Kirja kuukaudessa – lupaan

Lapsena luin tauotta. Opin lukemaan kuusivuotiaana tavailemalla isoveljeni vihreää Aapiskukko-kirjaa. Itse kouluun päästyäni olin kovin pettynyt, kun odottamani kukon tilalla olikin punakantinen teos, jossa seikkaili kaksi nössöä karhua. Minun lisäkseni jo ennen ekaluokkaa lukemaan oppineita oli kaksi, ja palkinnoksi tästä saimme kukin virsikirjat. (Oli siinäkin lahja, kamala pettymys. Paitsi virsi 501stä pidin kovasti, siitä jossa Isä siiiiiu-naaaa ko-ko maa-a-iiil-maaaa.) Ala-asteella suurinpiirtein asuin kirjastossa. Saatoin lukea viisi Tiina-kirjaa päivässä. Luinkin aika nopeasti läpi koko lastenosaston, siirtyen nopeasti teineille tarkoitettuihin kirjoihin ja sieltä aikuisten teoksiin. Ehkä vähän liian aikaisin, sillä joiltakin kamaluuksilta olisin voinut pikkuihmisen mieleni säästää. Yläasteella kärsin valtaisasti maailmantuskasta ja luin kaikki juutalaisvainoa, eläinkokeita ja naisten orjuuttamista käsittelevät kirjat, jotka vain pienen kylämme kirjastosta löysin. Netti oli minulle aika tuntematon juttu vielä tuolloin, mitä nyt välillä käytiin Kissin chatissa kikattelemassa tai heart_snow_angel_88-sähköpostiosoitteessa mailailemassa tyhjänpäiväisyyksiä.

Tampereelle muutettuani en oikein osannut kotiutua suuren pääkirjaston hyllyjen keskelle. Asuin kirjaimellisesti kirjaston naapurissa Mustalahdenkadulla ja alkuun vierailinkin Metsossa usein, mutta en ikinä oppinut kunnolla hyödyntämään sen valikoimia, käyttämään sen hakukoneita tai sopeutumaan kolkolta tuntuvaan uuteen ympäristöön. Lainasin samoja tuttuja kirjoja uudestaan ja uudestaan. Ja sitten tulikin netti ja Irc-galleria, täysi-ikäisyys ja baarit, Facebook ja blogit ja kaikki muu, johon aloin kuluttaa aikaani kirjojen sijaan. 

13644238_793687990733721_87766556_n.jpg

Lukaisin jonkun lempikirjani (Pieni Runotyttö, Pikku Prinssi) silloin tällöin, vierailin kirjastossakin, mutta näh. Vähäistä on ollut minun kirjojen kanssa seurusteluni viime vuosina. Tilanne parantui hieman kun aloin seurustella, sillä totesin muutenkin kuuman poikaystäväni yhdeksi kuumimmaksi piirteeksi sen, että hän lukee niin paljon. (Tiedonjanoiset, itseään sivistävät ihmiset ovat kuumia, niin se vain on.) Lähdin hänen mukanaan kirjastoon hiukan useammin, mutta laiskanlaisesti edelleen. Viime kesänä testasin Bookbeatin kautta e-kirjoja, ja luinkin esimerkiksi Mielensäpahoittajan sekä Mielikuvituspoikaystävän, mutta aika pian katkaisin turhaan kuukausimaksua kerryttäneen tilaukseni.

Olen päättänyt parantaa tapani lukemattomia kertoja, mutta aina palaan takaisin näytön ääreen lukemaan blogeja tai etsimään maanisena tietoa milloin mistäkin kiinnostuksen palon herättäneestä aiheesta. Muuttaessa sunnittelin soman lukunurkan vieraskamariin; muhkeassa nojatuolissa kelpaisi käännellä sivuja, fleeceviltin lämmittäessä hartioita ja teekupin höyrytessä sivupöydällä. Täydellinen Instagram-asetelma, vähän vielä kynttilöitä ympärille ja klassinen musiikki vaimeana taustalle. Sadan kilometrin päästä Mummulasta raahattiin minulle tuohon tarkoitukseen se muhkea vanha nojatuolikin. Lukuhetket tähän mennessä: 0.

Mutta nyt minä ihan oikeasti lupaan. Yksi kirja per kuukausi. Ja tämän kirjan pitää olla nimenomaan kertomakirjallisuutta, olkoon kuinka hömppää vain. Luen kyllä tosi paljon joka päivä, mutta mielikuvitusta herättelevät ja toisaalta oloa rentouttavat teokset ovat jääneet jatkuvien mielipidetekstien, blogijuttujen ja tiedon ahmimisten alle. Tahdon tehdä lukemisesta jälleen sen ihanan rentoutumiskeinon, mikä se minulle joskus oli. Ihastua kirjoihin niin, etten malta lopettaa lukemista mennäkseni nukkumaan. Yksi kirja kuukaudessa on ihan hiton vähän, kyllä nauraisi räkäisesti minulle se pikku-Jenna, jonka vuoksi kirjastotäti joutui välillä katkaisemaan kuittinauhan, kun kone ei kyennyt tulostamaan kaikkia haalimiani lainoja kerralla. Mutta yhdestä minä aloitan ja pidän perkele lupauksestani nyt kiinni.

Kommentit (3)
  1. Mukana! Mulla on parhaillaan kolme kirjaa kesken. Ja oikeesti ne on kaikki tosi hyviä, mutta silti en oo malttanu laskee puhelinta kädestä ja tarttua kirjaan.

    Samaistun sun tekstiin. Mä kanssa lainasin paikalliskirjaston varmaan kaikki nuortenkirjat ja luin niitä uppoutuneena yömyöhään. Metso oli todella iso ja vähän pelottavakin, enkä sieltä oo koskaan kovin montaa kirjaa lainannu.

    Ja ah, Montgomeryn kirjat <3

  2. Voisi koittaa ottaa itselleen saman tavoitteen, on jäänyt harmittavan vähälle lukeminen itsellänikin viime vuosina. Heitän jopa kirjasuosituksella; Lionel Shriver – Poikani Kevin, ei tosin ole miltään kannalta luettuna hömppää nähnytkään, mut miulta se ainakin naulasi nenän kiinni kirjaan ja tuli luettua parissa päivässä!

    Oliks aapisen nössökarhut mahdollisesti Onni ja Enni? Ainakin tuli heti oman aapisen karhut mieleen. 😀

    1. Kannattaa! Mää sain ekan kirjan loppuun eilen, iltalukemisena just hyvällä aikataululla 🙂 Luin Anna-Leena Härkösen Kaikki oikein, just jees hömppä tälleen alkuun. Kevinin oon kattonu leffana, kirja ois varmasti lukemisen arvoinen.

      Ja joo, Onni ja Enni, en oikeen diggaillu niitä 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *