlahden esikoisromaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu (Gummerus, 2018) olisi pitänyt stailata Taffelin Broadway-sipsien seurassa, ymmärrät tämän, kun luet kirjan. Toisaalta kahvi kauramaidolla kalliolaisessa ravintolassa vie lähelle kirjan tapahtumapaikkoja, joten mennään sillä. Päähenkilö ja minä-kertoja, noin 35-vuotias nainen – jossa ilmeisesti on paljon samaa kuin kirjailijassa itsessään – toimii vapaana toimittajana ja asuu Aleksin Kiven kadulla.

Nainen makaa lasitetun parvekkeen lattialla, kuuntelee kiljahduksia Linnanmäeltä ja suree menetettyä rakkautta. Tarinan aiheet ovat vakavia: jätetyksi tuleminen, masennus, työttömyys, rahattomuus ja epävarmuus tulevaisuudesta. Toisaalta päähenkilöllä on ymmärtäviä ystäviä, taloudellisesti tukevat vanhemmat ja ratkaisukeskeinen, empaattinen terapeutti. Ennen kaikkea romaani on kuitenkin hauska. Savonlahden sarkastisen naseva kirjoitustyyli saa nauramaan ääneen monen monta kertaa läpi tarinan.

Jo kirjan luvut on nimetty hupaisasti kuten "Annoin vielä yhden mahdollisuuden uudenlaiselle ja kepeälle deittailukulttuurille", "Olin täydellinen tyttöystävä" tai "Ajan raitiovaunulla epämukavuusalueelleni". Naisen on odotettava sopiaa hetkeä, jotta voisi käydä uuden poikaystävänsä kanssa suuren sipsikeskustelun. Eron koittaessa nainen kertaa mielessään kaikkia niitä tyhjänpäiväisiä lauseita, joita tuli sanoneeksi viimeisenä yhteisenä päivänä, esimerkiksi "Taavetti näki Hottis-Juhan Herkuleksessa". Kun terapeutti kannustaa naista suomaan itselleen hyviä asioita, nainen ottaa opintolainan ja ostaa sillä matkan New Yorkiin.

Savonlahden kirjan voi nähdä freesin rehellisenä tuulahduksena chicklit-genressä tai sitten humoristisena kuvauksena kolmikymppisen kaupunkilaisen haastavasta arjesta. Chicklitiin viitatessa olennaista ei kuitenkaan ole, saako päähenkilö uuden poikaystävän vai ei, vaan kaikkein tärkeintä on oma asenne, hyväksyykö nainen lopulta itsensä juuri sellaisena ja siinä tilanteessa kuin on.

Arvostelukappale saatu kustantajalta

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Kävin syksyn alkajaisiksi katsomassa kaksi erilaista näytelmää, joita yhdistää sama asia: molemmissa kaksi naista ottaa lavan itselleen. Teatteri Jurkan Norassa Ibsenin Nukkekodin päähenkilö kertautuu kahdeksi pohtimaan naiseuttaan. Kansallisteatterin Tainaronissa Kati Outinen raportoi hyönteisten täyttämästä dystopiasta Aino Vennan säestyksellä.

Teatteri Jurkka: Nora

Teatteri Jurkan loistavassa Norassa on kaksi Noraa, jotka täydentävät toisiaan ja pohtivat yhdessä ironisesti naisen asemaa, niin Ibsenin Nukkekodin aikana 1800-luvulla kuin meidän nykyajassamme. Näkökulma on rajattu Noraan ja tämän sisäisen maailman kuvaukseen, toisaalta myös näyttelijöiden Rosanna Kempin ja Kreeta Salmisen omiin ääniin.

Kemppi ja Salminen heittäytyvät Alma Lehmuskallion ohjaamaan esitykseen ja tekevät siitä erittäin fyysisen, liikkumattomuus ja energinen liike korostavat vuoroin toisiaan. Myös miehen roolia pohditaan The Revenant -elokuvan kautta: onko vakavasti otettavan miesnäyttelijän ryömittävä henkihieverissä pakoon karhua ja kaivauduttava alasti hevosen sisälmyksien väliin? Entä täytyykö naisen matkia tällaista roolia paljastaakseen sen naurettavuuden?

Kun Nora päätyy jättämään perheensä, viitataan näytelmässä kuuluisiin naisiin, jotka ovat tehneet saman, jos eivät itsensä vuoksi, niin uransa tai edustamansa aatteen vuoksi. Nora löytää itsensä tyhjästä hotellihuoneesta syömässä karkkia. Mutta mitä sen jälkeen? Tällä näytelmällä on yllättävä, hilpeän absurdiksi muotoutuva loppu.

Katso näytösajat

Kutsu ennakkonäytökseen saatu blogin kautta. Kuva: Marko Mäkinen, 2018 / Teatteri Jurkka

Kansallisteatteri: Tainaron

Kansallisteatterin Tainaron perustuu Leena Krohnin romaaniin vuodelta 1985. Kati Outinen ja Aino Venna ovat hahmoja oudossa, hyönteisten hallitsemassa dystopiassa. Outinen kirjoittaa monologeissaan kirjeitä jollekin kaukana, kuvailee sopeutumistaan kummalliseen lohduttomaan maailmaan ja perhosen tavoin muuntautuu uuteen muotoon eri vaiheiden kautta. Venna soittaa kitaraa ja sanoittaa lempeällä äänellään tunnelmaa.

On vaikeaa ja ehkä turhaakin ymmärtää konkreettisesti, mitä tarinassa todella tapahtuu, ötököiden naksutellessa ja valojen syttyessä ja sammuessa. Essi Rossin ohjaaman näytelmän unenomainen, hidas tunnelma johdattaa rauhoittumaan tuntemattoman äärellä. Loppuvaiheessa esitys alkaa tuntua hieman itseään toistavalta vaikka onkin kestoltaan kompakti puolitoistatuntinen ja väliajaton.

Katso näytösajat

Kutsu näytelmään saatu blogin kautta. Kuva: Kastehelmi Korpijaakko, 2018 / Kansallisteatteri

Ladataan...
Pikkuseikkoja

Nyt on hyvä hetki rakastaa elokuvia ja asua Helsingissä. Viime vuosikymmenten trendi sulkea leffateattereita on kääntynyt päälaelleen, uusia saleja avataan ympäri kaupunkia ja vanhoja on kunnostettu nykystandardeihin sopiviksi. Ainoa huoli on enää, mitä tapahtuu Orionille vuoden 2019 alussa, kun Kavi siirtää näytäntönsä uuteen keskustakirjastoon.

Myös itse elokuvaelämystä upgreidataan. Leffaan voi upottautua nojatuolin syvyyksistä tai parisohvalta, ja leffaeväiksi tarjotaan tapaksia, sushia, viiniä ja cocktaileja, kiitos Rivieran, Korjaamon ja Maximin. Helsingin Juhlaviikoilla puolestaan vilauteltiin maailmalla suosittua, kokemuksellista Secret Cinema -konseptia, jossa katsoja astuu osaksi elokuvan maailmaa. Korjaamo Kino ja 00100ENSEMBLE-kollektiivi järjestivät omien sanojensa mukaan Suomen ensimmäisen immersiivisen elokuvanäytöksen, joten olihan sitä kokeiltava.

Elokuisena perjantai-iltana asettelin naamion kasvoilleni ja nousin seuralaiseni käsikynkässä vastikään kunnostetun Bio Rexin aulaan muiden juhlapukuisten vieraiden seuraan. Kohotimme kuohuviinilasit huulillemme – illan teemana oli ohjaajamestari Stanley Kubrickin viimekseksi jäänyt teos Eyes Wide Shut.

Ajatus oli loistava, mutta jäi tällä kertaa harmillisen vaisuksi. "Salakino" tuntui väärältä termiltä, sillä paikka oli alun alkaenkin tiedossa. Näytellyt kohtaukset jäivät teennäisiksi, näyttelijät haahuilivat siellä täällä, toistivat samoja kohtauksia yhä uudelleen, eivätkä juuri ottaneet yleisöön kontaktia. Seurasin näyttelijöitä ja odotin pitkästyneenä, että tapahtuisi jotakin, turhaan. Vaikuttavin ja teatraalisin hetki tuli vasta juuri ennen elokuvan alkua, kun näyttelijät simuloivat viitoissaan salaseuran kokoontumista. Jos kuitenkin elämyksellisyydestä puhutaan, olen edelleen kokenut mennen tullen suurimmat elokuvaelämykseni Sodankylän elokuvajuhlien yöttömässä yössä.

Sen sijaan itse elokuva oli upeampi kuin olin edes muistanut. Teki hyvää nähdä se uudelleen ja ymmärtää, millä tarkkuudella ja intensiteetillä Kubrick rakentaa Eyes Wide Shutissa kuvaa pariskunnan hienon hienoista jännitteistä ja mustasukkaisuuden synnystä sekä risteyttää kuvitellut ja todelliset tapahtumat toisiinsa. On myös mainittava, että Salakinon seuraavan päivän näytökseen osallistunut ystäväni pääsi osallistumaan näyttelijöiden luomiin hetkiin paljon enemmän ja koki illan aivan erilaisena ja erittäin onnistuneena.

Myös huolellisesti entisöity Bio Rex on upeampi kuin koskaan. Korjaamo Kino pyörittää siellä jatkossa viikonloppuisin elokuvanäytöksiä. Leffakansa saa iloita, kun tilausteatterina toimineeseen teatteriin pääsee nyt viikoittain! Kokemuksellisia elokuvailtoja puolestaan on syksyn aikana tarjolla lisää esim. Rivieran syyskuisissa Spice World -illoissa, joissa soitetaan Spice Girlsiä, palkitaan paras asu ja katsotaan Spice World: The Movie; Kulttuuriareena Glorian Star Wars -aiheisessa, Secret Cinema-konseptia toteuttavassa Mission in Jedha -illassa lokakuussa sekä Orionin perinteisissä karaoke-näytöksissä, joita tänä syksynä edustavat kulttiklassikko The Rocky Horror Picture Show sekä Suomifilmi Sing Along.

Kutsu Salakinon Eyes Wide Shut -elokuvaan saatu blogin kautta. Kuvat Bio Rexistä: Tuomas Uusheimo / Amos Rex, 2018

Lue lisää

Stanley Kubrick – The Exhibition

Katsojana keskellä näytelmää: 13. tunti

Uuden Amos Rexin teamLab-näyttely