Paska sisustusblogiksi

Hetki sitten Isoäitini sanoi minulle

sinä olet kyllä sellainen että jos päätät jotain

niin sen sinä sitten teet

 

Olen päättänyt haluta elämässäni

usein ja monenlaisia asioita 

Muuttaa yläasteen jälkeen uuteen kaupunkiin

Leikkiä kotia

Lapsiksi kaksitoista rottaa

Muuttaa, muuttaa, muuttaa

Tatuoida käsivarret

Vapauden

 

Koiran

(joka pissasi aluksi vuoden sänkyyni joka kerta kun jätin sen yksin kotiin)

Omistusasunnon

Muistin sopukoihin kätkettyjä hetkiä ja iltoja

Öitä ja ihmisiä joista en muista mitään

Toisen koiran

(joka järsi rikki kaikki huonekaluni ja lattialistat)

Vakityön

Hankalasti saavutettavan opiskelupaikan ammattikorkeakoulusta

Kolmannen koiran

(jonka päälle jouduin välillä istumaan lenkillä kun se oli riehakas pentu eikä totellut minua tippaakaan ja keinot vain loppuivat kesken)

 

Irtisanoutua vakityöstä

(koska työympäristö ei tehnyt onnelliseksi)

Lopettaa hyvin sujuneen opiskelun

(ajatus suuremmasta palkastakaan ei tehnyt onnelliseksi)

Irrottaa monista tutuista ja kavereista

(jotka eivät tehneet onnellisiksi)

 

En kylläkään tiennyt saati päättänyt

haluavani parisuhteen

ehkä kohtalo päätti silloin puolestani

(mutta se vasta onnelliseksi tekikin)

 

Tämä vuosi oli jotenkin vimmainen

ja aika väsyttävä

Myllerrystä joka kulminoitui päätökseen

Sitten paljon kirosanoja ja pitsaa ja siideriä

työkaluja ja välittäjiä ja näyttöjä ja muuttolaatikkorykelmiä

kovin vähän rauhoittumista

Ja päätin perustaa sisustusblogin

mutta keskittymiseni on selvästi herpaantunut

 

Tämä vuosi oli tie

tähän elämäni kymmenenteen kotiosoitteeseen

mutta nyt se on sellainen

jonka en pistäisi pahaksi olevan

viimeinen.

Kommentit (6)
  1. Ihanasti kirjoitettu! Ja mitä muuttoihin tulee, mä en muuta enää minnekään paitsi jalat edellä.

    1. ^_^ Kiitos kun kommentoit!

  2. Näinhän se on.

    Sinulle ei koskaan anneta toivetta ilman, että samalla saat valtaa sen toteuttamiseen. Voit kuitenkin joutua tekemään töitä sen eteen.” (Richard Bach)

     

    PS: en halua pelotella, mutta…itsellä oli just samat fiilikset kun muutimme (taisi olla itselläni muutto 15 kotimaassa/muutto 20 kaikenkaikkiaan) tähän Huvikumpuun. Ajattelin että täältä sitten krematorioon.
    Mutta joku aika sitten huomasin itseni silmäilevän lehdestä taloja kiinnostuneella silmällä. Apua.
    Johan tässä 15 vuotta on asuttu. Ikinä en edes lapsuudessa ole samassa kodissa näin kauaksi aikaa asettunut.

     

    1. Hehe, ikinähän ei mitään varmaksi tiedä! Mutta tämä tunne siitä, että minnekään ei enää kaipaa, on kyllä aika mainio 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *