(Ei ihan) anonyymit liikunnanvihaajat

Kun mietin, mikä on pitänyt kohta kahdeksankymmentävuotiaan idolini eli Mummuni supervirkeänä iänkin kertyessä, on yksi ilmiselvä vastaus se, että hän liikkuu niin paljon. Viisitoista kilometriä polkupyörällä on yksi hujaus, puutarhatöissä ahertaminen on hupia ja omien kauppa-asioiden lisäksi autoton Mummuni hoitaa myös huonokuntoisempien naapureidensakin ostokset, vaikka lähimpään kauppaan on useampi kilometri. Kaikki tämä hoituu hymyssä suin ilman saliselfieitä, FB-sijaintien ilmoittelua, räätälöityjä treeniohjelmia tai gluteenittomia ruokavalioita. Ihan vain tekemisen ilosta!

Minä täytin kaksi viikkoa sitten 29 vuotta. Syntymäpäivien säännöllisessä saapumisessa ei ole mitään ihmeellistä, mutta kyseisen päivän iltana lähdin bussipysäkille kolme minuuttia liian myöhään ja jouduin juoksemaan nysseni kiinni, jotten myöhästyisi töistä. Aikataulujeni pettämisessäkään ei vielä ole mitään ihmeellistä, mutta istahtaessani bussin penkkiin tunsin miten sydän yritti sadan metrin spurtin vuoksi kiivetä kurkun läpi suun kautta ulos ja keuhkot imitoivat kuivettuneita rusinoita, tai siltä ainakin tuntui. Näissä tuntemuksissakaan ei valitettavasti ollut mitään yllättävää. 

Mutta siinä sitten bussinpenkillä hinkuessani ja uutta ikääni pohdiskellessani päätin, että ei vittu Jenna nyt, et oo ees kolmekymmentä ja oot niin uskomattoman surkeassa kunnossa, että nyt on jotain asialle tehtävä. Ja sitten minä googlasin erilaisia nettivalmennuksia ja ostaa paukautin jonkun seitsemän viikon kotitreeniohjelman ihan tosta noin vaan. Minä!! 

IMG_20170507_001841_968.jpg

Täytyy sanoa, että on kyllä niiiin pakkopullaa kun vain voi olla 😀 Ei minkäänlaista motivaatiota! Mistä sitä saisi ostettua? Löytyykö se, kun ensin vääntää vähän aikaa väkisin? En ole ikinä päässyt säännöllisiin liikuntaharrastuksiin kiinni, koska minusta liikkumisen vuoksi liikkuminen ei vain yksinkertaisesti ole kivaa. En ymmärrä miten ihmiset voivat jäädä treenikoukkuun tai mitä ne kuuluisat rehkimisestä vapautuvat endorfiinit ovat. Kuljen bussilla lyhyetkin matkat ja pystyn juuri ja juuri juoksemaan sen bussin pakon edessä kiinni, mutta hiukankin pidempi matka saa heti aikaan hirmuisen kylkipistoksen. Serkkuni maaliskuisissa polttareissa olimme tunnin verran judotreeneissä, joiden alkulämmittely sai minut vaappumaan seuraavien neljän päivän ajan kuin ankka. Alaselkäni kipuilee välillä, nivelet naksuvat, ryhti on huono, oikea polvi on vaivannut jo aika pitkäänkin ja ihan koko yleinen fyysinen jaksaminen on aivan onnettomalla tasolla. Peruskoulussa todistukseni ainoa seiska oli liikunnasta ja senkin taisi opettaja antaa vain säälistä: Kävelinhän kaikki liikkatuntien juoksumatkat, seisoskelin seinän vieressä joukkuepeleissä ja lintsasin parhaani mukaan hiihtotunneilta. Amiksen sauvakävelypäivänä kävelin suoraan lähimmälle huoltikselle kahville.

Pidän joogasta ja metsässä tallustelusta, mutta kroppa kaipaisi selvästi hiukan enemmän, koska ei perusterveellä nuorella ihmisellä kuuluisi olla aina näin vetämätön olo kuin minulla on. Haluaisin saada itseni sellaiseen hyvään, jaksavaan ja pirteään kuntoon. Reisilihasten vahvistuminen auttaisi kuulemma polvivaivaan ja vahvoista vatsalihaksista olisi hyötyä kenkkuilevalle mahalle, kun kaikki sisukset pysyisivät vahvan tuen kanssa omilla paikoillaan toimimassa kuten pitääkin. Olen useasti sanonut, että kroppani on kuin omena johon on törkätty hammastikut jaloiksi: Kaikki ylimääräinen kertyy siis keskivartalooni mutta kintut pysyvät aina kolme kokoa kapeampina. En ole tarpeeksi turhamainen alkaakseni liikkumaan vain ulkomuotoni vuoksi, mutta ehkä mahdollisten tulevien kivannäköisten tulosten näkyminen voisi kuitenkin inspiroida jatkamaan? Ehkä minustakin tulee saliselfiebeibe?

DSC02437.JPG

Valitsin kaikkien löytyvien nettivalmennuksien seasta sellaisen seitsemän viikon kotitreenin, jossa luvattiin bikinipepun, kesäkunnon ja seksikkään sikspäkin sijaan voimakas ja hyvin kannatteleva keskivartalo. Tämän treeniohjelman lisäksi minulla on jo toista vuotta (hyvin vähän käytetty) Yogaian jäsenyys. Sivustolla on joogatuntien lisäksi myös kattava valikoima erilaisia treenejä kuten kahvakuulaa ja kehonpainoa hyödyntäen tehtäviä harjoituksia. Aina välillä saan itseni pariksi viikoksi innostumaan ja vierailen sivustolla hyvällä tahdilla, mutta sitten se kuitenkin taas jää. Tämä nyt ostamani vajaan parin kuukauden nettitreeni keskittyy tosiaan vatsaan sekä selkään ja toivon, että onnistuisin sen avulla parantamaan ryhtiäni ja ylipäätään vain pääsemään jotenkin liikunnan harrastamiseen kiinni – josko jonkun muun laatiman treeniohjelma sitouttaisi paremmin kuin omat yritykset? 

Myös hyöty- ja hupiliikuntaa voisi lisätä vaikka kuinka paljon. Pyöräily olisi kivaa (kun ensin olisi rahaa ostaa se pyörä), samoin uinti, joten näihin voin panostaa kesemmällä. Mummunihan käy (parin kilometrin päässä olevassa) järvessä uimassa suurinpiirtein jäiden lähdöstä niiden seuraavaan saapumiseen asti, koska se on hänestä niin nautinnollista! Meillä on järvi uimarantoineen melkein takapihalla, mutta toistaiseksi siellä on uinut ainoastaan Ruska.. Ja kukas meidän parin tässä asutun vuoden syysharavoinnit on pääasiallisesti hoitanut? Joskus Mummun kanssa näistä asioista puhuttiin ja hän totesi, että onhan se ihan eri asia kun hänellä eläkkeellä ollessaan on aikaa tehdä mitä huvittaa. Totta tuokin, joten tässä töiden lomassa pitänee vain aloittaa siitä, että änkee sen liikkumisen ensin väkisin osaksi tavallisia päiviä ja toivoo homman siitä sitten arkistuvan. Kunpa liikunta olisi joskus itsellekin sellaista kivaa puuhaa eikä väkisin suorittamista.

Olen kuullut usein, että pitäisi vain löytää se oma laji ja sitten liikkuminen muuttuu kuin taikaiskusta suorastaan lempihommaksi, jota ilman ei enää pärjää. Ihan liven liikunnanohjaajan tai muun konsulentin tapaaminen, salijäsenyys tai uusi harrastusryhmä antaisivat ehkä paljon, mutta näin introvertille ihmiselle kaikenlainen ylimääräinen uusissa paikoissa uusien ihmisten kanssa pyöriminen on aikamoista tuskaa. Lisäksi tämä jatkuva yötyö luo isot rajoitteet kodin ulkopuolella harrastamiseen, joten senkin takia päädyin hankkimaan tuon kotona suoritettavan treeniohjelman, siihen sitoutuminen kun tuntuu edes jotenkin mahdolliselta ja aikatauluun sovitettavalta. Ajattelin ensin, etten todellakaan kirjoita tästä aiheesta blogiin koska sitten hävettää kun kuitenkin hyllytän koko homman heti ensimmäisen viikon jälkeen, mutta toisaalta projektit pysyvät paremmin elossa jos niistä kertoo myös muille.

Blogimaailma on täynnä toinen toistaan upeampia treenaamiseen keskittyviä blogeja, mutta löytyykö muita liikunnanvihaajia? Tai entisiä liikunnanvihaajia? Miten liikunnasta voi opetella pitämään? Miten pääsee alkuun? Mistä löytyy motivaatiota silloin kun ei huvita? Onko reeni-endorfiineja olemassa? 

Kyselee nimim. Hater88

Kommentit (25)
  1. Täällä kans ex-liikunnanvihaaja! Mulla on kaikki samat kokemukset koululiikunnasta ja en tehny mitään liikunnallista varmaan 20:een vuoteen, mutta sitten löysin kaks asiaa: tankotanssin ja Blogilateksen. Tankotanssi ei ehkä auta tähän tilanteeseen koska se on Suomessa niin pirun kallista + pitäis lähteä jonnekin kauas kodin ulkopuolelle.
    Mutta tsekkaa youtubesta Blogilates: sillä on pilates-tyylisiä videoita musiikin tahtiin, kaikkea alottelijoista vähän edistyneemmille. Ne videot on yleensä 5-15 minuutin mittasia ja sit sillä on ilmanen kalenteri jossa se yhdistää näitä videoita noin tunnin mittaseks treeniks täällä: http://www.blogilates.com/blog/2014/12/30/new-beginners-calendar-2-0-for-2015/
    Alku oli tosi vaikeeta, koska no, en tosiaan ollu tehny mitään koko siihenastisen elämäni aikana, mutta jäin koukkuun siihen kuinka paljon vaihtelua tässä sai (joka kuukausi tulee uus ILMANEN kalenteri sen nettisivuille) ja kuinka, joidenkin videoiden nimistä huolimatta, Blogilates ei keskity siihen bikinipepun kehittämiseen kesäks, eikä myöskään mihinkään verenmaku-suussa-pakko-treenata -hikoiluun, vaan siihen että sulla ois omassa kropassa hyvä olo. Joitakin tosin ärsyttää sen juttelu niiden videoiden aikana, mutta mulla se saa huomion pois kaikesta tuskanhiestä 😀 Että suosittelen lämpimästi, oon tehny näitä nyt yli kolme vuotta ja mulle on tullu sellanen OMA halu urheilla kolmesti viikossa. Ja usko pois, en tosiaan olis uskonut että tää on mahdollista mun kohdalla 🙂

    1. Hei kuulostaa tosi mielenkiintoselle, en oo ikinä kuullutkaan tommosesta! Tsekkaan heti ku pääsen koneelle 🙂 Hahaa joo kaikki mikä harhauttaa ajatukset pois kärsimyksistä on jees 😀 kiitos vinkistä! 

  2. Ihan ku mie oisin kirjoittanut tuon. Tarve ottaa itseään niskasta kiinni on kova, mutta motivaatio huitelee jossain ihan muualla. Endorfiineista ei ole tietoakaan, enkä fiilistele innolla salitreenin jälkeistä kipua. Omaa lajia ei ole olemassakaan. 😀

    1. Ihanaa että meitä on muitakin :’D Mä jatkan raportointia et miten tää etenee, oppiiko kivusta tykkäämään ja löytyykö joskus joku oma laji!

    2. En mäkään fiilistele treenin jälkeistä kipua silleesti hyvällä tavalla, fiiliksiä on, mutta…:D

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *