Metsästä ja riimuista

13617965_792601554175698_2029483871_n.jpg

13595395_792603867508800_751976366_n.jpg

Kaikenlainen hörhöily on kovasti sydäntäni lähellä. Vaikkeivat uskonnot ole minua varten, pidän hengellisyyttä silti tärkeänä osana elelyäni. Uskon kohtaloon, henkiin sekä luonnon pyhyyteen ja parantavaan voimaan. Metsässä on parasta, on ollut aina, ihan pienestä asti. Olen pohjattoman iloinen ja kiitollinen siitä, että lapsuusmuistoikseni ovat jääneet metsäretket, nuotiomakkara, majojen rakentaminen, puissakiipeily ja mielikuvitusystävät somen, selfieiden ja ulkonäköpaineiden sijaan. Uutta kotia (ensimmäisen vuoden ajan voi vielä sanoa uusi) ympäröivien metsien tutkiminen on jäänyt ihan liian vähälle, mutta asiaa on alettu pikkuhiljaa korjata, tuhansia hyttysiä uhmaten. Tesomalla metsä alkoi suoraan kerrostalomme takapihalta, mutta eipä nytkään tarvitse montaa minuuttia kävellä ennenkuin löytää polkuja tallattavaksi. Tasan kymmenen vuotta sitten vuoden retkeilykohteeksi valittu Lempäälän oma vaellusreitti, Birgitan polku, kulkee melkein tönömme vierestä. Reitti on kokonaisuudessaan viisikymmentä kilometriä pitkä! Ainesta siis päiväretkien lisäksi vaikka yön tai parin vaellukselle, joko teltta- tai laavumajoituksella. Voisi useamminkin rentoutua sammalten kuin viinilasillisten seurassa. 

Olen kaikkein omimmillani ja onnellisin silloin, kun olen rauhassa ihan huuhaa enkä yritä olla mitään muuta. Ahdistuneisuus vähenee ja olo on rauhaisampi. Usein kaikki tällainen jää käsinkosketeltavan ja arkisen maailman jalkoihin, mutta välillä yhteys omaan olemiseen tuntuu vahvempana. Joskus kun on oikeassa mielentilassa ja maadoittunut, tuntuu hyvältä pyytää neuvoja muualta kuin ihmisten maailmasta. Jotkut kyselevät keltaisten sivujen ennustajilta, toiset tarot-korteilta, itse olen mieltynyt riimuihin. 

riimut.jpg

Käyttämäni riimut ovat perinteisiä vanhemman Futhark-merkistön riimuja. En pyydä niiltä kyllä tai ei-vastauksia, lottonumeroita tai huomista säätä. Yleensä luon ennen riimun nostamista mielessäni jonkinlaisen kysymyksehkön, eli käyn mielessäni läpi jotain askarruttavaa asiaa, jolle pyydän sitten johdatusta. Nostan riimun joko kangaspussukasta tai kulhosta. Sekoittelemalla kiviä sormien lävitse joku niistä tuntuu aina takertuvan muita tiukemmin sormenpäihin. Tulkitsemalla nousevan riimun saan kulloinkin pohtimaani asiaan uusia näkökulmia, usein sellaisiakin, joita en välttämättä olisi itse halunnut ottaa huomioon. Joskus taas saan nimenomaan vahvistusta niille ajatuksille, jotka olin jo käynyt läpi ja mielessäni oikeaksi kokenut.

Viime aikoina on ollut taas enemmän sellainen minä-olo. Hörhöily-olo.  Aloin (viimein) harjoittaa meditointia, jatkoin kesken jääneen ayurveda-kirjan lukemista ja järjestin kaikki kivat suitsukkeeni, tuoksuöljyni ja joogatarvikkeeni mahdollisimman näkyville ja käden ulottuville. Ettei ne taas unohtuisi. Etten minä taas unohtuisi.

Kommentit (4)
  1. ”Olen kaikkein omimmillani ja onnellisin silloin, kun olen rauhassa ihan huuhaa enkä yritä olla mitään muuta.”
    Aikas mainiosti sanottu ja ihan totta <3

    1. Niinpä, yritetään pitää tämä mielessä <3

  2. Etten minä taas unohtuisi.

    Niin tärkeä lause. Itsensä unohtaminen on yksi kamalimmista asioista mitä voi itselleen tehdä, mutta onneksi se itsensä (uudelleenkin) löytäminen yksi parhaimmista.

    1. Niinpä, jotenkin sitä välillä vaan menee niin lujaa että ei ehdi tunnustella miltä oikeasti tuntuu. Eikä aina tarvikaan kun välillä pitää vaan mennä, mutta hetkittäin se pysähtyminenkin on paikallaan 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *