Anoreksiasta ja ortoreksiasta tähän päivään – miten mun syömiskäyttäytyminen on muuttunut?

Aamupalaksi puolikas raejuustopurkki ja muutama lusikallinen ananasmurskaa. Lounaaksi vähän salaattia, ehkä riisiä tai pastaa pieni kauhallinen ja kastiketta saman verran, leipäpalaa ei tällä kertaa. Päivälliseksi yksi kasvispihvi ja vähän kasviksia. Iltapalaksi omena.

Kyseiset esimerkkiannokset ovat anoreksia-ajoiltani, kun mun syöminen ei ollut todellakaan tervettä. Tarkoituksena oli laihtua muutama kilo mutta mopo lähti käsistä ja sitä oltiinkin sitten ihan kusessa syömisen ja oman terveyden kanssa. Kartoin rasvaa ja valkoista sokeria (yksinkertaisesti siis kaikkia herkkuja), syynäsin kaikkien ruokapakettien sisällöt ja toitotin itselleni, että mun ei kannata syödä sitä ja tätä ruokaa, jotta en lihoisi. Jälkeenpäin ajateltuna tämä kuulostaa ihan sairaalta, jota mä silloin olinkin. Mutta en kuitenkaan koskaan saanut virallista diagnoosia, että mulla oli anoreksia, vaikka kävin muutaman kerran ravitsemusterapeutin juttusilla. En muista niistä silti olleen kauheasti mitään apua.

Kun pikku hiljaa aloin paranemaan anoreksiasta ja pääsin lähelle normaalipainoa, mua alkoi kiinnostaa terveellinen syöminen enemmän ja samaan aikaan kuvioihin tuli mukaan myös kehonpainotreenit ja kuntoilu ylipäätään. Söin todella kasvispainotteisesti ja yksipuolisesti ja olin muutenkin tarkka, kuinka paljon saan syödä ja mihin aikaan. Kotitreenien piti kestää vähintään kaksi tuntia, jotta treeni oli tehokas. En sallinut lepopäiviä kuin yhden viikossa. En sallinut edelleenkään mun ruokavaliooni mitään herkkuja, kuten karkkia, jäätelöä, sipsiä tai keksejä. Tämä seuraava vaihe oli ortoreksia, jossa terveellisen elämän tavoittelu meni yli.

Ortoreksiavaihe muutti muotoaan parin vuoden aikana. Ruokavalioni muuttui monta kertaa erilaisten kokeilujen takia. Jossain vaiheessa en syönyt punaista lihaa ollenkaan ja maitotuotteetkin olivat pannassa jonkin aikaa. Proteiinibuumi iski minuunkin ja jokaisella aterialla oli oltava tietty määrä proteiinia. Marjoja piti syödä päivittäin ja pähkinöitä sai vain olla tietty pieni kourallinen. Erilaisia superfoodejakin tuli kokeiltua. Aamupalani oli pitkään samanlainen: ensin oli smoothie- ja sitten puurokausi. Myös iltapala noudatti samaa kaavaa pitkän aikaa. Katsoin kellosta yhä aika tarkasti, milloin saan syödä ja sain paniikki-/itkukohtauksen, jos mikään rutiinitoimenpiteistäni poikkesi ja jouduin menemään ns. epämukavuusalueelle. Muistan myös kehuskelleeni kavereille ja sukulaisille mun terveellisestä elämäntavasta ja siitä, etten ollut syönyt mitään sokeriherkkuja yli kahteen vuoteen – ja ihan oikeasti, näin on ollut. Ja auta armias, jos sukulaisten kahvipöydässä oli herkullisen näköinen täytekakku, en koskenut siihen kepilläkään.

Anoreksia iski siis muhun seiskaluokalla ja sen jälkeen ortoreksia, joka jatkui koko lopun yläasteajan. Lukioon mennessä olin jo paljon rennompi mun syömisten suhteen, mutten tarpeeksi. Saatoin silloin tällöin syödä jotain herkkuja enkä enää niin hyysännyt, mitä missäkin ruoassa oli. Puurokausi jatkui kuitenkin yhä joka aamu ja iltapala (banaania corn flakes -murojen ja soijamaidon kanssa) tanssitreenien jälkeen oli pitkään samanlainen – koin nämä hyväksi enkä sallinut itselleni mitään muuta. Mulla oli siis yhä pinttyneitä rutiineja, joista en voinut millään poiketa.

Viime kesänä olin taas alkanut pienentää mun annoskokoja syystä tai toisesta (osittain johtuen kuumista hellepäivistä, jotka veivät ruokahaluni), mikä jatkui vielä syksyllä, kun koulu taas alkoi. Se tuntui heti mun kropassa, sillä liikuin yhä paljon. Vähät kuitenkaan välitin mun väsymyksestä ja jatkuvasta nälän tunteesta – ”kyllä mä jaksan”, sanoi ääni mun pään sisällä. Söin siis kyllä mutten tarpeeksi mun kulutukseen nähden. Olin kesällä alkanut stressaamaan mun vatsasta ja siitä, ettei se vaan pömpöttäisi. Ja tästä kehkeytyi mun pään sisäiset ja ihan fyysisetkin vatsavaivat, jotka vaikuttavat yhä mun arjessa. Mun stressin lisäksi näihin vaivoihin vaikutti myös se, että söin aivan liikaa kuituja mun kropan kokoon nähden ja siihen nähden puolestaan join vettä aivan liian vähän. Olin tosi itkuinen ja kärttyisällä tuulella jatkuvasti koko viime syksyn. Yritin koulussa esittää, että kaikki olisi hyvin. Vatsan toiminta stressasi eniten eikä treeneihin huvittanut lähteä – mutta ”mun on pakko, se on mun velvollisuus” sanoi jälleen kerran ääni kellossa. En pystynyt enää samaan tapaan nollaamaan aivoja tanssiessa enkä nauttinut siellä olosta, kun koko ajan mietin, että mitäköhän muut ajattelevat, jos mun vatsa pömpöttää. Todellisuudessa kukaan ei katso sitä, saati sitten mieti edes omaa napaa pidemmälle.

Lopulta – kuten arvata saattaakin – ajauduin siis burn outin partaalle. Mun kroppa sanoi totaalisesti stop tälle kaikelle. Jatkuvaan, yli kolme vuotta kestäneeseen oman ruokavalion tarkkailuun ja siitä stressaamiseen oli tultava loppu. Näin ei enää voinut jatkua. Kroppa kävi niin ylikierroksilla enkä palautunut kunnolla. Arkeni oli yhtä suorittamista kaikilla elämän osa-alueilla. Vaikka terveellisistä elämäntavoista toitotetaan koko ajan ja niiden tiedetään olevan hyväksi meille kaikille, ei sen tulisi olla ilotonta ja ehdotonta – siinä tekee vain hallaa itselleen.

Tällä hetkellä voin paremmin kuin pitkään pitkään aikaan siitä huolimatta, että mun vatsa reistailee vähän väliä, mikä ei johdu (varmastikaan) mistään ruoasta. Luulen näillä kaikilla ruokavaliomuutoksilla olevan osansa asiaan. Mulla on kuitenkin paljon rennompi suhtautuminen syömiseen, mikä on vaikuttanut myös tosi positiivisesti mun sosiaaliseen elämään. Voin ottaa siellä kahvipöydässä palan (jos toisenkin) kakkua, tai lähteä mäkkäriin tai heseen syömään, jos mua niin huvittaa.

Mutta miten mä siis tällä hetkellä syön? Noudatan yhä edelleen gluteenitonta ja laktoositonta sekä osittain maidotonta ruokavaliota allergioiden vuoksi. Näiden lisäksi mun vatsa ei (ihan oikeasti) tykkää palkokasveista, kaaleista ja liian kuitupitoisista ruoista. Vältän myös mun joulun alla kokeilemani FODMAP-ruokavalion myötä mm. sipulia, taatelia, omenaa, päärynää ja luumua. En kuitenkaan ole ehdoton näissä, mutta koen vatsani voivan paremmin ilman niitä enkä halua lokeroida itseäni miksikään -syöjäksi. Voin olla joskus syömättä lihaa ja joskus taas mun voi tehdä sitä mieli. Voin myös nauttia jätskistä tai sipseistä hyvällä omalla tunnolla. Mutta jos tulee vedettyä överit ja tuntuu, että vatsa poksahtaa ähkystä, mulle iskee kauhee morkkis enkä seuraavaan viikkoon syö mitään herkkuja, sillä en vaan pysty. Tästä vielä pitäisi päästä eroon… Kokonaisuudessaan mulla on kuitenkin paljon terveempi suhtautuminen syömiseen tällä hetkellä. Syön about 4-5 kertaa päivässä, ihan perus arkiruokaa aamu- ja iltapaloineen. Mun mielestä 80/20 ajattelutapa toimii mun kohdalla hyvin: kun 80% omasta ruokavaliosta on rakennettu terveellisesti, voi loput 20% olla mitä vaan sattumia. Näin en ole ehdoton missään ja keho sekä mieli voivat paljon paremmin. Huomaan silti joidenkin tapojen toistuvan rutiininomaisesti mun ruokavaliossa, mutta koska tiedostan ne, pyrin pääsemään niistä pois. Paranemisprosessi ei tapahdu hetkessä. Onneksi oon ollut aina tosi avoin mun vanhemmille ja läheisille ystäville, joille oon voinut avautua, ja he ovat parhaansa mukaan kuunnelleet ja auttaneet mua.

Menneet reilu kolme vuotta ovat opettaneet henkisesti mulle tosi paljon. Tavallaan kadun ja tavallaan en, miksi mun piti lähteä näihin leikkeihin mukaan. Eniten mua harmittaa se, että oon jäänyt paljosta paitsi esim. kavereiden treffaamisessa, kun mun piti tehdä joka ilta kahden tunnin kotitreenejä enkä voinut lähteä kahville kenenkään kanssa. Toisaalta ajattelen, että ne vuodet olivat mun murrosikää. Mä en koskaan ole ollut mikään angstiteini, joka paiskoo ovia ja huutaa vanhemmille, kun elämä on ihan paskaa ja vituttaa (välillä kyllä on tuntunut siltä). Olisihan ne vuodet voineet mennä niinkin. Mutta mun murrosikää on ollut se, että oon oppinut kantapään kautta, milloin omien syömisien tarkkailu menee yli hilseen ja että elämässä on muutakin tärkeämpää kuin jatkuva stressaaminen omasta vatsasta.

Nauttikaa ihmiset elämästä! Se on tässä ja nyt.

Sunnuntaiterkuin, Pipsa <3

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *