Joogakynnyksen ylittäminen

13349187_775609285874925_1194764249_n.jpg

Tuumasta toimeen heti ämpärilistan kirjoittamista seuraavana päivänä. Jostain syystä asiohin palaaminen on aina tauon jälkeen kamalan vaivalloisen tuntuista. On vähän pettynyt itseensä, kun ei saanutkaan pidettyä sitä hienoa tapaa, harrastusta tai päivärytmiä yllä niinkuin olisi halunnut. Minähän kirjoittelin talvella joogainnostuksestani, mutta näin siinä kävi! Ensin jooga jäi viikoksi en-edes-muista-minkä-syyn takia, ja pian kotona matolle palaaminen ja taukojooga töissä alkoi vain unohtua, tai tuntua kovin suurelta askeleelta. Emmää nyt jaksa keskittyä ja lattiaki on niin koirankarvoissa niin se matto menee pilalle ja pitäs olla jotenki zen-olo ensin ja makaan nyt mieluummin sohvalla ja kiukuttelen kun niskat on jumissa ja maha pömpöttää.

Mutta keskiviikko. Kaksi yövuoroa oli takana, kaksi vielä edessä ennen viikon pituista vapautta! Hyvin nukutun päivän jälkeen kävelin paljasjaloin tutkimassa rehottavaa pihaa ja totesin, että miksi ei nyt? Jokainen joogahetki käydään läpi juuri sillä energialla, mitä itseltä kulloinkin löytyy. Tehdään se ihan oma suoritus, ei mietitä kelpaako se muille. Yksi asana aamulla herätessä, vartti istuen toimiston tuolilla, puolitoista tuntia astangaa hiki virraten. Tai kymmenen minuuttia omassa pihassa. Hain tallin edestä nurmikolta suurinpiirtein tasaisen kohdan ja päätin tehdä sellaisen harjoituksen, joka sillä hetkellä levollisesti sujuu. Pitkästä tauosta huolimatta hengitys tarttui vanhasta muistista tasaisesti mukaan aurinkotervehdysten rytmiin. Moottoritien humina kuului ja päässä pyöri muunmuassa miten kivan kuvan saan Instagramiin apiloiden peittämistä varpaista. Jatkoin ja keskityin hengitykseen. Lyhyt harjoitus virtasi kuin itsestään kevyistä ajatuksista liikkeiksi. Ei se kynnyksen yli palaaminen ollutkaan taas yhtään hankalaa.

Zen meni kyllä ns. vituiksi kun sitten rauhaisassa mielentilassani astelin sisälle tyhjäksi luulemaani tönöön, ja melkein törmäsin eteisessä armaaseen avopuolisoon joka oli ilmestynyt joogimiseni aikana huomaamatta töistä kotiin (tervetuloa kotiin kulta-toivotus tuli siinä pelästyksissä hiukan eri sanoilla). Kuulemma kulkenut muutaman metrin päästä ja tuijotellutkin siinä kai koirien hössöttäessä hetkisen, mutta en minä mitään tajunnut. Että aika hyvin sain keskityttyä kuitenkin!

(x) joogaa omassa pihassa, ja joogaa ylipäätään, se kun on jäänyt unholaan kevään aikana..

Kommentit (4)
  1. Pia / Pöpelikössä
    5.6.2016, 03:17

    Moikka! Tulin kylään! Whee. Kiva paikka, taidan jäädä. 🙂

    1. Jeeeee kiva kun saavuit! 😀

  2. Mun mielestä aurinkotervehdys on parhaimmillaan koiran märkä kuono kiinni persiissä, siitä jos repii zeniä niin on aika pro. T. Nimimerkki ”Kotijooga” 

    1. Hahhaha, niin tutun kuulosta 😀 Meillä tosin tullaa useimmiten vaan pesimään matolle, eli heti ensimmäisessä alastaivutuksessa kädet osuukin maton sijaan karvakasaan. Myös loppurentoutuksiin osallistutaan ahkerasti.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *