Kiitos kuplasta, rakkaat

En tiedä olenko ainoa, jolle jäi hiljattain tämän artikkelin myötä heränneestä luokkakeskustelusta sellainen mieli, että nyt pitäisi melkein hävetä sitä että on tyytyväinen tähän tavalliseen elämäänsä, tavallisena duunarina, tavallisessa työläiskuplassa. Pääosassa olleen artikkelin aiheesta sivuten (tiedostamattomista luokkaeroista en siis ole eri mieltä) jäivät omat ajatukseni kiinni nimenomaan niihin kommenttiketjuihin Facebookissa, Lilyssä, muualla. Rivien välejä syynäillessä tuntui siltä, että pelkän ammattikoulun käyneenä on joko syntyjään liian tyhmä paremman väen sekaan, tai vaihtoehtoisesti heittänyt lahjansa hukkaan. 

2h+k.jpg

Huomasin kuitenkin, että aiheesta eri puolilla virinneisiin keskusteluihin osallistuivat lähinnä vain ne akateemiseen piiriin syntyneet tai kivunneet hyväosaiset. Eli ehkä en ole ainoa jota keskustelu jäi kaihertamaan, vai miten on kanssaduunarit? Eikö tavallinen tallaaja saisi olla itseensä ja asemaansa tyytyväinen vaan pitäisi vähintään haikailla, ellei jopa aktiivisesti pyrkiä kohta ylempiä yhteiskuntaluokkia?

Ajattelemaan pisti viime vuotiseen tapaan myös lähestyvä jouluinen kulutusjuhlahössötys. Lisäksi Saaran kuvaus hyvin toimeentulevien kuplasta tuntui aika utopistiselta; viidenkymmenen euron tuoksukynttilöitä ja juhlia, joissa keskustellaan portfolioista? Meidän bileissä soitetaan kitaraa, lauletaan kukin äänellään, tarjotaan vähän jotain pientä ja tuodaan lisäksi omat eväät. Juhlien tarkoitus ei ole esitellä meriittejään tai uusimpien trendien mukaan sisustettua kotia, vaan hengata kivojen tyyppien kanssa. Avopuoliso tuossa paraikaa tekee lähtöä minun parhaan ystäväni syntymäpäiväkinkereihin. (Itse en pääse osallistumaan, koska yövuoro odottaa, taas.) Synttärilahjaksi ehdotin Aurajuustoa, koska se olisi hauska juttu sitä rakastavalle serkulleni. Oikeasti minkäänlaiset lahjat eivät meidän kuplassamme edes ole odotettuja, eikä ketään kiinnosta onko osallistujilla samat vaatteet päällä kuin edellisissäkin geimeissä.

Minulle ei ole ikinä tullut mieleenkään kokea huonommuutta tai alemmuutta siksi, etten pukeudu tai sisusta muodikkaasti, vie ystäville tuparilahjoiksi laatuviinejä tai ole kiinnostunut yliopistomaailmasta. En tiedä ketä julkisuuden henkilöä nyt kuuluisi seurata, mikä on trendikkäin ruokavalio tai missä ravintolassa nyt pitää syödä pienenpieniä ylikalliita annoksia. Sen sijaan tiedän omat arvoni ja periaatteeni ja olen aina elänyt niiden mukaan. Minulle on aina ollut itsestään selvää, että rahan, statuksen ja ulkokuoren sijaan tärkeintä on rakkaus, läheiset ja onnellisuus. Olen aina pitänyt itseäni hyväosaisena ja hyvin toimeentulevana, koska minulla on työpaikka, josta saan palkkaa niin paljon että voin asua omassa tönössä ja maksaa laskuni. Käydä jopa ravintolassa silloin tällöin. Monella tutulla asiat eivät ole näin hyvin. Välillä havahdun siihen, miten onnellisen pehmoisessa kuplassa olen aina onnistunut olemaan ja varsinkin siihen, miten huomaamattani olen löytänyt maailman parhaat ihmiset sinne mukaani. Elämässäni on paljon rakkautta.

Että ei hitto, kuulkaa, en kyllä halua nousta täältä rentojen, mukavien ja aitojen ystävien ja juhlien kuplasta yhtään ylemmäs.

Kommentit (13)
  1. Ai mitenniin mie taas täällä 😉 Eihän tuossa profiilikuvassa ole pätkääkään oranssia!
     

  2. Päässä vilisee sen sata erilaista ajatusta, minkä tahtoisi naputella tähän, mutta flunssapöpö rajoittaa aivotoimintaa varsin tehokkaasti.

    Täällä makoilee nenäliinakeon keskellä yksi täysin kiipijägeenitön luuseri ja nyökyttelee tarmokkaasti päätään siun tekstillesi.

    Duunari (myöhemmin yrittäjävanhempien) lapsena minua potkittiin opiskelemaan aina ja taisimmekin olla veljeni kanssa suvun ekat ylioppilaat. Yliopistoon ei kumpikaan meistä lähtenyt, hinku päästä oikeasti elämään eikä opiskelemaan oli suurempi, joten opistotasoisella tutkinnolla alkoi taival. Muita, myös niitä korkeakouluopintoja on sitten hankittu kolme-nelikymppisinä 🙂

    Onnellisuus ei todellakaan ole kiinni akateemisuudesta, hienosta tittelistä ja päivän trendien tuntemisesta/seuraamisesta – paitsi niille, joille se sitä on ja se heille suotakoon.
    Toki osaan heidänkin joukoissaan puhua puutaheinää ja makustella viinejä, mutta mieluumin istun terassilla tai sohvannurkassa juomassa niitä alahyllyn punkkuja ja napostelen mitä-kaapista-nyt-löytyykään puhuen ihan jostain muusta kuin trendeistä. Ja ihailen paljon enemmän hienoja kirppari- tai alelöytöjä kuin merkkikaupasta järjettömillä hinnoilla hankittuja muotiesineitä, joiden loisto kestää vain hetken.

    Hiljaa mielessäni Toivoin lasteni valitsevan ammattiopinnot yliopiston sijaan  –  itsehän nuo toki tiensä valitsivat – toinen meni yliopistoon, mutta vaihtoi AMK:hon parin vuoden jälkeen ja toinen luki lähäriksi & haaveilee jatko-opinnoista sairaanhoitajaksi. What ever makes them happy. Toisaalta taitaa työllisyys olla turvatumpi noissa ”duunarin” hommissa kuin kirjaviisailla nykyään…

    Hmm..tuleeko tästä vuodatuksesta kuva että jotenkin aliarvostaisin akateemisesti koulutettuja ja jupisisin tässä mentaliteetillä ”kitkeriä sanoi kettu pihlajanmarjoista” ?
    Toivottavasti ei, koska olen itse saanut osani tuosta ylenkatsonnasta enkä tahtoisi sortua samaan!

    Aivan asiaankuulumattomana loppukommenttina: eiköhän se (alennushyllystä) ostettu juusto maistu ihan yhtähyvälle kirppariltaostetuilta astioilta kuin täyshintainen designposliinilta.
    – Kummastakaan ei tarvitse tehdä isompaa numeroa, kunhan nauttii.

    1. Hei sää oot taas täällä! <3

      Kiitos pitkästä kommentista! Ja juu, hoitoalalla hommia piisaa eli työttömyydestä ei pitäis olla pelkoa. Vaikka hallitus yrittääkin vähentää hoitajamitoituksia koko ajan..

      Onnellisuus ei todellakaan ole kiinni akateemisuudesta, hienosta tittelistä ja päivän trendien tuntemisesta/seuraamisesta – paitsi niille, joille se sitä on ja se heille suotakoon. Niin mahtava lause! Mikäs siinä jos muoti ja trendit (tai se yliopistomaailma, tai lähihoitajan duuni tai mikä vaan..) on intohimo tai jonkinsortin kiinnostuksen kohde, tekee onnelliseksi oikeasti, sehän on hienoa että löytää oman juttunsa! Ja samaa toivon, ettei mun tekstistä tullut kellekään sellaista kuvaa että olisi tarkoitus piikitellä akateemiseen suuntaan tai designin rakastajille.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *