Fytoterapiaa Frantsilassa – luontaishoitajaopintojen ensimmäinen jakso

frantsila fytoterapiaopinnot 15.JPG

matcha latte.JPG

Voi miten nopeasti viikonloppu menikään! Nousin torstai-aamuna seitsemältä silmät ristissä pakkaamaan (ai olisko se kannattanut hoitaa vähän aikaisemmin?) ja viittä vaille yhdeksän seisoin kapsäkkieni kanssa motarin varressa odottamassa kurssikaveriani, jonka kanssa olin etukäteen sopinut Facebook-ryhmässämme kimppakyydistä. Olen usein sellainen, että alan jännittää tapahtumia vasta ihan viime tipassa (koska en vain ehdi aiemmin) ja aamulla kiireen keskellä sopivia vaatteita kollatessa ja muistilistaa läpikäydessä alkoi mahanpohjassa olla perhosia ihan toden teolla. Opiskelutoveri jonka kyydissä pääsin Frantsilaan kulki sinne autolla päivittäin, mutta koska Toni lupasi hoitaa koiria, olin minä päättänyt jo heti koulutukseen ilmoittauduttuani jäädä yöpymään Hyvän olon keskukseen, vaikka olisikin ollut mahdollisuus päästä öiksi kotiin nukkumaan. Hämeenkyröön saavuttuamme aurinko paistoi ja jännityskin hiukan hälveni, kun Frantsilan yrttitilan perustaja Virpi Raipala-Cormier oli ovella vastassa ja toivotti halaten sydämellisesti tervetulleeksi.

frantsila fytoterapiaopinnot 8.JPG

frantsila fytoterapiaopinnot 6.JPG

Tuli vahvasti lapsuuden kesäleirit ja luokkaretket mieleen, kun petasin kotoa tuomiani lakanoita kerrossängyn alapetille neljän hengen huoneessamme! Koskahan sitä olisi nukkunut kerrossängyssä muualla kuin laivalla.. Keskuksen emäntä Aija Lento valmisti meille päivittäin maukkaat intialaisvibaiseen tyyliin maustetut kasvisruoat, joissa oli tietenkin seassa myös villiyrttejä. Kokoonnuimme joka aamu puoli kahdeksalta joogaamaan Virpin johdolla ja iltaisin ennen nukkumaanmenoa hänen miehensä James veti meille ohjatun meditaatiohetken. Opiskelupäivät olivat pitkiä ja talo hiljeni joka ehtoo todella aikaisin, kaikki olivat aivan poikki. Opiskeltaviin asioihin keskittyminen vei tietenkin paljon energiaa ja ylipäätään uusi ympäristö uusine ihmisineen ja aikatauluineen oli yllättävän väsyttävä. Paikallaan istuminen ja kuuntelemiseen keskittyminen on tosi hankalaa! Onneksi luennot eivät olleet mitään kalvosulkeistyyppisiä vaan omalla painollaan eteenpäin soljuvia ja kysymyksiemme sekä sään mukaan rakentuvia. Välillä poikettiin pihalle ja heräteltiin aivoja erilaisilla pienillä virkistysnikseillä.

frantsila fytoterapiaopinnot 4.JPG

frantsila fytoterapiaopinnot 13.JPG

Opiskeluiden keskuksena toimi talon vanha pirtti eli Sininen huone, jonka kodikas sisustus loi mielestäni ihanan rennon tunnelman ympärillemme. Hyvän olon keskuksena toimiva iäkäs maalaistalo on ylipäätään aivan mielettömän kaunis paikka rehevine pihoineen, vanhoine aittoineen ja pihasaunoineen. En voisi kuvitella yrttiopinnoille parempaa sijaintia kuin maaseudun rauha peltojen keskellä. Iltaisin kuuden jälkeen oli vapaa-aikaa, jonka saattoi käyttää esimerkiksi läheisellä luontopolulla, jatulintarhassa, laajaan kirjavalikoimaan tutustuen tai ihan vaan hengaten.

Ensimmäisellä opintojaksolla aloitettiin tietenkin ihan alkeista ja orientoitumisesta. Käytiin läpi koulutuksen rakennetta ja muita muotoseikkoja, esiteltiin itsemme ja tutustuttiin verkkoympäristöön, josta löydämme oppimateriaalin sekä tehtävät. Ensimmäisen opiskeluvuoden aikana tulee tehdä yhteensä kolmensadan tunnin edestä harjoitushoitoja erilaisille ihmisille, ja lisäksi on vielä itseopiskelu sekä kirjalliset ja käytännön tehtävät! Esimerkiksi nyt kotitehtävinä on kerätä ja kuivattaa kotikäyttöön kolmea eri villiyrttiä sekä suunnitella, mitä eri rohtoyrttejä haluaa omaan kotiapteekkiinsa. Teoriaosioilla käytiin läpi merkittävimpiä teemakasveja ja sitten lähdettiin ulos etsimään ja tunnistamaan niitä. Pääsimme myös tutustumaan Frantsilan kasvihuoneisiin, joissa kasvoi nyt esimerkikisi nokkosen ja siankärsämön urheita taimia. Viimeisenä päivänä pihapöydille levitettiin tunnistettavaksi neljäkymmentä erilaista kasvia, joista itse onnistuin tietämään kaksikymmentäviisi. Harjoittelua edessä! Kädentaitoja päästiin reenailemaan yrttijalkakylvyn, rentouttavan kasvo-pää-shiatsuhieronnan ja maksan toimintaa tukevan lämpöpakkauksen tekemisessä. 

frantsila fytoterapiaopinnot 9.JPG

frantsila fytoterapiaopinnot 14.JPG

frantsila fytoterapiaopinnot 12.JPG

frantsila fytoterapiaopinnot 7.JPG

Virpi toimii opintojemme pääopettajana ja lisäksi meillä käy paljon vierailevia asiantuntijoita kertomassa omista erikoisaloistaan kuten ravitsemuksesta ja aromaterapiasta. Ensimmäisen opiskeluvuoden jälkeen valmistumme yrttihoitajiksi ja toiselle vuodelle jatkavista tulee lopulta fytoterapeutteja, jotka voivat käyttää myös luontaishoitaja-nimikettä. Diplomi-fytoterapeutiksi valmistuminen vaatii Frantsilassa suoritettavien opintojen lisäksi tietyn opintopistemäärän terveydenhuollon perusopintoja kuten anatomiaa ja fysiologiaa, jotka täytyy käydä suorittamassa jossain terveydenhuollon oppilaitoksessa. Minulla nuo on tietenkin lähihoitajakoulutuksen ansiosta jo suoritettuna.

Opiskelijajoukkomme koostui hyvin erilaisista ja eri ikäisistä ihmisistä: Oli yrittäjiä jotka halusivat uutta oppia laajentaakseen toimenkuvaansa, muutama meitä vanhustyön ammattilaisia, ekokampaajia ja -kosmetologeja, puutarhuri, kiinalaisen lääketieteen asiantuntija sekä monia muita eri lähtökohtia omaavia ihmisiä. Itse koulutuksen lisäksi on hienoa tutustua ja saada oppia myös muilta opiskelijoilta. Odotan ihan innolla seuraavaa, kuuden viikon kuluttua heinäkuussa koittavaa opintojaksoa! Tässä ensimmäisen viikonlopun aikana käsiteltiin paljon jo minulle ennestään tuttuja asioita, koska olen opiskellut aihetta jonkin verran ihan itseksenikin, mutta tottakai aluksi pitää lähteä ihan alkeista liikkeelle. Kiinnostavimpia juttuja olivat erilaiset valmistustekniikat kuten yrttiuutteiden tekeminen ja teeainesten hiostaminen, sekä vierailu kasvihuoneissa ja kuivurilla. Jollain toisella kerralla menemme tutustumaan myös Frantsilan tuotteiden tehtaaseen. On ihan mahtavaa päästä näkemään millaisia esimerkiksi luonnonkosmetiikan raaka-aineiden alkulähteet ovat!

Kaikkiaan olen tosi onnellinen, että päätin tarttua tähän Facebookissa silmieni eteen pompsahtaneeseen houkutukseen ja ryhtyä opiskelemaan juuri fytoterapiaa (aiemmin olin pohtinut ayurvedan perusopintoja Helsingissä). Vajaan parin kuukauden välein toistuvat opintoviikonloput pitävät varmasti motivoitunutta olotilaa yllä, kun välissä olevat tauot eivät pääse venymään liian pitkiksi. Vaikka tiukkatahtinen viikonloppu oli uuvuttavakin tuntuu siltä, että sain Frantsilasta paljon uutta voimaa ja inspiraatiota mukaani ihan koko kesää varten, edelleen ihan superaurinkoinen fiilis!

fytoterapeutti koulutus frantsila.jpg

Kommentit (4)
  1. Wau! <3

  2. Ää, ihan supermielenkiintosta tämä ja kuulostaa ihanalta viikonlopulta. 🙂

    Ihan mielettömän näkönen opiskelumiljöö kuvissa, heinäkuussa
    varmaan aika pakahduttavan näköistä kun on kukkia ja vielä vihreämpää.
    Vaadin kuvia jo nyt! 😀

    1. No niinpäää ääää <3 Luulen, että tää blogi saattaa muuttua hyvin yrttipainotteiseksi varsinkin kesän ajaksi :’D Kävi kyllä mieletön säkä (vai kohtalo) kun saatiin niin upeat, lämpimät kelit juuri tuoksi viikonlopuksi, kun miettii miten kylmä kevät on ollut 🙂 Oli jo paljon kukkaloistoa ja vihreää keräiltävää ja maisteltavaa. 

      Heinäkuuta odotellessa!!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *