Ystävyys on yksi parhaista asioista elämässä

Se fiilis, kun uuden kaverin kanssa kolahtaa ja kemiat kohtaavat ensimmäisellä tapaamisella. Juttua tulee taukoamatta eikä kummallakaan ole kiusaantunut olo – molemmat voivat olla tilanteessa täysin omana itsenään ilman ylimääräistä feikkaamista. Kirsikkana kakun päälle sitä vaan hymyilee koko loppupäivän kuin Naantalin aurinko, ja inspiraatiota ja energiaa on vaikka muille jakaa.

Tavatessani uusia ihmisiä näen heistä helposti, tultaisiinko me juttuun, voisiko välillemme syntyä syvempikin ystävyyssuhde ja pystyisinkö jakamaan heille luottamuksellisia asioita. Mulla on muutamia todella läheisiä ja rakkaita ystäviä, joille voin kertoa oikeastaan kaiken ja jaan heidän kanssaan todella samanlaiset elämänarvot ja mielenkiinnon kohteet. Sitten mulla on myös niitä hyvän päivän tuttuja, joiden kanssa jaan lähinnä arjen kuulumisia ja vaikkapa koulujuttuja. Ei me nähdä vapaa-ajalla mutta ei tarvitsekaan eikä se haittaa. Mulle laatu korvaa monesti määrän, ja niin on myös ystävyyssuhteissa.

Oon aina tykännyt olla enemmän jonkun kanssa kahden, sellaisen tosiystävän kanssa. Mulle on tärkeää, että kun tilanteessa ei ole muita ”häiritsemässä”, tosiystävän läsnäoloon pystyy keskittymään eri tavalla. Siksi mulla on enemmän yksittäisiä hyviä ystäviä sieltä täältä kuin että viettäisin aikaa ison porukan kesken. Ala- ja yläasteella tunsin oloni monesti ulkopuoliseksi isoissa kaveriporukoissa, vaikka kuinka yritin sopeutua mukaan porukkaan. Kyllä mä niissä kuitenkin ihan viihdyin, koska ”oli pakko” enkä halunnut jäädä yksin. Stereotyyppistä sanoa näin, mutta eikös aina tyttöporukoiden kesken (ainakin peruskoulussa) kapulat mene joskus rattaisiin ja syntyy sitä kissatappelun omaista draamaa? (Oon joskus miettinyt, että miksi poikien on helpompaa tavata isolla porukalla kuin että he olisivat kaksistaan. Tähän on varmasti jokin biologinen selitys…)

Muutamana menneenä vuotena musta tuntui, että mulla oli todella vähän ystäviä, ja aina kun olisin halunnut nähdä jotakuta, olisin kaivannut ”vaihtoehtoja” enemmän — välillä mietin, onko mulla ollenkaan ystäviä. Elin omassa suorituskuplassani, ja treffien sopiminen piti tapahtua aina suunnitellusti. Olin paljon tanssitreeneissä ja siellä tanssikavereiden kanssa juteltiin vaan kuulumisia eikä heidän kanssaan oleminen tuntunut samalta kuin kahden kesken kahvilla jonkun toisen kanssa. Koin oloni todella yksinäiseksi mutta en tehnyt asialle mitään (?!) Tajusin viime kesänä, että hitto vie mulla ei ole ystäviä. Otin itseäni niskasta kiinni ja päätin järjestää enemmän aikaa kavereille. Tilanne on nyt paljon parempi. Oon tutustunut oman aktiivisuuteni ansiosta moniin uusiin ihaniin ihmisiin viime vuoden lopussa loppuun palamiseni myötä.

Tapasin tässä vähän aika sitten erästä tyttöä, jonka kanssa ollaan oltu yhtä aikaa yläasteella. Ollaan tiedetty siis toisemme jo sieltä ajoilta ja aina moikattu kaduilla törmätessämme. Instagramiin avautumiseni jälkeen hän laittoi mulle viestiä ja kertoi, kuinka rohkea olin kun avauduin ja että olisi kiva nähdä joku päivä ja tutustua paremmin. Mulle tuli heti hänen viestinsä jälkeen tunne, että meillä ihan varmasti tulee synkkaamaan – ja näin kävi, ihanaa! 

Haluan nykyään kertoa mahdollisimman monelle uudelle tuttavalle avoimesti mun taustasta, jotta tämä ymmärtäisi mua ja mun ajatuksia. Ystävyydessä mulle tärkeintä on ehdottomasti luottamus. Toiselle sijalle kipuaa avoimuus ja kolmannelle empatia. Nämä kolme arvoa ylläpitävät monia mun ystävyyssuhteita. Oon niin onnekas kaikista upeista ihmisistä, joita on mun ympärillä tällä hetkellä ja joita saan kutsua mun ystäviksi. Ystävyys on nimittäin yksi elämän parhaista asioista, mitä on olemassa.

Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! Rentouttavaa hiihtolomaa myös kanssalomailijoille – nautitaan!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *