Meikittömyydestä

Ilmeisesti somessa on levinnyt jokin meikittömyyshaaste. En ole moiseen törmännyt, ei mikään ihme, olen aina ihan ulkona kaikesta mitä on meneillään. Avokadopastaakin (se on muuten hyvää) kokeilin kaksi vuotta myöhässä.

Tuosta meikittömyydestä tuli mieleeni tämmöinenkin näkökulma: Meikitön naama ei tarkoita aina sitä, ettei oma ulkonäkö kiinnosta. (Uskokaa tai älkää, minua kiinnostaa kyllä paljonkin!) En jaksa välittää siitä kotona, metsälenkillä tai kauppareissulla. Mutta esimerkiksi silloin harvoin, kun pääsen serkkuni kanssa baareilemaan, roikumme ensin puolitoista tuntia puhelimessa kitisemässä, kun ei ole mitään päällepantavaa. Ihan se perinteinen kaava, kymmenen asua sovitetaan läpi ja sitten valitaan se ensimmäisenä kokeiltu. Muutama vuosi sitten vein kaikki rönttövaatteet kierrätykseen ja jätin kaappiin vain ne, joista oikeasti pidän. Enää en lähde yövuoroon verkkareissa vaan puen aina ylleni mekon. Ja kauniiden ihmisten katseleminenhan on mielenkiintoista; tuskin kukaan vasten tahtoaan julkaisee tai selailee päivän asu-postauksia. Kuulen mieluusti, mitä mieltä joku muu on hiuksistani tai hameistani. Tosin kuulemallani ei yleensä ole mitään vaikutusta valintoihini.

Meikkaaminen ei kuulu tyyliini, se on ihan tietoinen valinta. (No okei, olen myös aivan hitosti liian laiska moiseen puuhaan.) Kaikilla meillä lienee jonkinlaisia ulkonäköön liittyviä ihanteita, tietyntyylisiä ihmisiä, joita vilkuilemme ihastellen busseissa ja kauppajonoissa. Voi miten somat kasvot, voi miten ihanan väriset hiukset! Ja yllättäen, minua viehättävät kasvot ovat yleensä meikittömiä. Pidän erityisesti pisamista ja eläväisistä kulmakarvoista. Ja silmäkulmarypyistä. Väkijoukossa näen ensimmäisenä ne, joiden tyyli on jotain vähän valtavirrasta poikkeavaa. En ymmärrä muodista mitään, en ole ikinä ymmärtänyt. Väreistä ymmärrän paljon, siitä, miten hyvä mieli tulee keltaisista kumisaappaista.

Meikkaaminen voi olla jollekin ihmiselle tärkeä asia siinä, missä toiselle puutarhanhoito. (Tästä saattoi juuri tulla ontuvin ikinä muodotamani vertaus!) Se on oma juttu ja siitä tulee hyvä mieli. Sitä voi tehdä vähän aamuisin, ihan kokopäivätyönä tai rakkaana harrastuksena. Ottaa kuvia ja kertoa vinkkejä ja kokemuksia muille. Kastella sen ainoan amppelikukan parvekkeelta tai sutaista ripsiväriä ennen töihinlähtöä. Nyppiä omaa naamaa tai sitä kukkapenkkiä tuntikaupalla. Mikäpäs siinä.

Meikittömyyshaasteen hienous on mielestäni siinä, että näytetään muille, mitä kosmetiikan alta löytyy. Jonkun itsetunnolle voi olla ratkaisevaa huomata, ettei muidenkaan iho ole täydellinen, tai silmät säkenöivät heti aamutuimaan. Ehkä se krapulajaffan hakeminen lähikaupasta ilman pakollista pikameikkiä muuttuu sitten helpommaksi? Koin muuten itse tässä taannoin aikuisuuspuuskan, ja meinasin eräänä aamuna vaihtaa pyjamahousut siistimpiin ennen Siwaan mönkimistä. Onneksi tulin ajoissa järkiini, ja tallustin helpottavaa hiilihappojuomaa hakemaan tuolla näkyvät pinkit lökäpöksyt jalassani, niinkuin aina ennenkin.

Minun mielestäni on vähän hassua meikata itsensä tarkoituksella sen näköiseksi, ettei ole meikannut. Hassua on mielestäni myös se, että joku tilaa jäätelökioskilla vaniljapallon tai juo maitoa ruokajuomaksi, en minä tuollaisten asioiden vuoksi barrikadeille lähtisi.  Mutta tällainen ohjeistus ja oletus on mielestäni aika shaibaa, anteeksi nyt vaan kovasti. Toivon todella, että kaikki naiset eivät koe tuollaisia fiiliksiä, tai ajattele oman naaman häpeämisen olevan ihan perusjuttu.

(Minun ohjeeni juuri ihastuneen aamuihin: Pyyhi isoimmat kuolat poskelta ja möngerrä kainaloon. Kerro, ettet olisi missään muualla mieluummin kuin juuri siinä. Hymyile. Hampaidenpesu on aina plussaa, siitä olen tuon Idan kanssa samaa mieltä.)

Olen yrittänyt opetella selfieiden ottamista. Jotenkin se tuntuu aina kovin nololta ja hölmöltä. Tänä aamuna moiselle puuhalle antoi tekosyyn bussista myöhästymisen lisäksi ympärillä leijunut sumu.

11215892_642186645883857_985940272196988442_n.jpgöö.jpg

Hiusvärikauppaan olisi jo kova kiire. Silmänalusissa on hieman samaa sävyä kuin asvaltissa. Näyttäisin paljon pirteämmältä, jos laittaisin ripsiväriä. Harmittaa, kun suvussamme niin perinteiset roikkoluomet valuvat silmien päälle ja tekevät ilmeestä aina vähän väsyneen. Ripseni ovat ihan hyvän pituiset, mutta aivan tikkusuorat ja tosi vaaleat. Kulmakarvoja ei edes näe. Välillä ihan vinoon kääntyvän lävistyksen ympärillä iho on aina tosi kuiva ja hilseilevä, ja leuassa sekä nenässä olevien näppyjen määrä vaihtelee riippuen siitä, miten lähellä kuukauden kivuliaimpia päiviä ollaan.

11751081_642448725857649_2029951905_n.jpg

Tommonen se naama vaan on, hyvin on vieressä nukkuvalle kelvannut.

Kommentit (7)
  1. Ajatuksia herättelevää pohdintaa! Itsekin mietin sitä että ihmisille ei pitäisi ”opettaa” että oma naama on jotenkin hävettävä, mutta puolustaisin” meikitöntä meikkiä” erään mineraalimeikkibrändin tavoin: ” It is like your skin, but better” (en muista enää merkin nimeä). Eli en ajattele naamaani hävettävänä (toisin kuin teini-ikäisenä), mutta tykkään siitä erityisesti kun se on ”parempi”. 😀 Olen myös vahingossa pitänyt vuosia tätä ”meikitöntä” meikkiä, koska laiskuus.
    http://rabbitglow.blogspot.fi/

    1. Siis mäki oon kyllä käyttäny meikkivoiteita ja vaikka mitä, tekstin ei missään tapauksessa ollut tarkoitus niitä paheksua 🙂 Nykyään on vaan enemmän minä olo näin. Ja jos on parempi olo meikit naamassa niin ei muuta meikkipussille! Oli sitä kosmetiikkaa sitten paljon tai vähän.

      Itsehän olen tällä hetkellä ihan hurahtanut Mádaran kasvokosmetiikkaan, ja on ihan superkivaa lotrata naamaan viittä eri ainetta peräkkäin (silloin kun kahdesti viikossa kun jaksan). Vaikkei niistä jää väriä, niin on kiva olo kun kasvot näyttää hyvinvoivilta ja iho heleältä.

  2. Jokainen taaplaa tyylillään ja meikittömyys näyttää sopivan oikein hyvin sun tyyliis.

    On muuten mielenkiintoista, miten mustavalkoista keskustelu ulkonäön ympärillä on. Ajatellaan, että jos ihminen on ulkonäöstä kiinnostunut, hän on pinnallinen, turhamainen ja bimbo. Ulkonäöstä kiinnostuminen mielletään jotenkin paheelliseksi, ikään kuin halu olla kaunis tai sellainen kuin haluaakin ulkokuoreltaan olla olisi jotenkin väärin. Jos taas ei piittaa ulkonäöstään, on kunnollinen ja hyveellinen, oikea persoona. Eihän se ihan näin mene.

    Puutarhaan vertaaminen ei itse asiassa ollut niin kömpelöä. Ulkomuotoa puunataan monista eri syistä ja oma ilo on niistä mielestäni paras. Harmittavan usein laittautumisesta vedetään kuitenkin sellaisia johtopäätöksiä, että haluttaisiin vain miellyttää esim. vastakkaista sukupuolta (se se vasta kömpelöä päättelyä on). Sitäkin toki tapahtuu, kuten linkkaamastasi blogista voimme todeta.

    1. Juuri näin! Pinnallisuus on aikamme pahe, mutta ei kai sitä tarvitse toiseenkaan ääripäähän vetää, ollakseen aito persoona paheksutun barbienuken sijaan? Sitäpaitsi usein siistiin ulkonäköön liittyy jo ihan se, että huolehtii henkilökohtaisesta hygieniasta. Se tuskin ainakaan on moitittavaa 😀

      Harmittaa kovasti sellaisen mielikuvan luominen, että naisten olisi pakko meikata. Tai jopa hävetä sitä aamunaamaa! Meikatkoon ken tahtoo, mutta surullista, kun joku tekee sen koska on pakko.

      En tiedä ajattelisinko asiasta kovasti erilailla, jos minulla olisi pahoja iho-ongelmia kasvoissa (muualla kropassa niitä piisaa riittämiin), voi olla että meikkaaminen olisi sitten muodostunut paljon tärkeämmäksi. Toivon silti että silloinkin löytyisi luettavaksi tekstejä, joissa kannustetaan hyväksymään ne omat kasvot sen sijaan, että tyrkytetään ajatusta siitä, että häpeä on perustunne.

      1. Ulkonäöllisesti luonnostaan massasta poikkeaminen juurikin vaikka sairauden tai näkyvän syntymämerkin vuoksi antaa mielestäni aivan omat mahdollisuudet kehittyä yksilönä. Häpeä voi olla myös hyväksi, koen itse ainakin nuorena tuntemani häpeän ihottumieni vuoksi olleen minulle enemmän hyödyksi kuin haitaksi. En siksi koe häpeää ulkomuodon vuoksi yksiselitteisen negatiiviseksi asiaksi. 

        Sellainen häpeä, joka juontaa juurensa kaupalliseen tarpeiden luomiseen on taas aika kaksipiippuista. Sinänsä hyvä, että ihmisillä on tarpeita ja talous pidetään liikkeessä, mutta onko moraalisesti oikein luoda ”turhia” tarpeita yksilöiden minäkuvan kustannuksella?

        Onneksi on some, jossa mekin pääsemme lausumaan julkisesti vasta-argumenttimme kaupallisille yksipuolisille viesteille. On muuten julkisuudessa näkemiemme kuvien kirjo laajentunut aika paljon kymmenen vuoden takaisesta. Yksittäisten ihmisten blogit omalta osaltaan vaikuttanevat siihen, että kymmenen vuoden päästä tästä häpeä ei ehkä ole enää niin ”perustunne”. Toivottavasti. 

        1. Lienee niin kovasti itsetunnosta, ja sen rakentamisesta sekä rakentumisesta kiinni tuo. Jos kokee vaikka akneihon teininä häpeän aiheeksi, mutta selviää asiasta ilman muistomustelmia, se vahvistaa. Mutta taas jatkuvaa pitsanaamahuutelua tai muuta kiusaamista kokeneelle se voi olla polku juuri siihen, ettei ikinä uskalla näyttäytyä meikeittä.

          Mua sanottiin yläasteella mm. Roskis-Jennaksi, koska halusin ehdottomasti näyttää mahdollisimman kummalliselta ja epäsovinnaiselta, ja käyttää pelkkiä kirpputorivaatteita. Hiukset oli takussa tai oranssina 3mm siilinä, korvat täys hakaneuloja. Mulle huutelu ja pitkät katseet teki sen, että haistatan edelleen (useimmiten) pitkät negatiivisille mielipiteille. Mutta tunnen ihmisiä, joiden itsevarmuuteen ton tyylinen on vaikuttanut aivan päinvastaisella tavalla.

          Minäkin tykkään blogimaailmassa siitä, että pääsee näkemään asioita (myös) mainoskiiltokuvien takaa. Toki monet blogit kaupallistuu kiihtyvällä tahdilla, mutta toivottavasti medialukutaito auttaa sen verran, että osaa erottaa ne aidot, maksamattomat tekstit ja kuvat sieltä seasta.

          1. Ihmiset osaa olla ilkeitä. Kiusaamisesta selviäminen on varmaan vähän isompi pala pureskeltavaksi, kuin hiljaisemman häpeän kokeminen. Mutta totta, jokaisen selviytyminen on yksilöllistä.

            Silloin blogien alkuvuosina piilomainonta oli harvinaisen ärsyttävää. Muutama vuosi sitten lopetin kokonaan blogien lukemisen, kun meni maku siihen jatkuvaan mainostamiseen. Onneksi ilmiötä on nyt suitsittu.

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *