Ensimmäistä kertaa odotan syksyä

Olen aina ollut syksyahdistuja. Iltojen pimetessä minuun iskee pakokauhu ja valtava tarve saada elämään jokin suuri muutos. Sekopäisyyttä kestää kunnes lumipeite on valaissut maan pysyvästi, eli viime aikojen ikiloskasyksyinä kauan. Kyllä minä syksystä pidänkin; omenoista, sienistä, ruskasta,  ilman tuoksusta ensimmäisinä viileinä aamuina. Siitä, kun saa ruveta kerrospukeutumaan ja turvautumaan kaulahuiveihin ja myssyihin (villasukkia pidän kesähelteilläkin). Pidän pitkistä iltalenkeistä hämärässä siskon ja koirien kanssa, kun pitää väistellä Raholan kapeilla kujilla jaloissa rouskuvia lehtokotiloita.

Se kiva kirpeä alkusyksy, mikäs siinä. Mutta sitten ne kolme kuukautta, kun sataa koko ajan, koirat kantavat jatkuvasti kuraa ja hiekkaa sisälle, yövuorolainen ei näe valoa ikinä, kaikki vaan ottaa päähän ja märkä maa imee kaiken valon. Kalenteri toistaa arki arki arki kun juhannuksen ja joulun välissä ei ole mitään tauottavaa tiedossa.

10612916_510454695723720_2418661646832293761_n.jpg

Kaikki kolme koiraamme ovat minun (yksineloaikaisten) syksyahdistusteni tulosta. Eivät hetken mielijohteita missään nimessä, mutta orastava koirakuume on aina saavuttanut päätöspisteensä sen olon kourissa, kun on pakko saada jotain uutta, jotain mikä ilahduttaa ja mihin voi keskittää energiansa. Yhtenä syksynä ostin asunnon, jokunen vuosi myöhemmin kirjoittelin vakavissani työhakemuksia Ruotsiin.

Pari vuotta sitten syksy meni seurustelun alkuhuumassa, ja ahdistus joutui tyytymään sivurooliin, vaikkakin se sieltä ahkerasti huuteli ja koitti kerjätä itselleen huomiota. Tällaisena rakastuneena hölmönä elämä on syksyisinkin helpompaa. On kainalo, jonne voi mönkiä kiukuttelemaan kun varpaat kastuu kauppareissulla. Voi käydä yhdessä omenavarkaissa tai mennä pimeään metsään termospullokaakaon kanssa. Etsiä suppilovahveroita taskulampun valossa tuntikaupalla ihan turhaan, mutta yhdessä.

Oireita lievittävää, muttei parantavaa.

1451516_505619942873862_1873986298620932832_n.jpg

Keskiviikkoiltana, kävellessäni sateessa töihin, tajusin yhtäkkiä miettiväni hämmentäviä ajatuksia. Sitä miten ihanaa on, kun saa kastua kotimatkalla marraskuun jäisessä rankkasateessa läpimäräksi. Koska sitten saa mönkiä mutaisen pihan läpi omaan tupaan, jossa voi sykkyröityä sohvalle takkatulen ääreen kuuntelemaan pisaroiden hakkaamista peltikatolla. Kaikkialla on pimeää ja kosteaa ja koleaa, mutta pirtissä on (toivottavasti) lämmintä ja keltaiset tapetit. Lätäköissä paleltuneet varpaat voi sulattaa oman saunan lauteilla. Voi juoda kuumaa minttukaakaota triplakermavaahdolla ja soittaa päissään pianoa keskellä yötä jos iskee inspiraatio, naapureita ei haittaa.

Ensimmäistä kertaa elämässäni odotan syksyä.

Kommentit (6)
  1. Mie olen syntynyt syksyllä, joten sillä voi olla vaikutusta siihen, että se on mielestäni ihana vuodenaika.

    Syksyinen valo on jotenkin niin kirkasta ja saa ORANSSIT (on niitä keltaisiakin…) lehdet hehkumaan puiden oksissa. Illat on pimeitä ja miljoonat tuoksut saavat sieraimet väreilemään kuin teurastamon ohi kävelevällä vampyyrilla.

    Mustikoita. Vadelmia. Kantarellejä. Kangasrouskuja. Tatteja.
    Lätäköitä, missä lätskytellä pitkävartisissa kumikengissä.

    Ja kynttilöitä. Ihan jokapaikassa.

     

    1. Määki niin tykkään kaikesta tosta mitä kuvailit, mut sit se taitekohta ennen lunta, kun puissa ei ole enää lehden lehteä ja maa on liejuista moskaa, se on se milloin maastapako alkaa houkuttaa ja päässä kuulua priiii. Ruska-aika on ihanaa, ja siitä nuorin koirammekin saanut nimen 🙂

      1. Kato siks me muutettiinkin Tampereelta tänne susirajalle –  täällä talvi tulee ”yhdessä yössä” eikä tarvi sitä loskakautta kärsiä 😀

        1. Mäki vähä haikaiin et ois oieesti muutettu johonki iiiiihan mettään, mut ku ei haluta hankkia autoo ja ystävät ja työt on täällä, niin oli tää paras ratkaisu 🙂 oma suojaisa tontti mut apaut 20min bussilla Keskustorille. Ehkä joskus sit vaikka kesämökki jostain syrjempää..

  2. miia / ketunkololla
    9.8.2015, 10:11

    tässä oli hirmu hyvin tiivistetty ajatuksia syksystä. Minä jotenkin kyllä pidänkin syksystä, tai oikeastaan mistä vain vaihtuvasta vuodenajasta, vaikkakin talvi on aika hanursita ( niin paitsi tietenkin se pakkanen, jolloin lumi narisee kenkien pohjassa ja aurinko valaisee kirpeää pakkaspäivää. Harmi vain ettei sellaisia talvipäiviä ole kovin usein. ) Oli kuule ihana saada sinun kommentteja blogissa ja tuli tosi hyvä mieli, kiitos niistä ja ihana kun löydettiin toistemme blogit <3

    1. No niinpä! <3

      Mää oon aina tullu talven kanssa paremmin juttuun ku syksyn, rakastan lunta! Mut viime aikoina talvet on ollu niin loskaisia, ettei niitä oo oikein kunnolla päässy fiilisteleen :/

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *