Ensimmäiset kaksi viikkoa puutaloasukkaana

Maanantaina alkoi kahdeksan yövuoron työputki. Ennen tätä pidin melkein kuukauden vapaata, kummastelevaisten hörähtelyiden saattelemana. Ai sä oot vaan ollu kotona?

Keikkatyöntekijälle ei kerry lomia, joten vapaapäivien määrä riippuu siitä, paljonko niitä on varaa pitää. Jumalille kiitos, että tajusin tehdä kesällä rutkasti töitä ja pistää rahaa säästöön, sillä ilman näitä vapaaviikkojani asuisimme edelleen vanhassa asunnossamme osittain pakattujen laatikoiden keskellä! (Tai ei, luonteeni tuntien emme asuisi. Sen sijaan asuisimme ehkä eri osotteissa, minä jossain Pitkäniemen suunnilla valvottuani muutaman viikon putkeen.) Hommaa on ihan tolkuttomasti, mutta nyt (kopkopkop) pahin vaihe alkukaaos on selätetty ja livistin erittäin hyvillä mielin töihin pitämään vapaata kotoilusta.

12083615_676445345791320_734129165_n.jpg

Kotona vuorokauden tunnit venyvät ja paukkuvat, ja silti näyttää siltä, etten ole saanut koko päivänä mitään aikaiseksi. Kaksi viikkoa muuton jälkeen joka paikassa on vaatekasoja ja työkaluja, ruokana on edelleen pakastepitsaa, viimeiset laatikot ovat aina vain purkamatta ja tapetointi puskee uniin asti. Tuntuu siltä, että mikään ei etene, koska jokin muu asia ei etene, koska se kolmas asia on vielä hankkimatta. Ja oikeastaan neljäs on tiellä. Yritän googlata halvinta mahdollista ostospaikkaa kymmenen metriä pitkille hdmi- ja rca-piuhoille (ai näissä on jotain uroita ja naaraita?), jotta telkkarit ja stereot saisi kytkettyä tietokoneeseen, jotta huonekalut saisi paikoilleen, jotta pirtin loputkin tavarat saisi paikoilleen. Verhoja roikkuu ympäri taloa ovien päällä, koska verhotangot ovat vielä kiinnittämättä ja pitäisi ehtiä silittämäänkin. Olen kipittänyt talomme portaat ylös ja alas lukemattomia kertoja, vieden tavaroita edes oikeisiin kerroksiin, oikeita säilytyspaikkoja ei vielä ole, koska huonekalut puuttuvat. Niitä ei voi hankkia, ennenkuin on rahaa ja tapetointiosuus valmiina. Eikä todellakaan uskoisi, että minä olen todella tarkka siitä, että meille ei kerry turhaa tavaraa tilaa viemään! Käyn yleensä noin puolen vuoden välein kaikki kaapit ja komerot läpi, ja laitan käyttämättä jääneet vaatteet ja tavarat kiertoon. Silti olen purkanut täyteen ängettyjä Ikea-kasseja toinen toisensa perään ja piilottanut monta täyttä vinttiin. Ja kerännyt jätesäkkitolkulla pakkaus- ja remonttiroskaa, ja juoksuttanut niitä pois silmistä pihan poikki tallin puolelle. 

Olen etsinyt lähimmän kierrätyspisteen ja koittanut järjestää keittiön kaappeihin järkevät paikat erilaisille jätteille. Olen harmitellen lykännyt biojätesammion hankintaa ainakin ensi kesään asti. Yritän etsiä Torista halpoja yöpöytiä ja hyllyä, jotta makuukamarin kaaoksen saisi selätettyä, ja edes yölamput viriteltyä pois lattialta. Vaikka oikeasti makuukamaria ei edes kannata järjestää, koska kohta se pitää tyhjentää tapetoitavaksi. Huonekalut muodostavat keskelle lattiaa sokkelon, jonka kulmiin on mukava lyödä varpaansa, kun yrittää pimeydessä hapuilla kohti ovea.

12166273_676552459113942_1734378489_n.jpg

Ja enhän minä edes tapetoi itse. Meillä on remonttimies sitä varten, hiton pätevä sellainen. En siltikään ole varsinaisesti kokenut olevani lomalla, viettäessäni tuntikausia ensin valiten tapetteja (tähän asti tämä oli hauskaa), vertaillen nettikauppoja ja hakien tapettitilauksia (ja miljoonia muita tarvikkeita ja tavaroita) ympäri kyliä bussireittejä suunnitellen (siis ku ei me haluta hankkia autoo ku se ois ihan turha ku täällä kulkee bussit niin hyvin). Olen lähes epätoivoisella vimmalla yrittänyt nyhtää irti listoja ja tapetteja (tähän iso liuta rumia sanoja), miettinyt millainen upea moderni taideteos epämääräisesti sieltä täältä revitty paskamainen kangastapetti oikeastaan voisi sinällään seinään jätettynä olla, käynyt ulkoiluttamassa koirat ja palannut takaisin jatkamaan repimistä. Irroittanut nauloja, ruuveja ja kitannut seiniä. Hävennyt silmät päästäni, kun tapetoitsija näkee lopputuloksen, ja ryhtyy seinän pelastusyritykseen. 

(Olen muuten huomannut, että on kovin tavatonta näin kotimaamme kulttuurissa järjestää ulkopuolista apua tiettyihin oman kodin töihin (shoppailu sen sijaan on täysin ok, eikä kukaan ihmettele kallista autoa tai kymmeniä käyttämättömiä juhlakenkäpareja). Siivoojan palkkaaminen on suorastaan pröystäilyä, remonttiavun hankkiminenkin vähän siinä ja siinä. Kuitenkin on ihan ookoo maksaa jollekulle siitä, että hän hoitaa lapsiasi tai mummoasi. Kaikki nämä työt vaativat osaamista ja ammattitaitoa, mutta syvällä selkänahassamme tuntuu olevan tiukka käsky nikkaroida kodin seinien sisällä omin voimin. Tein itse ja säästin! Minä teen erittäin mielelläni vähän enemmän sitä omaa työtäni, jossa olen oikeasti hyvä, jolloin kykenen pyytämään pätevän ihmisen hoitaa ne työt, jotka repisivät minun hermoni riekaleiksi.)

12000034_676441062458415_1625973637_n.jpg

Olen  palellut ja yrittänyt oppia ymmärtämään sähköpattereiden ja ilmalämpöpumpun sielunelämää. Tuulettanut taloa takan puhaltaessa ensimmäisellä lämmityskerralla savua sisäänpäin. Olen ihastuneena henkäillyt upeiden, jo valmiiksi tapetoitujen seinien keskellä ja rakastunut yhä uudestaan loistaviin valintoihimme. Olen saunonut monta kertaa ikiomassa saunassa ja jännittänyt, piisaako lämmin vesi kunnes shampoo on huuhdeltu. Olen ihastellut tähtitaivasta ja hengittänyt kirpeää ilmaa pimeällä pihamaalla. Olen astunut takaisin sisään ja huokaissut syvään, vielä tuhat asiaa pitäisi tehdä ennen nukkumaanmenoa. 

12167401_676446379124550_38582986_n.jpg

Olen yrittänyt hoitaa mahdollisimman paljon itse, jotta mies joutuisi tekemään vain välttämättömät työpäiviensä jälkeen, ja ehtisi joskus myös nukkumaan. Silti työstä kotiinpalaavaa on halausten sijaan ollut usein tervetulleeksi toivottamassa tehtävälista. Toissa viikolla laskin maanantain ja perjantain väliseksi unimääräkseni yksitoista tuntia, ja totesin haluavani vapaapäivän kaikesta tästä vapaalla olemisesta.

Sitten me tilasimme viisi annosta kiinalaista ja makasimme sylikkäin sohvalla koko lauantain.

12079177_673463652756156_7702440790533814923_n.jpg

Olen viettänyt sunnuntait pihahommissa ja kattanut ensimmäistä kertaa päiväkahvit grillikatokseen. Olen iloinnut sydän pakahtuen katsellessani, miten ihanat koiramme tutkivat innoissaan omaa tonttiaan nauttien hihnattomasta ulkoilusta. Olen haravoinut ja vilkuillut samalla sivusilmällä, miten komea mieheni ahkeroi sadevesiputkien ojien parissa. Yli sata metriä aitaverkkoa on kieritelty paikoilleen ja kiinnitetty maahan iskettyihin tolppiin. Äkkiä kahville poikkeavat ystävät ja sukulaiset on usutettu poikkeamaan sen kautta ku meiltä puuttuu sitä ja tätä tai tarttumaan seuraksi haravanvarteen jos sää ny siis viittit.

12166968_676441052458416_1415290997_n.jpg

12167368_676446009124587_2058255972_n.jpg

12167419_676451582457363_906766539_n.jpg

Maaliskuisen hulluuskohtauksen muuttopäätöksen jälkeen olen opetellut sietämään kaikkimullehetinyt-luonteestani huolimatta kaaosta ja keskeneräisyyttä. Hypin jo melko sujuvasti työkalupakin yli ja nautin hämärästä valaistuksesta, joka antaa pahimman sotkun anteeksi. Olen toistellut itselleni, että on loppuelämä aikaa järjestää muovikipot siisteihin riveihin hyllyilleen ja fiksata rumat kellertävät keittiökaappien ovet, ensin pitää hoitaa tärkeämmät työt. Talo oli unelma, josta halusimme päästä nauttimaan, joten se ei saa muuttua työleiriksi. Meillä on käynyt jo tämän reilun kahden viikon aikana useammin vieraita, kuin yhteisen puolentoista vuoden aikana edellisessä asunnossa yhteensä, ja toivon että ystävät löytävät meille vastakin. Sitähän me toivoimme; ihana koti, jonne rakkaat ihmiset tulisivat mielellään kyläilemään. Mitä sitten, jos ruokapöydän tilalla on vielä hetken aikaa pahvilaatikoita, ja vasta yhdessä ikkunassa verhot? Matottomat lattiat ovat kylmiä, mutta villasukkia piisaa. Pikkuvessa on järkyttävän ruma rusettikuvioisine boordeineen ja vaaleanpunaisine muovikalusteineen, mutta nauretaan niille yhdessä, kyllä uusimisen aika koittaa vielä joskus.

Työvuoroilla on määrätty kestonsa ja sinä aikana pitää hoitaa määrätyt tehtävät. Usein on kiirettä ja epämieluisiakin hommia, mutta kellonviisarit vapauttavat jossain kohtaa siirtämään vastuun muille. Ja tässä kahvitauon aikana ehdin jopa oikolukea tämän aiemmin kirjoittamani tekstin julkaisukelpoiseksi! Yhdentoista tunnin työrupeaman jälkeen voin hyvillä mielin mennä kotiin ja nukkua kunnolla. Lomailen siis tämän viikon töissä, ja jatkan töitä kotona taas ensi viikolla.

Kommentit (7)
  1. Toivottavasti pääsen joskus kylään! Muista hengähtää. Hyvä varmasti, että pääsit töihin. Kuvista päätellen näyttää siltä, että olette jo kotiutuneet huolimatta kaaoksesta. 🙂

    1. Kyllä tuo niin kodilta tuntuu kuin vain voi 🙂 Tule ihmeessä poikkeamaan kun olet taas kotimaan kamaralla! Voit läikytellä vuorostas meidän lattioille viiniä 😀

  2. Aivan ihanat kyllä noi keittiön tapetit. Ei voi ku ihastella 🙂

    1. Ne on <3 Ensi viikolla saman firman Kiuru-tapettia kamarin seinille. Mikäli kehtaan päästää remonttimiehen sisään katsomaan pohjatöideni laatua 😀

      1. Tapetilla piiloon puutteelliset pohjatyöt 😉

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *