Mistä unelmoin

Unelmoin luontoa herättelevistä, säihkyvistä kevätpäivistä. Miten kerään ensimmäisiä voikukanlehtiä omasta pihasta, heitän muutaman vuohenputkenkin smoothiekannuun, ruusujen tuoksu huumaa juhannuksena. Omenat kypsyvät, huvimaja täyttyy grillijuhlien a-luokanmakkarakärystä ja kohta pitää ruveta häätämään räkättejä marjapensaista. Pihasaunan portailla parannetaan maailmaa kera ystävien. Syysaamuina töräytän tulen puuhellaan ja keittelen kaurapuuroa, kanelisokerilla vaikka se kuinka olisi myrkyllistä. Talvella kellitään takan edessä ja syödään pakkasesta oman pihan antimia kunnes uudet sadot alkavat kukoistaa.  

sulake.jpg

En minä nyt oikeasti ollut niin typerä, että olisin kuvitellut kaiken menevän niin. Ostimme melkein satavuotiaan talon. Eikä meillä ole sitä eniten haaveiltua puuhellaa, ei toimivaa pihasaunaa, ei omenapuita. Valtatie ja motari miltei halkovat pihamme. Ei täällä voi kaikki olla viimeisen päälle, varsinkaan silloin, kun pakkanen hipoo kolmeakymmentä astetta. Sulakkeet räiskyvät, putket jäätyvät, patterit hajoavat, lattialämmitys pettää, olen onnellinen kun keittiön lämpötila on aamulla jopa +12 astetta. Väki tuntuu varovaisesti odottelevan ympärillä, no joko kaduttaa? Ei kaduta. Ikinä maailmassa en palaisi siihen kerrostaloon, jota rakastin syvästi seitsemän vuoden ajan, mutta joka ei ikinä voisi vetää vertoja oman talon ja pihan rauhalle. Mielestäni pari jäätynyttä putkea ja pettänyttä sulaketta on pieni hinta. Ehkä siksi, että meillä on niin taitavia ja kilttejä sukulaisia ja ystäviä lähellä. Jos pitäisi joka kerta soittaa taksi tai putkimies kun jokin prakaa, olisi itku luultavasti jo turvottanut silmät umpeen. Toisaalta, jos en olisi uskonut, että meillä on näin upeat apuvoimat lähellä, en olisi ikinä uskaltanut talohommista sen enempää haaveillakaan.

Se, mitä en epäillyt, on rakkain ihminen ja unelma meidän talosta, omasta pihasta. Lisää villahousuja, lisää pökköä pesään, muutama kipakka sanailu lämmittämäään, mutta mihinkään en tätä vaihtaisi.

Olemme virallisesti rintsikkaväkeä.

Oon pitkästä aikaa ihan uskomattoman rakastunut myös Apikseen, viime kerrasta on sellainen 15 vuotta.https://www.youtube.com/embed/icCIkh-FL8A

Kommentit (6)
  1. Ja hei, jokainen talvi tuo lisää kokemusta ja taitoa ennakoida! Pari talvea lisää niin ootte jo ihan konkareita talonhoidossa, ei piäkään luovuttaa heti kun tuntuu vähän haastavalta. Ne tärkeimmät asiat on aina niitä vähän vaikeamman kautta saavutettavia, omat unelmat varsinkin. Lisää villahousuja ja rakkautta, niillä selviää jo pitkälle. 😉

    1. Niinpä! Ainahan sitä enempi arvostaa semmosta, mitä ei saa nin helpolla 🙂

  2. miia / ketunkololla
    9.1.2016, 15:03

    Ihana ja niin rakkaudella kirjoitettu. Oon ihastunut tuohon apulannan kappaleeseen kans ihan tosi paljon. Nuorempana olen tykännyt yhtyeestä tosi paljon ja aina jonkunverran, mutta tämän myötä enemmän.

    1. On kyllä pitkästä aikaa semmosta Apista, mikä herättää jotaki tunteita, just niinku joskus silloin teininä 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *