Maailman paras siivousvinkki

Kaikki tietävät siivousviinin ja valojen himmentämisen – molemmat auttavat siistin kodin saavuttamisessa huomattavasti. Kliseisesti voi myös reenata tanssiaskeliaan moppipartnerin kanssa valssin tahtiin, tai jopa ottaa asian hyötyliikunnan kannalta.

pesupähkinät.jpg

Meillä on siivouspäivä aina torstaisin. Sovimme näin tämän viikon keskiviikkona. Tänään on perjantai, ja kotimme on edelleen ihan yhtä tai ei, ehkä jopa hieman sekaisempi kuin keskiviikkona. Lupaavasti alkoi siis! Ja mitä tekee tämä hehkeä kodinhengetär? Istuu tässä tietokoneella näpyttelemässä tuikitärkeään blogiin tuikitärkeitä huomioita tuikitärkeästä elämästään mopinvarressa heilumisen sijaan.

MUTTA TÄMÄ ON NEROKASTA:

Musiikin sijaan voi laittaa siivouksen ajaksi pyörimään Youtubesta Stand uppia! Esimerkiksi tämä Sami Hedbergin show kestää melkein puolitoista tuntia, ja siinä ajassa saa jo vaikka mitä aikaiseksi. Miettikää nyt, voi NAURAA samalla kun siivoaa! En olisi ikinä uskonut näkeväni tällaista päivää. Ja mikäli tahtoo hyötyliikunnan (tästäkin on siis puhetta tuossa Kokovartalomiehessä) lisäksi ottaa vielä ihan pikkaisen lisää iloa irti siivoustuokiosta, voi kehittää kielikorvaansa kuuntelemalla esimerkiksi lontoonkielistä hauskuuttelua!

MIELETÖNTÄ.

Ehkä meidän kodilla on toivoa.

Nyt Ismo Leikolan seurassa jynssäämään keittiötä.

ps. Olkaa kivoja ja linkatkaa mulle hauskimpia stand up pätkiä kommentteihin? Sitten siivoan ehkä jonain toisenakin päivänä.

Kommentit (8)
  1. Ei vitsit – me tehtiin juuri samainen ”torstai on siivouspäivä” -päätös 2 viikkoa sitten. Ei oo edelleenkään siivottu….. 

    Mutta täähän oli kyllä kerrassaan loistava vinkki. Just eilen katteltiin juubituubista Sami Hedbergin kokovartalomiestä ja naurettiin katketaksemme. (Mut ei kyl taaskaan siivottu….). 😀 

     

    1. Hahaa, meilläkään ei tuo eilinen torstai ollut yhtään sen tehokkaampi kuin edellinen 😀 

  2. Julia / Vicia Faba Design
    13.11.2015, 08:23

    Aivan loistava vinkki. Siivoaminen noin niinkuin yleensä on aivan hukkaan heitettyä elämää, mutta Hedbergin kuuntelu taas ei. Eli tulos olisi vähintään plusmiinusnolla, ellei jopa hitusen plussan puolella 😀

    1. Minä kuuntelen youtubesta konsertteja aina kun siivoan. Musiikki täysille ja töihin:)

      1. Jep! Pakko jotain lisäboostia on aina olla, pelkkä siivoaminen on ihan kamalaa 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *