Maailman kivoin villapaita II
Oho, ihan oikea OOTD-postaus! P&P goes muotiblogi: Piiiitkästä aikaa kävi niin, että kävellessäni Veskassa kohti markettia ruokaostoslista kädessäni, kuulin jonkun kuiskivan nimeäni, ja häivähdys ihastuttavaa pörröistä metsänvehreää väriä kurkisteli minua kohti Seppälän nurkasta. Sanoin jo ovella siskolleni, että tuolla on jotain joka on mun, vaikken vielä tiennyt vaatteesta muuta kuin värin.
Sunnuntaina pihaamme valaisi ystävällisen auringon lisäksi ihka oikea, hentoinen lumipeite, joten vyöryimme useamman päivän sohvalla asumisen jälkeen koko lauman voimin pihaan asti toikkaroimaan ja juomaan glögiä. OTA MUN UUDESTA PAIDASTA KUVA hihkuin tietenkin minä, ja myös Tessa tahtoi tulla mukaan kuviin esittelemään somasti omaani mätsäävää neulettaan. (Sanoin myös, että ota hei sit sillain kuva et ei toi koirien paskaroskis näy siinä. Eipä. Se tuo vaan mukavan arkisen viban, vastattiin minulle.)
Syksyinen lempparivillapaitakuva on täällä, ja tuo lempikaulakoruhan on se Käsityömessuilta löydetty. Ostin tämänkin neuleen neljä kokoa liian isona, joten jouluherkkujen tauoton mättäminen ei aiheuttanut minkäänlaista ikävää puristamista. Loistava ostos!
ps. Hahhahaa, tuolla joulupöytäkuvassa muuten näkyy, että olen viimein alottanut keittiön kaapinovien fixaamisen. Ehkä seuraava ovi saa päällysteen ylleen jo ensi jouluna!?
pipari ja aurajuustoa <3
Mahtavan värinen tuo villapaitasi ja näyttää pehmoiselta.
Mie löysin Cittarin alesta lauman Muumipurkkeja ja rullan LIITUTAULUtarraa!
Jahka tässä ehdin, päälystän ainakin yhden (tai kaksi tai kaikki…) keittiön kaapinovet liitutauluiksi!
Siis mä voisin varmaan elää pipari + sinihomejuusto-yhdistelmällä, ja minä hölmö maistoin sitä ekan kerran vasta vuosi tai kaksi sitten! Oli niin epäilyttävän kuuloista. 😀
Oioi määki haluan sitä liitutaulujuttua! Mietin myös, et jos sitä länttäsis palasen pirtin seinälle ja joku nätti kehys ympärille. Sit siihen vois kirjoitella rakkausviestejä tai rivouksia..
hahahah – näin miekin ajattelin…huonoina päivinä vois vittuilla ja hyvinä ilahduttaa muilla viesteillä 😉