#hipitreissussa 2: (Huonosti alkanut, hyvin päättynyt) pyhiinvaellus Anfield Stadionille

Edellinen osa matkakertomuksesta täällä

Jalkapallomatka Liverpooliin oli tosiaan kolkytvee-synttärilahja tuolle muruselleni, joka on koko ikänsä moisesta reissusta haaveksinut. Peliliput ja kolmen yön hotellipaketin aamiaisilla sisältänyt matka varattiin Tjäreborgilta. Seuraavan kauden matkat tulevat ilmeisesti myyntiin taas juhannuksen tienoilla. Lennot piti hommata erikseen, joten me lensimme British Airwaysillä Helsingistä Heathrowlle ja junailimme Liverpooliin. Lähemmäskin olisi päässyt lentäen, mutta tämä tyyli tuli edullisemmaksi ja pääsimmepäs samalla reissulla näkemään sitten Lontoonkin. Olisimme halunneet mieluiten katsomaan matsia verivihollisia eli Manchester Unitedia vastaan, mutta niin haluaa moni muukin, ja tuon pelin lippujen hinta olisi ollut yli 500e euroa kalliimpi ihan vain ManUn vuoksi. Valitsimme siis pelin Chelseaa vastaan, koska se sopi aikatauluihin hyvin, oli järkevämmän hintainen ja odotettavissa olisi mielenkiintoinen peli joka tapauksessa. 

Junamme saapui Liverpooliin keskiyöllä. Kotoa Lempäälästä lähdöstämme oli tässä kohtaa jo viisitoista tuntia, ja vaikka molemmat tykkäämme maisemien tuijottelusta, rauhaisasta matkanteosta ja siitä itse matkustamisesta ilman kiirettä päästä suoraan määränpäähän, olimme perille päästyämme toki jo hyvin väsyneitä. Olimme katsoneet kartasta, että hotellimme pitäisi olla noin kymmenen minuutin kävelymatkan päässä Lime Streetin rautatieasemalta. Epämääräinen laitapuolenkulkija yritti heti aseman ulkopuolella myydä meille taskuistaan kaikennäköistä, mutta törmätessämme häneen uudestaan eksyttyämme väärälle kadulle saimmekin viimein neuvoja, joilla hotelli löytyi. Ensimmäinen viehättävä kommenttini hotellin kadulle kääntyessämme oli siis onks tää joku slummi sillä ympärillä oli puoliksi purettuja ja romahtaneita rakennuksia. Toki olimme onnellisia siitä, että viimein löytyi se paikka jonne pääsisi lepäämään ja tuskinpa suuri matkatoimisto kuten Tjäreborg meitä ihan surkeaan hotelliin olisi buukannut.

No, ei ollut ei. Buukannut nimittäin. Ystävälliset leidit vastaanottotiskillä tutkivat kaikki mahdolliset varauslistansa, mutta meidän nimiämme ei löytynyt edes mistään lähipäivien asiakasluetteloista. Varausnumero hotelli-voucherissa ei muistuttanut lainkaan heidän käyttämiään ja puhelin- sekä faxinumerotkin olivat virheelliset, mutta hotellin nimi ja osoite olivat kyllä oikein, eli kohteen olisi pitänyt olla oikea. He yrittivät soittaa voucherissa lukevaan numeroon, mutta se ei ollut käytössä. Myöskään Tjäreborgin 247-palveluun ei saatu yhteyttä. He olivat myös kovin ihmeissään siitä, että meillä ei vielä ollut (niitä kalliita, hankalasti saatavia) lippuja ilmoitettuun jalkapallopeliin vaan tarkoitus olisi ohjeiden mukaan hakea ne lipputoimistosta vasta juuri ennen peliä. Tjäreborgin sivuilta löytyi viisi eri hotellia jonne jalkapallomatkaajia majoitetaan, ja edelleen äärettömän ystävälliset työntekijät soittivat puolestamme näihin kaikkiin. Tuloksetta. He tekivät uuden soittelukierroksen, kun arvelimme, että he ehkä olivat ääntäneet sukunimeni tuplauun niin, että puhelimen toisessa päässä oli saatettu kuvitella tarkoittavan kirjainta w. Edelleen tuloksetta. Tässä kohtaa kellon ollessa yksi yöllä, sekä meidän että hotellihenkilökunnan naamat alkoivat vääntyä epäuskoiseen vittu meitä on huijattu-ilmeeseen. Kävin läpi kaikki ihanat oon maailman huonoin tyttöystävä, meidän rahat loppuu kesken  ja ehkä mä oonkin hullu ja vaan kuvittelin varanneeni meille sen matkan-kelat. Tähän asti matkanteko oli sujunut todella hyvin ja kaikki mitä olin keksinyt etukäteen pelätä oli osoittautunut turhaksi huoleksi, mutta tämmöistä sotkua en ollut osannutkaan odottaa.

Päätimme, että varaamme kyseisestä hotellista huoneen yöksi ja selvitämme asiaa Tjäreborgin kanssa seuraavana päivänä kun suomalaiset palvelunumerot ovat auki. Ehdin kirjaimellisesti juuri ojentaa visani kun samalla sekunnilla samaan Premier Inn-ketjuun kuuluva hotelli Albert Dockilta soitti, että meidän nimemme olivat löytyneet jo edellisenä päivänä sisäänkirjattujen listalta. Ilmeisesti matkatoimisto oli siis tehnyt puolestamme check-inin vaikka olin heillekin erikseen ilmoittanut, että pääsemme perille vasta puolen yön tienoilla. Olin myös etukäteen varmistanut sähköpostilla Tjäreborgilta hotellimme tarkan osoitteen, koska melkein samannimisiä hotelleja löytyi ainakin kolme.. Eipä ollut hyötyä siitä varmistelusta sitten kuitenkaan.

No, pääsimme siis lopulta onnellisesti perille. Ihanat vastaanoton työntekijät tilasivat meille taksin ja tulivat vielä itse ulos varmistamaan kuskilta, että tämä taatusti vie meidät (viinikioskin kautta, i needed it) oikeaan paikkaan. Odottelen edelleen Tjäreborgilta vastausta miksi tällainen sotku pääsi tapahtumaan ja vähintään hyvitystä ylimääräisistä taksikuluista, tosin stressikäyrän räjäyttelystä sietäisi saada jotain muutakin kivaa. Tiistai-aamuna kömmimme neljän tunnin yönunien jälkeen aamiaiselle ja sitten tutkimaan kaupunkia. Osuimme heti ensimmäiseksi viralliseen Liverpool FC-fanituotekauppaan, jossa piti tietenkin tehdä supertärkeitä ostoksia. Ilahduttavia punaisia kaulahuiveja vilahteli katukuvassa tiuhaan ja fanituotekojuja löytyi myös ulkoa vähän joka nurkalta, pelipäivä on selvästi aina suuri juttu. 

Keskustasta noin neljän kilometrin matka Anfieldille taittui helpoiten taksilla, joka maksoi kuutisen puntaa. Saimme ihan huipun taksikuskin joka haaveili matkasta kiertämään Skandinaviaa ja meni kananlihalle ollessaan niin onnellinen matkaunelmamme toteutumisen puolesta. Ihana tyyppi! Haukkuivat yhdessä Tonin kanssa ManUn väen maanrakoon ja nostattivat tunnelmaa entisestään. Saimme peliliput onnistuneesti lipputoimistosta The Kop-katsomon vierestä juuri niinkuin pitikin, huh 😀 Tähän asti vielä jännitti, että pääseekö koko peliä oikeasti katsomaan. Lipputoimisto aukesi kolme tuntia ennen matsin alkua ja me olimme hyvissä ajoin liikkeellä, joten emme joutuneet edes jonottamaan kauaa. Kaikki työntekijät olivat (jälleen kerran) mielettömän ystävällisiä ja pyöriessämme hiukan turisteina lipputoimiston edessä meille tultiin heti neuvomaan mistä löydämme läheiset baarit ja ruokapaikat. 

Ennen peliä kävimme pienessä lähikuppilassa syömässä ja majoituimme sitten stadionin vieressä olevaan The Arkles-pubiin odottelemaan. Arkles sijatsee myös vierasjoukkueen katsomon sisältävän Anfield Road Standin lähellä joten sinne uskaltatuivat myös vierasjoukkueen fanit, mutta kannatuslaulujen huutamisia lukuunottamatta meininki oli kaikesta huolimatta rauhallinen. Minua alkoi tässä kohtaa pelottaa ihan mielettömästi se, millaiset paikat tulisimme valtavalta stadionilta saamaan. Pelkästään Hakametsän jäähallin korkeaan katsomoon kiipeäminen saa pääni pyörimään ja jalat makaroniksi, ja Anfieldiin verrattuna Hakametsä on kuitenkin aika mini paikka.. Kohtalo oli kuitenkin puolellamme: Istuimme rivillä seitsemän, eli niin alhaalla että erotimme jopa kentän ruohonkorret! Naistenvessa ja baaritiski olivat suoraan takanamme vain muutaman portaan päässä. Kaikki järjestelyt stadionilla olivat tosi toimivia ja ohjekylttien mukaan liikkuminen helppoa valtavista väkijoukoista huolimatta. Voittoa emme valitettavasti päässeet todistamaan vaan peli päättyi 1-1, mutta ainakaan ei hävitty. Valaistu stadion oli pilkkopimeän taivaan alla tosi tunnelmallinen ja sää jälleen puolellamme, vain nopea tihkusadekuuro heti pelin aluksi. Talvitakki, pipo ja villakaulahuivi pitivät lämpiminä kuuman kaakaon ohella. Väliajalla hörpin fiinisti punkkua kertakäyttöisestä muovimukista ja Toni pääsi laulamaan kannatuslauluja muiden hörähtäneiden kanssa. 

No, oikeasti hörähdin pelin aikana ihan täysin itsekin ja huusin kuin hullu muiden mukana. Tunnelma vei todella mennessään, eikä Anfieldin vierailu taatusti jäänyt viimeiseksi. Suosittelen moista kokemusta todella lämpimästi 🙂