Ensimmäinen vuosi puutaloasukkaina

Tasan vuosi sitten oli muuttopäivä. Muistaakseni hiukan sateentuhruinen, harmaanuhruinen, syksyinen lauantai. Kaksi pakettiautollista omaisuutta, Toni ja muuttoavuksi tullut kaveri laatikoiden ja nyssäköiden keskellä takapaksissa, viimeisessä autossa Iskän kyydillä minä ja koirat. 

Poksautettiin auki elämämme ensimmäinen samppanjapullo, kilistettiin, minä aloin purkaa astioita ja Toni lähti hakemaan lähipitseriasta ruokaa. Söimme suoraan laatikoista, laatikkomeren keskellä, sitten menin vierashuoneeseen nukkumaan kuumeista oloa pois. Toni kasasi (vittumaisen) Ikea-sängyn joka oli purettu edellisellä kämpällä osiin, ja melkeinpä ainoan upouutena tönöä varten hankitun huonekalun eli olohuoneen (tylsänharmaan, mutta kun koirat) sohvan. Sauna taidettiin testata heti ensimmäisenä iltana. Hämmästyksekseni en muista yhtään, saimmeko ensimmäisenä yönä nukuttua hyvin.

Sitten alkoi jumalaton hässäkkä. Olin niin poikki koko syksyn!! Ja tietenkin perinteinen syysmasennuskin hyökkäsi niskaan, vaikka (kuten aina alkusyksyisin ruskaa ihastellessakuvittelinkin sen jättävän minut välillä rauhaan. Halusin tapetit vaihtoon välittömästi, joten kaiken muun ohella listoja irroiteltiin ja vanhoja tapetteja revittiin yötä myöten parin viikon ajan. Huonekaluja siirreltiin sinne tänne jotta tapetoija mahtui hoitamaan työnsä. Toni kävi normaalisti töissä mutta minulla oli muuton jälkeen pari viikkoa vapaata, joten hoidin tavaroiden purkamisen ja järjestelyn pääasiassa itse. Muutama päivä vietettiiin aidaten pihaa. Ystäviä ja sukulaisia kävi ihastelemassa tönöä ja auttamassa kaikenlaisessa. Mummuilta saatiin kymmeniä mattoja, yksi kaveri kuskasi tapettikauppaan, äiti lahjoitti vanhat pihakalusteensa.

Kun uudet tapetit oli saatu seiniin, ja tärkeimmät huonekalut pikkuhiljaa löydetty ja saatu paikoilleen, tuli ihan totaalinen väsymys. Ei kiinnostanut pienen pientä pisaraakaan mikään sisustushomma! Ja tiedättekö, se on jatkunut ihan tähän asti. Aina välillä vaihtelen vähän järjestystä, verhoja, pöytäliinoja ja mattoja. Mutta keittiön kaapit (joita varten kiireellä haettiin Bauhausista rullakaupalla valkoista dc-fixiä) ovat edelleen päällystämättä, ja kauniit uudet ovinupit odottavat pöytälaatikossa. Eteisen tapetti on edelleen vain puoliksi revitty. Yläkerran vessan karmaisevan vaaleanpunaiselle lookille ei ole tehty yhtään mitään. 

Silmä on tottunut kaikkeen keskeneräiseen. Alun piinaava TÄÄ PITÄÄ SAADA VALMIIKSI HETI-fiilis tuntuu aika kaukaiselta.

Ei tullut sisustusblogia, ei 😀

Kotiutuminen tönöömme tapahtui ihan älyttömän nopeasti. Muistan sen fiiliksen, ihan kuin tämä talo halaisi minua, kun ensimmäisessä näytössä ensimmäistä kertaa astuimme ulko-ovesta sisään tönöön, jossa vielä silloin oli vieraiden ihmisten tuoksu ja elämä. Olimme käyneet katsomassa neljää tai viittä taloa ennen tätä, ja vaikutti vähän siltä, että hintaluokassamme täytyisi joko muuttaa johonkin hevonkuuseen, tai tyytyä rötisköön. Hevonkuusi olisi vaihtoehtona ihana, jos TKLn paikallisbussit vain kulkisivat korpimaillekin. Rötiskökin olisi ihana, jos voisi vain romantisoida rapistuvaa julkisivua ja hallakukkasia ikkunoissa, sen sijaan että ongelmien kanssa joutuisi oikeasti elämään.

Mutta sitten se löytyi, meidän tönö. Se, jonka myynti-ilmoitusta olin katsellut ihastellen, mutta kartanlukutaitojeni vuoksi olettanut sen kuuluvaan nimenomaan kategoriaan hevonkuusi. Ai reilu kilsa vaan Tampereen rajalta? Ei tarvi ees seutulippua?

Tasan vuosi sitten oli muuttopäivä. Vuositolkulla ennen sitä olin lenkkeillyt Länsi-Tampereen puutaloalueilla koirien kanssa, kadehtien ja miettien, ymmärtävätkö nuo ihmiset ikkunoiden takana miten älyttömän onnekkaita ovat, kun saavat asua ihan ikiomassa talossa. Vanhassa puutalossa, jota ympäröi iso piha. Ihaillut persoonallisia puutarhoja ja pitsiverhoja. Haaveillut kahvien kattamisesta oman pihan kukilla koristettuun pöytään. Miettinyt, että sitten kun minä joskus saan oman talon, niin muistan olla tauotta kiitollinen ja onnellinen, ja arvostaa sitä mitä minulla on.

14455977_843413309094522_781572867_o.jpg

Tasan vuosi sitten oli muuttopäivä, enkä minä todellakaan ole ollut viime vuotta tauotta kiitollinen ja onnellinen. Olen ollut ihan samanlainen kuin ennenkin. Puutalo ei tehnyt minusta yhtään kiltimpää ihmistä, ei yhtään leipomis-intoisempaa emäntää, ei höyryävä teekuppi sylissä torkkupeiton alla klassikkokirjaa iltojensa ilona lukevaa seesteistä ihmistä. Vihaan siivoamista edelleen ja häpeän sekasortoa aina kun käy vieraita. En ole vieläkään ahkera enkä touhukas. Kuljen usein zombiena työpaikan ja kodin väliä, tiuskin liian usein miehelleni ja koirilleni, makaan vapaapäivät sohvalla katsomassa Netflixiä sen sijaan, että kupsuttaisin kukkapenkkejä tai kutoisin sukkia. 

Tasan vuosi sitten oli muuttopäivä. Nyt minä tiedän, että jos me molemmat haluamme saunan jälkeen peseytyä lämpimällä vedellä, pitää muistaa napsauttaa varaaja päälle ennen suihkuun menoa. Osaan odottaa hiirien saapumista ilmojen viiletessä. Olen päässyt yli hämähäkkikammostani, koska pakko. Käytin matot pesulassa, ja kohta on aika levittää ne lattioille, taktisesti Ruskan karvanlähdön jälkeen mutta ennen pahimpia pakkasia. Olen nähnyt vuodenaikojen vaihtumisen pihassamme, ja osaan nyt tehdä realistisia suunnitelmia ensi kevättä varten, valtavien hedelmätarhojen ja perunamaiden sijaan. Unelmoin edelleen kanalasta, mutta tiedän, että tallin lämmittäminen niitä varten talvella tulisi liian kalliiksi ainakin tämänhetkiselle budjetille. Olen huomannut, että etukäteen laskeskelemani arviot sähkölaskuista ja muista kuluista ovat pitäneet ilahduttavan hyvin paikkansa. Olen todellakin päässyt yli siitä ajatuksesta, että talosta ja pihasta pitäisi saada yhtäkkiä jollakin tapaa valmiit.

Tasan vuosi sitten oli muuttopäivä, ja sen jälkeen olen saanut viettää uudessa kodissamme monia, moniamoniamonia elämäni parhaimpia hetkiä. On ollut juhlia, talo täynnä ystäviä, kitaristeja enemmän kuin kitaroita, ysäridiscoilua, iltanuotio, henkeviä keskusteluja ja aina lupaus siitä, että otetaan pian uusiksi. On ollut tavallisia, mukavia arkipäiviä. On ollut taianomaisia hetkiä saunan jälkeen, kun menee tossut jalassa portaille viilentymään hetkeksi, ilma tuoksuu maailman parhaalle läheisten järvien ja metsien ja yökasteen vuoksi, katuvalot eivät piilota tähtitaivasta, moottoritien humina on tauonnut ja tuulikello laulaa. On ollut sydäntä pakahduttavan onnellistuttavaa huomata, miten hyvin koirat ovat kotiutuneet. Ja miten paljon ne rakastavat omaa pihaa. Tessa on löytänyt parhaat auringonottopaikat, Ruskalla on tilaa hepuloida, Sandy ei vieläkään ymmärrä olevansa koira vaan osallistuu lähinnä ihmisten toimintaan. Oli ensimmäinen yhteinen joulu omassa kodissa, luotiin ensimmäisiä meidän perheen perinteitä. Keväälläkin tuntui olevan joulu joka päivä, kun sinkoilin ympäri pihaa tutkimassa jatkuvasti uusiutuvaa kukkaloistoa. 

Tasan vuosi sitten oli muuttopäivä, ja vaikken olekaan muistanut olla tauotta kiitollinen ja onnellinen, olen ollut niitä todella usein. Vaikka arki töineen ja menoineen rullaa puutalossa ihan samanlailla kuin kerrostalossakin, välillä sujuvammin ja välillä helvetin puuduttavana, olen monesti pysähtynyt vain hymisemään itsekseni ja hengittämään onnellisuutta. Vaikka minusta ei tullutkaan yhtäkkiä omavaraista kotitalousihme-marttaa, sain kokea suurta riemua kasvattaessani onnistuneesti elämäni ensimmäiset perunat. Vaikka valitsen edelleen liian usein sohvan ja liian harvoin metsän, olemme löytäneet lähistöltä aivan uskomattoman hienoja lenkkipolkuja ja sienipaikkoja. On ollut maailman kauneimpia auringonlaskuja, joita voi ihailla joko sohvalla istuen tai huvimajasta käsin. 

Tasan vuosi sitten oli muuttopäivä. Sen jälkeen olen tullut kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja töistä aamulla, odottanut että bussi lähtee pysäkiltä ja katsonut sitten hymyillen sen takaa ilmestyvää tönöä, alkusyksyn aamusumussa tai talvella luminietoksissa.

Niin rakas koti.

13344517_774782662624254_5143735477652657947_n.jpg

Kommentit (4)
  1. Maalta kotoisin olevana, mutta nykyään töölöläistyneenä tämä postaus aiheutti mielettömän talokaipuun! Talojutut ja aina niin ihanat koirat toi niin hyvän mielen, että päätettiin nostaa blogisi Lilyn etusivun viikon blogiksi 🙂  

    [[{”fid”:”821601″,”view_mode”:”media_original”,”fields”:{”format”:”media_original”,”field_file_image_alt_text[und][0][value]”:””,”field_file_image_title_text[und][0][value]”:””},”type”:”media”,”attributes”:{”height”:”300″,”width”:”300″,”class”:”media-element file-media-original”},”link_text”:null}]]

     

    1. Oiiiiiiii kiitos!! Juuri tuijotin ikkunasta ulos ja harmittelin toista päivää jatkuvaa kaatosadetta, kyllä nyt päivä kirkastui! 🙂 

  2. Oi, tuttua! Minä ostin talon toukokuussa 2014 eikä se vieläkään ole ”valmis” 😀 Tärkeintä oli heti muuton jälkeen saada sauna ja kylppäri valmiiksi ja vesiputket vaihdettua, mutta sittenpä on tahti hidastunut. Kesä 2015 meni iskias-vaivoja potiessa ja aivoleikkauksesta toipuessa, joten silloin ei paljoa tapahtunut. Pikkuhiljaa tässä edetään ja vielä on muutamia paikkoja vailla tasoitusta ja maalia, listoja puuttuu jne. Pihallakin on vaikka kuinka tekemistä, mutta tämä keskeneräisyys ei haittaa elämistä. Kyse on siis lähinnä kosmeettisista asioista ja niitä tehdään kun jaksaa.
    Kanalasta muuten sen verran, että tuttavalla on kanala, jota lämmittää talvisin yksi hehkulamppu. Sähkölasku ei siis ole valtaisa. Kanat tuottavat sen verran lämpöä itse, että tiivis asumus riittää kyllä. Asume Napapiirillä, joten kyse ei ole siitä, että keski-eurooppalaissa oloissa lämmitellään kanalaa yhdellä lampulla. Myös täältä löytyi hyvä raportti: http://remonttireiska.tomstown.poweredbyclear.com/2015/04/07/kanalan-lammityskulut-talvi-2014-2015/. Minä en rakenna omaan kanalaan (jos sellaisen joskus teen) noin hienoa systeemiä, mutta tosta näkee, että ei ole kallista.

    1. Oi kiitos kanalavinkeistä! Kyllä se vielä joskus toteutuu 😀

      Joo eihän tästä valmista tule ikinä, yhden nurkan kun saa valmiiksi niin toinen odottaa, ja kun kertaalleen on tehnyt koko kierroksen niin aikaa on mennyt niin paljon että alkaa rapistua ja saa alkaa alusta 😀 Ja sisustusmakukin saattaa välillä muuttua.. Ja piha, eihän sen kanssa hommat lopu jo pelkästään vuodenaikojen vaihtelun vuoksi!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *