Neljä helposti tunnistettavaa villivihannesta

fyto 5.JPG

Innostuin hortoilusta, siis villivihannesten eli hortan keräilystä keväällä 2014. Ostin ja tutkin läpikotaisin hortoilu.fi-sivustoa pitävien Raija & Jouko Kivimetsän Hulluna Hortaan-opuksen, ja vietin sitten alkukesän hullaantuneena siitä, mikä kaikki lenkkipolkujen varrelta olisikaan kelvannut syötäväksi. Silloin minulle täysin uusi tuttavuus oli esimerkiksi vuohenputki. Ulkonäöltään varsin korkeaksi kasvavia putki-nimisiä kasveja on Suomessa paljon joten on tärkeää opetella tunnistamaan kasvit kunnolla, ettei vahingossa poimi syötäväkseen mitään myrkyllistä. Hortabuumin myötä opaskirjoja on ilmestynyt vaikka kuinka, kannattaa hankkia joku jos asia kiinnostaa! Kesäaikaan kauppojen salaatit voi korvata vaikka vallan takapihojen rikkaruohoilla, ja kannattaa tietenkin kerätä myös varastoa talveksi, jotta voi nauttia kotimaisista vihreistä läpi vuoden.

Vuohenputken tunnistaa erityisen helposti sen ihanasta, hieman porkkanaisesta ja sellerin vivahteita sisältävästä tuoksusta, jota hyvä makukin toistaa. Monet villit vihreät ovat maultaan aika karvaita, mutta nuori, pienikokoinen ja varsinkin vielä suppulehtinen vuohenputki on oikeasti todella herkullinen ja mehukas löytö esimerkiksi salaattiin, piirakan täytteeksi tai munakkaaseen. Smoothien sekaan sekä viherjauheeksi kelpaa hiukan isommaksikin kasvanut kasvi. Vuohenputki on sitkeä rikkakasvi jolla on tapana vallata pihat ja kukkapenkit itselleen, ihan niinkuin meidänkin tontilla. Syötävät kasvit tulee kerätä puhtailta paikoilta riittävän etäisyyden päästä vilkkaasti liikennöityihin teihin, joten harmi kyllä en meidän omasta pihasta viitsi kerätä kuin rehun silloin, toisen tällöin, läheisen motarin vuoksi. Syrjäisemmillä pihoilla suosittelen kuitenkin perustamaan tavallisen salaattipenkin sijaan vuohenputkimaan 😉

frantsila fytoterapiaopinnot 11.JPG

Nokkonen on varmasti ulkonäkönsä ja polttavan kosketuksensa puolesta tuttu kaikille. Se on vuohenputken lisäksi sellainen kasvi, jota kerään kuivattavaksi ja käytän talvella viherjauheena terästämään ihan mitä tahansa ruokia. Ayurvediseen ruokavalioon siirtymisen jälkeen olen melkolailla hylännyt spirulinat ja lehtikaalit, joita käytin ennen runsain mitoin, mutta suomalaiset villivihreät saavat edelleen pysyä kunniapaikalla keittiössäni. Tiesittekö, että nokkonen sisältää seitsemän kertaa enemmän rautaa kuin pinaatti? Sitä käytetäänkin usein pinaatin tapaan esimerkiksi keittoainekseksi ja lettuihin. Nokkonen kannattaa kerätä nuorena versona tai napsien vanhemmista kasveista pelkät latvukset. Tehokkain tapa kuivata kasvit on ostaa tarkoitusta varten ihan oma kuivurinsa, mutta minä olen ainakin toistaiseksi tyytynyt vain levittämään kuivattavat rehut uuniritilän päälle pöydälle tai pieninä nippuina korkealle roikkumaan, sillä kesäkeleillä huoneenlämpö riittää kyllä kun vain jaksaa odotella. (Syksyisin kuivaan suppiksetkin ihan vain sanomalehden päällä tiskipöydällä.)

frantsila fytoterapiaopinnot 10.JPG

Ketunleipää on varmaan suurin osa meistä maistellut ainakin lapsuuden metsäpolkujen varsilta. Ketunleipä sisältää oksaalihappoa (kuten esimerkiksi raparperikin) joten sitä ei kannata vetää ihan tolkuttomia määriä, mutta tuskin kovin moni tätä kilokaupalla ryhtyisikään syömään. Kasvin kukkia ja lehtiä voi napsia suuhun luonnossa kulkiessa ja käyttää esimerkiksi voileipäkakun koristeluun tai tuomaan kirpsakkuutta yrttipestoon. 

frantsila fytoterapiaopinnot 1.JPG

Voikukkakin on varmasti kaikille erittäin tuttu ja nurmikkoaan vaaliville se suurin vihollinen 😉 Kasvin lehdet ovat maksaa sekä munuaisia puhdistavia ja nestettä poistavia, joten kerään ja kuivatan niitä teeainekseksi. Jos omasta pihasta voi kerätä syötäviä kasveja, voi näitä lehtiä muutaman päivittäin napsimalla suorittaa ihan ilmaisen detox-kuurin! Sileälaitaiset voikukanlehdet on mainittu miedomman makuiseksi kuin sahalaitaiset, mutta asia saattaa selittyä sillä, että sahalaitaisissa on isompi osa karvaan makuista lehtiruotia. Voikukan kauniinkeltaiset kukat kelpaavat syötäviksi myös, mutta enemmän niitä taidetaan käyttää esimerkiksi kakkujen tai salaattien koristeluun. Minä kuivatan muutaman kukan ihan vain saadakseni terälehdistä kaunista väriä teesekoituksiini. Voikukanlehtiä voi laittaa lehtisalaatin sijasta vaikka leivän päälle tai mihin ikinä ne makunsa puolesta kellekin sopivatkin.

Hei onko täällä muita hortoilusta innostuneita? Mitkä ovat lempikasvejanne? Minä tutustuin Frantsilassa moniin uusiin kasveihin, joista parhaiten mieleen jäi hieman salmiakkimainen saksankirveli, jonka tunnistaminen pitää nyt opetella kunnolla. Monilla kasveilla on ”matkijoita” eli melkein samannäköisiä kasveja, joista osa tosiaan saattaa olla myrkyllisiä tai ainakin pahan makuisia, mutta nuo neljä yllä esittelemääni kasvia on kyllä todella helppo oppia tuntemaan 🙂

Kommentit (8)
  1. Hortoilukurssit ollu mielessä jo parina keväänä mutta sattuneesta syystä en ole ehtinyt niihin osallistumaan. Se olis mun bucketlistalla lähivuosina…tai ehkä jo tänä kesänä!

     

     

    1. Toivottavasti pääset pian! Ja noita opaskirjojakin on vaikka kuinka, hyvään alkuun pääsee niidenkin kanssa 🙂 

      1. Joo, oon mä vähän niihinkin tutustunut mutta olis vaan niin hauska päästä saman henkisen jengin kanssa metsään tutustumaan aiheeseen 😀

        1. Totta! Ja siinä saa samalla tosi paljon vinkkejä keräilyyn, säilöntään ja käyttötapoihin ku kaikilta löytyy omat niksinsä 🙂

  2. Maitohorsmaa ja poimulehteä olen tainnut poimia ja käyttää lukioajoista. Ja voikukasta ollaan testattu viinikin 😉

    1. Mää mietin liköörin tekemistä voikukasta tai ruususta 🙂 Teetkö horsmasta ja poimulehdestä teetä vai syötkö tuoreena? Poimelehteä ois iteki tarkotus kerätä naiseusteeksi. Horsman mausta en hirveästi pidä.

      1. Syön molempia tuoreena ja olen kuivannut teeksi – varsikin poimulehtiä, koska sehän on ”naisten” oma yrtti!
        Poimulehteä tulee käytettyä myös pieniin nirhamiin jos ei satu laastareita tarosalle.

        Maitohorsman maku ei ehkä parhain ole minunkaan suuhun, mutta se on niin kaunis salaateissa ja teessä, että käytän silti 🙂  Maitohorsmaa parsan tapaan valmistettuna on herkkua, eräs ystäväni tarjosi sitä kerran ja nam!

        Mie olen ehkä enemmän tutkaillut yrttien rohdollisia vaikutuksia – sain joskus 80-luvun lopussa käteeni Marie Trebenin Health through god´s pharmacyn ja siitä innostuin.

         

        1. Joo noi rohtohommat muakin eniten kiinnostaa, esimerkiksi nokkosesta ja siankärsämöstä teen uutteet ja kerkistäkin ehkä, jos vielä ehdin. 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *