Mummottaa

Välillä tahtoisin olla jo vanha. Semmoinen rehevä muori, joka värjäisi vieläkin harvat haivenensa oranssiksi ja kuvittelisi näyttävänsä keijukaiselta vihreissä mekoissa. Suonikohjut vilkkuisivat, kun pitsihelmat olisivat edelleen yhtä sopimattoman mittasia. Kasvoihin juontuneet riemurypyt eivät silottuisi edes naapurinmukuloille kiljuessa. Söisin kettunamini visusti itte, enkä antaisi yhtään niille, vaikka kuinka virpoisivat.

11897067_652042708231584_1956279126_n.jpg

Istuttaisiin murun kanssa vierekkäisissä kiikkustuoleissa. Se katselisi televisiolle huutaen jotain vuoden 2003 Liverpool-matseja, niinkuin ei olisi ikinä ennen niitä nähnyt. Voihan se olla, että siltä olisi jo muistikin mennyt, niin luulisi näkevänsä ensimmäistä kertaa. Ja minä pyörittelisin silmiäni sille, mutta silti vähän vilkuilisin sivusilmällä maalitilannetta ja kyselisin, että kuka noista on ManU. Siirtelisin kukkapurkkeja ja kynttiläkippoja sentin sinne ja toisen tänne ja motkottaisin, kun taas on leivänmuruja pöydällä. Lataisin aamukahvit valmiiksi, niinkuin nytkin, jos toisella olisi aikasin johonkin lähtö (laporatoorioon vaikka), kun aina sille tulee kiire kuitenkin niin olisi edes jotakin valmiina. Motkottaisin vähän kun aina kaiken niin viime tingassa, eikö nyt vähän voisi valmistautua ja suunnitella, minä tekisin kyllä muistilistan tästäkin.

Puusohvalla, kirjavien tyynyjen keskellä, olisi pitkä rivi pehmolelukoiria ja seinällä kymmenittäin valokuvia vanhoista karvaisista ystävistä. Aina vähän itkeskelisin ku niitä katselisin. 

Ja vähä oltas jo rapistuneita, sekä me että keltainen talo. Rapistuneita ja rakastuneita.

11868821_652042578231597_188047533_n.jpg

Vanhana tahtoisin olla myös kuten meiän Mummu. Tai eihän se vielä mikään vanha, ainakaan vauhdista päätellen. Ikinä sillä ei ole mitään tarjottavaa, ja aina pöytä näyttää tältä. Ja kun se on vanhuuttaan tullut niin laiskaksikin, mutta taas olisi kahdeksattoista villasukat tehtynä, ja kolmen naapurinrouvan ruokaostokset ja apteekkiasiat hoidettuna. Uimassa käy joka aamu, jos järvi vaan on sula. (Itsehän en tarennut tänä kesänä kertaakaan.) Kun kerroin, että löysimme talon, lupasi Mummu heti tulla meille haravoimaan pihaa. Sanoin, että saa ihan kahveellekin tulla. 

Olen ihan hirvittävän onnekas, sillä sukuni on ollut nuorena sikiävää sorttia, ja minä olen ehtinyt tavata myös monia isoisovanhempiani. Molemmat isoäitini ovat ihan mielettömiä supernaisia. Vahvoja ja hyväsydämisiä. Tiedän perineeni heiltä esimerkiksi sen, että arvostaa kotiseutua ja näkee seikkailun lähikuusikon rajassa pakkassäällä, kaipaamatta tauotta kaukomaille ja auringonpaisteeseen.

11911539_654657837970071_831112736_n.jpg

ps. Vaikka en vielä iältäni, niin ainakin paituliosastolla olen saavuttanut mummouden. Mies taisi toivoa jotain vähän muuta, kun kerroin ostaneeni uusia yövaatteita.. Kuvassa myös uusista Ikea-rotista ilahtunut bulldoggi, sekä kierrätyskeskuksesta kympillä (!) löytynyt aivan täydellinen vanha pöytä peililleni ja miljoonille tököttipurtiloilleni.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *