Ruokasalin räsymatot

ruskea räsymatt02.jpg

ruskea räsymatto.jpg

Keittiön lisäksi myös ruokasalin lattiaa somistavat nyt käsinkudotut räsymatot! Huone on aiempaan asuunsa (sekä koko taloon) verraten tällä hetkellä hämmentävän valkoinen, sillä en ole vielä keksinyt perhepotrettimme lisäksi muuta täytettä valkealle seinälle puusohvan taakse. Sohvatyynyistäkin on pula, ja jouluverhoiksi valikoitui budjettisyistä jo olemassa olevat valkoiset pitsiverhot uusien värikkäämpien sijaan. Sain Mummulta punasävyisen joulupöytäliinan, mutta yllättäen en ole jaksanut vielä silittää sitä, joten se saa odotella paikalleen pääsyä vielä hetkosen.

ruokasalia.jpg

Remontin, muuton, aidanrakentamisen ja tapettirumban jälkeen on ollut hyvästä rauhoittua hetkeksi aikaa, ja viettää vapaapäivät muulla tavoin kuin käyden läpi pitkänpitkää tehtävälistaa. Nyt keskeneräisyys alkaa kuitenkin taas vaivata, joten varsinkin eteinen, kylpyhuone, portaikko ja yläaula sekä yläkerran pikkuvessa saavat ehkä viimein nekin jotain huomiota osakseen. (Ai niin, ja se keittiön kaappien fixaus..) Haluaisin kehittää ylös vievien portaiden alle jonkinlaisen kodinhoitohuoneen, sillä alakerrassa on todella huonosti säilytystilaa, ja on ärsyttävää rampata jatkuvasti vintillä. Myös takkien ja kenkien säilytys kaipaisi muunlaista ratkaisua, kuin edellisten asukkaiden jättämä, eteisestä kaiken tilan vievä kaapinrämä.

Päätös jäädä asumaan julkisen liikenteen ulottuville maalaisidyllin sijaan ja jättää auto hankkimatta on osoittautunut maailman järkevimmäksi teoksi. Mutta hitto, että olisi kiva nyt vaan hoitaa asiat A, B ja C ilman, että tarvitsee aina vaivata joku kaveri tai sukulainen kyyditsemään. Huonekaluja ja kaatopaikkakuormaa on kovin huono roudata bussilla! Samoin ärsyttää talomme edessä kolmatta viikkoa käynnissä oleva tietyö, josta tulee ihan tolkuton meteli, mitä ne siellä oikein kaivaa? Tyypit ilmestyy tällä menolla ihan juuri Kiinan puolella ulos.

tytöt.jpg

Ei pitäisi oikeasti kitistä yhtään mistään, mutta aina sitä vain kitisee silti. Herkistelin silmäni punaisiksi eilen illalla itsenäisyyspäivän vastaanottoa katsoessamme, kun upeat kunniavieraat saapuivat ensimmäisinä Linnaan. Kuka pyörätuolissa, kuka saattajan käsikynkässä, kuka vielä omin jaloin. Niin paljosta saa olla kiitollinen. Täällä minä istun kaikessa rauhassa, oman pihan keskellä omassa unelmatalossa, kuunnellen samaan pieneen petiin änkeneiden pöhköpääkoirien kuorsaamista (ja sitä tietyömaata) ja menen kohta kuorsaamaan itsekin, että jaksaa yöksi töihin. Joku rakentaa tuolla ulkona mua varten tietä, ja ajaa bussin mun pysäkille, että mä voin vaan möllöttää kyydissä ja päätyä turvallisesti ja vaivattomasti töihin. Kaikki on paremmin kuin hyvin.

Kommentit (2)
  1. Miullakin menee jotenkin kummasti aina roska silmään veteraaneja katsellessa ja kuunnellessa, vaikken noin muuten olekaan kovin isänmaallishenkinen tyyppi. :’)

    1. Näinpä! Se arvokkuus ja silti nöyryys olemuksessa on jotain niin kylmiä väreitä aiheuttavaa.

      Aika pelleilyähän tuommoset eliittijuhlat on, mutta nuo arvovieraat olivat kyllä kahveensa ansainneet <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *