Loppiaiseni murmelina

15878674_923056774463508_1415953860_n.jpg

pirtti ja piskit.jpg

Voisin oikeastaan suorilta kopioida tähän viimevuotisen loppiaiskertomuksen (ja googlasin juuri tuleeko viimevuotinen yhteen). Mustan joulun ja riehakkaan vuoden vaihtamisen jälkeen loppiainen toi jälleen luoksemme hirmuisat pakkaset, ja mitäpä muutakaan siitä oli seurauksena kuin yläkerran jäätyneet putket. Tätä yritettiin ehkäistä jo syksyllä eristämällä paremmin seinänväliä, jossa nuo putket kulkevat, mutta valitettavasti ongelma ei tällä ratkennut. Imuri ja hiustenkuivaaja pääsivät jälleen töihin, kun aivan aikataulun mukaisesti eli loppiaisaattoiltana (tottakai juuri ennen treffeille lähtöä) huomasimme lämpimän veden tulon katkenneen pikkuvessasta. Tässä kohtaa putki saatiin vielä sulaksi, mutta eihän se parka tietenkään koko yötä yksinään pärjännyt vaan jäätyi uudestaan poissa ollessamme. Onneksi tämä pahin pakkasjakso oli taas, kuten viime vuonnakin, hyvin lyhyt ja putket ehtivät olla jäässä alle vuorokauden. Viime vuonnahan yläkerran vedet katkaistiin lopputalven ajaksi putkirikkojen välttämiseksi, taitaa olla sama edessä taas.

Jotain on kuitenkin viime vuodesta opittu: Kun sääennuste varoitteli kahdenkympin pakkasista raahasin vintistä kaikki mahdolliset matot jo etukäteen lattioita lämmittämään. Oviaukkoihin viriteltiin verhoja, ja ilmalämpöpumppu sekä alakerran ainoa sähköpatteri säädettiin jo valmiiksi kuumemmalle. Viime vuonna pirtissä taisi olla pahimmillaan 15 astetta lämmintä, mutta nyt lukema oli ennen aamun ensimmäistä takan lämmitystä jopa 18! Ja vaikka saunan seinän eristäminen ei pelastanut putkia se piti kuitenkin huolen siitä, että pesuhuoneen lämpö ei tällä kertaa tippunut kymmeneen asteeseen. Vietimme koko hyisen loppiaispäivän tyynyjen, peittojen, koirien ja itsemme muodostamassa suloisen lämpimässä kasassa sohvalla. Jopa lunta rakastava Ruska halusi mieluummin kanssamme sohvalle kuin ulos riehumaan, se jos jokin on ydintalven merkki. Katsoimme Netflixistä monta jaksoa The OA-uutuussarjaa (suosittelen, jos pidät mysteerihommista kuten Stranger thingsistä) ja tilasimme Pizzaonlinesta säädyttömän määrän kaikkea sellaista ruokaa, joka ei missään tapauksessa soveltuisi minkäänlaisten trendikkäiden uuden vuoden lupausten toteuttamiseen.

DSC00470.JPG

Tänään tekikin sitten jo mieli appelsiineja ja vesitankkausta limpparin sijaan. Olen muuten huomannut, että kaunis vesikannu pöydällä edesauttaa runsasta vedenjuontia, samaten kuin kiva vesipullo. Pyhien ympärille keräillyt vapaapäivät ovat osaltani nyt käytetty ja töihin pitäisi kohta lähteä. Onneksi on enää kaksi astetta pakkasta niin en jäädy pystyyn bussipysäkille! Bussit ovat ymmärrettävästi aina välillä myöhässä ja vaikka liikkeessä pysyykin helposti lämpöisenä, on se pysäkillä seisoskelu aina ihan kuolemaa. Ystäväni hehkutti merinovillaista aluskerrastoa, pitää ehkä itsekin hommata sellainen kylmältä varjelemaan. (Miten kuumaa, että uusien alusvaatteiden ostaminen tarkoittaa nykyään villapöksyjä? 😀 )

Blogiloma teki tosi hyvää. Päässä on postausideoita vaikka kuinka ja olenkin ottanut tavaksi kirjata niitä ylös omaan kauniiseen muistikirjaansa. Sievistin hiukkasen blogin ulkoasua ja järjestelin joitain postauksia omiin kategorioihinsa, ne löytyvät nyt tuolta sivupalkista. Lyhyempi ja ytimekkäämpi nimi sointuu suuhun hyvin, toivottavasti kaikki vierailijat löytävät edelleen perille.

Parasta tätä vuotta kaikille!

♥: Pirtin Jenna

Kommentit (12)
  1. Anumaaria78
    7.1.2017, 22:03

    Mietinkin just, että milloin oon lukenut sun kuulumiset viimeeks. Onneks oot takas! Pus <3 

    Mulla riittää konvehteja vieläkin, joten eipä täälläkään mitkään kiristelyt oo olleet käynnissä. 😀 

    1. Ihanaa että on kaivattu! <3

      Määki nappaan aina töihin lähteissä pari Koiramäen konvehtia taskuun, ne on hyvä syödä matkalla bussipysäkille niin ei ota niin koville 😀

  2. Ihanaa arjen aloitusta!

    1. Kiitos ^_^ Tulit tänään mieleen kun Toni meinas keittää mulle aamukahvia ja sanoin että ei tarvihe, taisin kanssa lopettaa kahvinjuonnin 😀 

      1. Hulluja, hulluja kaikkialla. O.o

      2. Mie just putsastin vanhan samovaarini että nyt alkaa oikein HardCore-teehifistely 🙂
        Teen juominen olisi kyllä tosi paljon mukavempaa kun kunnolla maistaisi ja haistaisi noita eri laatujen makueroja, mutta kyllä mie erotan juonko vihreää teetä, mustaa teetä vai rooibusta. Tällä hetkellä ykkösenä appelsiiniöljyllä maustettu rooibus!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *