Kohtalon Mordor & lemmikkienpidon etiikka

pupu blogi.JPG

DSC_6112.JPG

Pari vuotta sitten ystäväni serkun kanit saivat poikasia. Ihania, oransseja, puolijättejä luppakorvia. Minä tuijottelin niitä Facebookissa ja totesin, että yhyy, ei meille nyt kyllä ole oikea aika hankkia perheenlisää. Kadehtien tiesin, että yksi tuttu pariskunta haki yhden karvavaaveista luoksensa. Tuo Kanipetteri eli onnellista elämää kunnes se joutuikin tänä kesänä etsimään uutta kotia silloisen omistajaparin toiselle osapuolelle puhjenneen astman vuoksi. Jälleen minä katselin kuvia ja mietin, että yhyy, meidän koirat kyllä varmaan söisi tuon. Kysyin miten kodinetsintä sujuu ja valitettavasti se ei sujunut kovin hyvin. Omistajat olivat hyvin tarkkoja siitä, millaiseen perheeseen kanin suostuisivat luovuttamaan: Ei häkissä nököttäjäksi eikä lapsiperheeseen, vaan aikuisten luo elämään sosiaalista mutta rauhaisaa elämää, jollaiseen se oli tottunut. Jotenkin kummassa keskustelu jatkui ja eskaloitui niin, että Kanipetteri tuotiin meille kylään katsomaan, mitä mieltä koirat uudesta pikkuveljestä mahtaisivat olla. Aluksi ne tietysti hössöttivät kovasti mutta melkein pupua enemmän niitä kiinnosti sen porkkana.. Ensitapaamisen perusteella vaikutti oikeastaan siltä, että ne olettivat pitkäkorvan olevan niinikään koira, jota koitettiin kovasti hakea leikkikaveriksi! 

Niinpä meille muutti nyt tiistaina kolmen suuren kanirodun risteytys, kaksivuotias, nelikiloinen pupunen jolle annoimme uudeksi nimeksi Mordor. (Pupu ei nimeään tunne, joten se tuskin vaihdoksesta kärsii.) Herttainen tupuna sai yläkerrasta ihan oman huoneen ja olemme kovasti nyt tutustuneet toisiimme sekä totuttaneet koiria ja pupua toisiinsa. Sujuu hyvin! Mordorin edellisessäkin kodissa oli koiria, joten se osaa suhtautua niihin ilman suurempaa pelkoa – ja se osaa komentaakin niitä tarpeen tullen pamauttamalla lattiaa käpälällään ja murahtamalla matalasti. Muutenkin tämä tapaus on kaniksi ihan hirmuisen rohkea ja sosiaalinen tapaus, joka ei tunnu olevan muutosta moksiskaan! Ihan samanlainen kuin Sandy aikoinaan, sekin kodinvaihtajana luokseni muuttaessaan, asettui vain taloksi saman tien eikä vaikuttanut huomaavankaan että paikka ja ihmiset vaihtuivat. (Nykyään Sämppä on kyllä melkoinen mammantyttö.) Eilen illalla vietettiin perheaikaa koko lauman kesken Mordorin huoneessa Netlixiä katsellen. Lapsukaiset pötköttelivät kuka missäkin ja tulivat vuoronperään rapsutettavaksi, pupu muiden mukana. Koko ajan on tottakai kova vahtiminen siinä, ettei Ruska innoissaan tallaa pupua tai Tessa yhtäkkiä muista, miten se joskus on jahdannut rusakoita ulkona, joten ilman valvontaa ei heitä ikinä tulla jättämään. Tuntuu kuitenkin ihan mahtavalta, että tämä alku on sujunut näin hirveän hienosti ja ilman mitään isompaa hässäkkää. Selkeästi kohtalon pupu, jonka tie meidän luoksemme vain kulki parin vuoden mutkan kautta 

PSX_20170907_140136.jpg

Me ollaan päätetty, että meille ei enää tule ”tarkoituksella hankittuja” lemmikkejä. Tarkoittaen sitä, että etsiskeltäisiin kasvattajilta tietynrotuisia koiria tai shoppailtaisiin perheenlisäystä eläinkaupasta. Minun lemmikkihistoriaani kuuluu lapsuudenkodin akvaariokalojen ja luppakorvapupun lisäksi kaksitoista kesyrottaa joista jokainen oli hankittu suoraan kasvattajilta, yksi eläinkaupasta ostettu pupu, sekä nämä kolme koiraamme joista yksi on kodinvaihtaja ja kaksi kennelistä valittua. Olen pohtinut lemmikkieläinten tuottamisen eettisyyttä aika paljon ja tuntuuhan se tosi kipeältä, että maailmassa on lukemattomia eläimiä jo valmiiksi vailla koteja, mutta silti tehtaillaan tietynvärisiä ja -näköisiä otuksia ihan vain ihmisten turhamaisuuden miellyttämiseksi. Usein jalostus tapahtuu vieläpä lemmikkien terveyden kustannuksella! Ymmärrän sen, että tietyt koirarodut ovat korvaamattomia apuja tietyissä tehtävissä: Avustajakoirina, huumekoirina, poliisikoirina, pelastajina.. Mutta kun etsinnässä on ihan tavallinen lemmikki, niin ainakaan omat kriteerini eivät enää tule olemaan varsinkaan ulkonäöllisiä, vaan kotia tarjotaan niille jotka sitä todella tarvitsevat ja joiden on mahdollista meidän laumaamme onnellisina sopeutua. 

Kommentit (8)
  1. Onnea pupulapsesta, hän on aivan hurmaava! 🙂 Meidän kotona on kaksi pupua jotka muuttivat meille viime vuoden marraskuussa ja siitä asti ollaan kyllä oltu aivan myytyjä heille: ihanan sosiaalisia ja touhukkaita kavereita jotka tykkää rapsuttelusta ja ilahduttaa kyllä ihan jokaista päivää 🙂 Meillä ei ole muita lemmikkejä, mutta aina välillä tulee mieleen, että mitenhän puput tottuisivat esimerkiksi koiriin. He olivat vasta hoitopaikassa jossa oli kissa, ja kuulemma eivät olleet pahemmin kissasta edes välittäneet, eikä kissa niistä 😀 Mahtavaa, että teillä tulee hyvin toimeen koko sakki 🙂

    1. Voi että, ihanaa kun teidän pupusilla on vielä toisistaankin seuraa <3 🙂

      Aika paljon tuntuu olevan samassa sakissa kaneja sekä kissojen että koirien kanssa! Joo meillä on ainakin tähän asti mennyt ihan odottamattoman hienosti näiden kanssa, toivotaan että jatkossakin 🙂 Kiitos onnista!

  2. Ihana puputtaja! <3

    Mun on tosin pakko todeta, että meille ei enää kania tule…koiran kanssa kävi just maalailemiesi uhkakuvien mukaisesti… Kani oli ”omassa puutarhassaan” (sille rakennetulla rajatulla nurmikkoalueella, jossa sillä oli myös koppi) ja koira oli jotenkin saanut a) ulko-oven ja b) kanin puutarhan oven auki…

    Aina olivat siis yhdessä toimeen tulleet kun me oltiin paikalla, mutta kun tilaisuus koitti niin huonosti kävi. :'( 

    1. Voi ei 🙁 <3

      Ainahan nuo riskit on olemassa, kun tuo laumaan uusia jäseniä :/ Erityisesti vielä kun kyse saaliseläimistä ja saalistajista. Toi meidän vanhin koira on elänyt mun edellisen kanin kanssa yhdessä vapaana samassa kämpässä että siihen kyllä luotan, mutta toi ranskis on sen verran ärhäkkä että ikinä en ilman valvontaa jätä. Pupun oman huoneen ovi on lukossa kun me ollaan pois, saa noi sen toki suurin väkivalloin auki jos yrittävät, mutta eihän se auta kuin toivoa että eivät innostu moista kokeilemaan :/ 

      Samaten toi pupu voi tappaa ittensä täällä vaikka syömällä seinät ja saamalla itelleen suolitukoksen, kuten yhden kaverin kanille kävi. Kaikenlaisia uhkakuvia tullut mietittyä, mutta mieluummin pieni riski ja onnellinen mahdollisimman vapaa pupu, kuin että se joutuisi kökkimään yksin super secure-häkissä kaiket päivät. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *