Lähihoitajan salaiset aseet

 Turvapuhelin soi jälleen. Olin pitkästä aikaa sijaisena eräässä kotipalvelussa, ja hälytyksen tehneen asiakkaan olin tavannut viimeksi muutama vuosi sitten. Tule tänne, minun kodissa harhailee joku hullu.

Sytyttelimme yhdessä pienen asunnon kaikki valot. Kiersin kaikki nurkat vakuutellen, ettei ketään näy missään. Edellisenä yönä etsimme pitkän aikaa vanhuksen lapsenlasta pitkin kerrostalon käytäviä, ja tiesin, ettei tämäkään asia selviä ihan käden käänteessä. Muistisairaan uskomukset ovat vahvoja. Niitä ei käy kieltäminen, niihin ei voi mennä mukaan, mutta kuunnella voi ja antaa tunteille tilaa.

Ihan varmasti se oli täällä, se sanoi minulle jotakin, en muista, voi minä en kyllä uskalla jäädä tänne jos se tulee takaisin! Vakuuttelen olleeni koko yön vahtivuorossa ja ovien olevan lukossa; kukaan ei ole voinut päästä tänne. Mutta kun minä näin sen! Huoli ja uupumus alkavat muuttua jo ärtymykseksi, ja saan osakseni äkäisiä älähdyksiä, kun en usko tapahtunutta vaan kehoitan takaisin nukkumaan. 

Yhtäkkiä vanhat ja väsyneet silmät kiinnittyvät omiini (väsyneisiin myös, vaan hivenen lie nuorempiin) ja ahdistuneet kasvot lientyvät hetkeksi hymyyn. Sinä olet käynyt täällä ennenkin, sinä olet laulanut minulle. Hetkeksi syntyy turvallinen tunnelma, täällä on nyt joku tuttu murtovarkaiden sijaan. Nopeasti palataan takaisin huoliin ja harhoihin, mutta niistä on pahin terä poissa, ja lopulta väsymys houkuttelee niin kovasti, että voin peitellä ja toivottaa hyvää yötä. 

Laulaminen on hienoutta. Olen tavannut lukuisia ihmisiä, jotka eivät pysty kertomaan oikeaa vuotta tai kaupunkia, mutta muistavat jokaisen säkeistön Karjalan kunnaista ja Kesäpäivästä Kangasalla. Kerran pitäessämme äitienpäiväkonserttia eräs rouva, joka ei enää kommunikoi puhumalla vaan mieluummin nyrkeillä, alkoi kyynelehtiä ja halata vieressä istuvaa hoitajaa. En ole uskonnollinen ihminen, mutta Jouluyö, juhlayö viidestä eri sävellajista värisevä-äänisen kuoron voimin oli melko herkistävä kokemus. Olen esittänyt kuusivuotiaana palvelutalossa kansanlauluja ja myöhemmin virsiä kuolevan kädestä kiinni pitäen.

10933707_578586322243890_6369635473278311841_n.jpg

Myös lemmikkien voima on mahtava. Sandy on ollut mukana minulla monella eri työpaikalla. Pian yhdeksänvuotias vanha rouva on ollut pienestä asti kiltti ja rauhallinen otus, johon voi hyvin luottaa uusissa ympäristöissä ja vieraiden ihmisten kanssa. Eräässä ensimmäisistä kesätyöpaikoistani rouva, jonka sanavarasto koostui lähes yksinomaan kirosanoista, purskahti iloiseen nauruun Sämpän nähdessään ja totesi hersyvällä äänellä pentu. Koiran näkeminen herättää paljon muistoja ja avaa aina keskusteluita. Pelkästään älypuhelimen muistissa mukana kulkevat kuvatkin piristävät monia kahvihetkiä. Kolme, miten sinulle voi niin monta koiraa olla? Moniin tuttuihin työpaikkoihin sijaiseksi mennessäni minulta kysytään ensimmäiseksi, mitä koirille kuuluu, ja sitten (ehkä) omat kuulumiseni. 

Aina ei laulata, eivätkä kaikki pidä koirista, mutta useimpien asiakkaiden kanssa nämä ovat kaksi salaista asettani kettunamien tienaamiseen.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *