Liian kiva olohuone

punainen sohvapöytä.JPG

pönttöuuni.JPG

pitsiverhot.JPG

Eilisen jälkeen jotain hiukan pirteämpää, eli kotikuvia hiiii 🙂 Syksyinen sisustushepuli sai alkunsa, kun halusin saada useimmiten viikkokausia tyhjänä olevaa yläkerran vierashuonetta enemmälle käytölle. Sinne siirrettiin tietokonepöytä ja kaavailtiin jonkinlaista harrastustilaa, mutta emmehän me siellä ikinä oppineet olemaan. Tyhjyyttään kolisee edelleen! Joogastudio-idea kaatui siihen, että huone on aika viileä näin talvella, kun ei sähköpattereita viitsi huudattaa koko ajan vain satunnaisia joogahetkiä varten. (Minähän en kykene olemaan paljain jaloin jos on pikkasenkin viileää.) Lisäksi me olemme niin harvoin kotona yhtä aikaa, että kumpikaan ei ainakaan toistaiseksi ole kaivannut mitään omaa woman tai man cavea, joten sekin idea hiukan kosahti. Mutta onneksi huoneelle on nyt käyttötarkoitus tiedossa, kun haaveksin luontaishoitolastani..

Samassa hepulirytäkässä kaikkien huoneiden järjestykset menivät uusiksi, ja olohuoneeksi muuttunut entinen ruokasalimme on nyt niiiin kiva, että siellähän me vaan möllötetään! Vähällä käytöllä ollut ruokapöytä siirtyi tosiaan keittiöön tuomaan lisää työtasotilaa, me nimittäin syömme poikkeuksetta telkkarin edessä. (Ja minä välillä yövuorojen jälkeen myös sängyssä, höhöö.) Pari kuukautta käyttämättömänä yläkerrassa seissyt läppäri vaelsi takaisin alakertaan ja jumahti epätyylikkäästi sohvan rahille, tähän asti käytettiin niska kenossa sivupöydän miniläppäriä, jonka olisi tarkoitus olla televisioon ja stereoihin johtoröykkiöillä yhdistettynä vain ääntä ja kuvaa varten.. Ei niin millään muotoa ergonomista näpytellä siinä selkä kyyryssä, mutta tietokonepöydältä vapautunut lattiatila on kyllä erittäin tervetullutta.

Rakastan ihan mielettömästi viherkasveja ja kukkakimppuja, mutta ne menestyvät meillä talviaikaan todella huonosti. Syypäänä on jatkuvan vedon aiheuttava ilmalämpöpumppu, jota kaikki rehut dissaavat hyvin vahvasti. Kesällä rönsyt ja muut kukoistivat kyllä vaikka kuinka, mutta heti kun pumppu menee päälle alkavat lehdet lakastua. Keittiö on alakerran ainoa paikka minne veto ei vaikuta,  mutta ei kaikkia kasveja viitsi sitten taas sinnekään piilottaa. Ihan tylsää! Nuo paksulehtiset selviävät olkkarissakin joten kuten, mutta monta köynnöstelijää on jo joutunut pumpun uhriksi.

värikäs sisustus 1.JPG

keltainen tv-taso.JPG

Sohvan selkänojatyynyjen päälle syrtätty viltti on minun uusi aarteeni, sain sen joululahjaksi Mummulta ja yritän nyt kaikin voimin varjella edes tuon yhden ainokaisen ihan vain omaksi torkkupeitokseni. Koirat tekevät poikkeuksetta pesän kaikkiin sohvalla (ja missä vain) lojuviin pehmeisiin peittoihin, tyynyihin ja vaatteisiin, ja aika paljon olen lopulta luovuttanut suosiolla täysin niiden käyttöön, kun koirankarvakyllästyksen määrä lopulta on ohittanut melko lavean sietokykyni. Esimerkiksi koirien pedissä olevat ihanat Indiska-tyynyt olivat alunperin ihan muuhun käyttöön suunnitellut.. Huokaus. Entisestä olohuoneesta, eli nykyisestä takkahuoneesta (ja siitä koirien pedistä) kuvia täällä. Tosin senkin sisustus on (tietenkin) tässä välissä jo ehtinyt vaihtua 😀 Entisestä ruokasalista taas vilauksia ainakin täällä ja täällä.

Kommentit (5)
  1. Ihana ihana olohuone <3

    Olen vähän kade tuosta miten kaunis maalipinta pönttöuunissanne on. Meidän uunista lohkeilee maalit isoina lämpäreunä. -.- Toisaalta tämä kyllä vapauttaa ajatukset niihin suuntiin, että miltähän pöntyis näyttäisi hempeän vaaleanpunaisina tai minttuna taitatai kun maalaus kuitenkin joskus edessä... :'D

    1. Noooooh, ehkä kateuttasi lievittää se, että joku nero on vetänyt tohon pönttikseen sähköt JOTKA EI TOIMI. Eli nätti turhake olohuoneen nurkassa 😀 Joskus kun on rahaa pitää pyytää joku laittamaan se taas puulämmityskuntoon 🙂 Määki oon miettiny joko pöntön tai takana olevan muurin maalaamista, ku valkonen valkosta vasten on liian valkosta.

      1. Haahh, jopas 😀 Mikä tän sähkövirityksen tarkoitus siis ois jos se toimis?

        1. Siä on siis sisällä semmoset sähkövastukset ku kiukaassa, eli lämpeis yösähköllä niinku valtava patteri. Tää on joskus 70luvulla ollu muotia, et puuhellat ja puulämmitys helvettoon ja kivasti helpolle sähkölle kaikki -_-

          1. Uhhh. Öyh. Onneksi meillä pönttikset säilyneet, vaikka puuhella aikoinaan keittiöstä pois purettukin (harmi).

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *