Miltä mun tulevaisuus näyttää?

Heips! 

Sain tossa taannoin kysymyksen Instagramissa, että mitkä on mun tulevaisuuden suunnitelmat. Tällä varmaankin meinataan, että mitä haluan tehdä lukion jälkeen? Haluanko vielä opiskella lisää, ja jos niin missä? Haaveammatti? Entä missä haluaisin asua?

Käyn siis tällä hetkellä lukion 2. vuotta liikuntapainoitteisella luokalla, josta valmistun näillä näkymin syksyllä 2020. Jep, suoritan lukion siis 3,5 vuoteen. Miksi? Ihan oman jaksamisen kannalta. Mun pää ei vaan ekana vuonna ensimmäisen jakson jälkeen kestänyt sitä täyttä tuntimäärää viikossa. Lopullisen päätöksen tein kuitenkin vasta viime kesänä lähempänä 2. vuotta, sillä mieleni olisi saattanut muuttua ja välissä tapahtua ties mitä. Olin silti aika varma, etten tule suorittamaan lukiota siihen normaaliin kolmeen vuoteen. Ensimmäisenä lukiovuotena tanssiharrastukseni vei todella paljon aikaa, joka myös vaikutti ja osaltaan helpotti päätöksentekoa suorittaa lukio vähän löysempään tahtiin.

Päädyin liikuntaluokalle, jotta mulla olisi enemmän aikaa panostaa tanssiin. Mulla oli pitkään mielessä jatko-opiskelupaikka täällä Jyväskylän yliopistossa liikuntatieteellisellä. Viime kesänä tulin kuitenkin toisiin ajatuksiin, että ehkei se liikunta niin tosissaan kiinnosta mua, vaikka tykkäänkin siitä tosi paljon. Toisena vaihtoehtona mulla olisi ollut lähteä opiskelemaan ravitsemusta, joka on nyt pidemmän pohdiskelun jälkeen kirinyt liikunnan edelle. Tähän vaikuttaa osittain mun loppuun palaminen sekä se, että en halua liikunnanopettajaksi, vaikka liikuntapedagogiselta puolelta voisi lähteä johonkin toiseen liikunnalliseen ammattiin ja opiskelu siellä antaisi todella hyvät mahdollisuudet työllistyä liikunnan saralla.

Tähtäimenä on nyt Itä-Suomen yliopisto Kuopiossa, jossa voisin siis opiskella ravitsemusta ja terveystieteitä. Ravitsemusterapeutiksi en (ainakaan tällä hetkellä) halua mutta en silti sulje pois sitä vaihtoehtoa. En siis tiedä ”tarkkaa” ammattia mutta ylipäätään hyvinvoinnin ja etenkin ravitsemuksen parissa työskentely – jossain yrityksessä tai itse yrittäjänä – on se mun juttu. Myös kaikki ruoan ekologisuus ja eettisyys sekä elintarviketeollisuus kiinnostaa todella paljon. 

En kiistä, etteikö mun kiinnostukseen hyvinvointia ja ravitsemusta kohtaan olisi vaikuttanut millään tavalla mun aiemmin koetut syömishäiriöt ja ylikunto – tietenkin ne vaikuttavat. Juuri se, että olen käynyt pohjalla, oppinut asioista vähän syvemmin ja joutunut kohtaamaan tosiasiat, on saanut mut vaan yhä enemmän ja enemmän kiinnostumaan siitä, mikä on oikeasti tervettä ja mikä ei. Haluan, että tulevaisuudessa voin aidosti ihmisenä olla avuksi muille ja että mulla on jotain annettavaa heille mun sisällöllä. Oli se sitten mitä tahansa hyvinvointiin ja ravitsemukseen liittyvää.

(Mutta mua kiinnostaa myös kirjoittaminen, valokuvaaminen, tanssiminen ja ja… mitenköhän yhdistäis nää kaikki?)

Mutta entä jos en pääse ensimmäisellä yrittämällä sisään? Mitä sitten teen? Välivuosi. Aika tylsä vastaus mutta saisin hengähtää oikein kunnolla yli 12 vuoden jatkuvan opiskelun jälkeen. Tekisin töitä ja ehkä kiertelisin maailmaa (jos mulla olis tarpeeks rahaa). Katsoisin asioita uudesta perspektiivistä ja nauttisin elämästä noin niinkuin muuten.

Sitten, kun olisin valmistunut tuolta Kuopiosta ja mulla olisi vakituinen työpaikka, josta saisin ihan kohtuu hyvin palkkaa, muuttaisin oikopäätä Helsinkiin. Se on ollut yhtenä isona unelmana jo todella kauan aikaa. Helsinki on ollut mulle aina tosi tärkeä kaupunki, koska mun sukulaisia asuu pääkaupunkiseudulla, joten oon ihan pienestä pitäen käynyt sielläpäin vähintään pari kertaa vuodessa, ja siten kaupunki on tullut mulle tosi tutuksi. Helsinki vaan viehättää mua. Nautin kovasti suurkaupunkien menosta! Ihannetilanteessa mulla olisi Helsingissä jokin ihanan iso kämppä aika ydinkeskustassa, jonne kutsuisin koolle mun kavereita illanistujaisiin tai aamupalalle. Saisin kutsua itseäni stadilaiseksi!

Entä haluanko lapsia? En sano juuta enkä jaata mutta oon miettinyt jo pitkään etten haluaisi äidiksi. Tiedän, että mieleni voi muuttua ja tulen saamaan vauvakuumeen jossain vaiheessa mutta se olisi sen ajan murhe – miettisin asiaa sitten uudelleen sen hetkisessä elämäntilanteessa. Mulle ison perheen perustaminen ei ole koskaan ollut mikään itseisarvo, että viimeistään 35-vuotiaana mulla on kolme lasta, aviomies ja iso omakotitalo.

En halua suunnitella elämääni liian tarkasti tai liian pitkällä tähtäimellä. Tiedostan sen, että elämässä voi tulla yhtäkkiä eteen asioita, joihin ei vain voi varautua ja siksi liiallinen suunnitelmallisuus ei mun kohdalla toimi. Toki haaveilen monestakin asiasta mutta annan niiden toteutua, kun ovat tullakseen.

Ihanaa ja rentouttavaa pääsiäistä! Nautitaan näistä aurinkoisista kevätkeleistä, lämmöstä, valoisista illoista ja kovaa vauhtia lähestyvästä kesästä <3

Pipsa

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *