Siniset bussit = <3

Jo yli yksitoista vuotta olen elänyt somassa symbioosissa Tampereen kaupunkiliikenteen bussien kanssa. Olen asunut tänä aikana kahdeksassa eri osoitteessa; Amurissa, Annalassa, keskustassa Aleksanterinkadulla ja Hämeenkadulla, Kalevassa, Nekalassa ja Tesomalla. Talon ostettuamme tie vei naapurikunnan puolelle, mutta yksi tärkeimmistä, ellein tärkein kriteeri tönöä etsiessämme oli se, että voimme edelleen kulkea bussilla eikä oman auton hankkimiselle ole tarvetta. 

Viime viikolla tarvoin kovassa pakkasessa kohti bussipysäkkiä mennäkseni töihin. Päivitin jotain tuikitärkeää koirakuvaa Instagramiin juuri ennen lähtöäni, joten olin hippasen myöhässä, ja näinkin bussin porhaltavan takanani kohti pysäkkiä ollessani vielä toivottomasti liian kaukana ehtiäkseni kyytiin. Lähdin kuitenkin juoksemaan, jos joku vaikka jäisi meidän pysäkillä pois, ja kerkeäisinkin kiriä auton kiinni. Ja kyllä! Bussi vilkutti ja pysähtyi, muttei jättääkseen ketään pois kyydistä, vaan odottaakseen minua! Päästyäni henkihieverissä puuskuttaen (ei kovan juoksutahdin vaan ihan hiton huonon yleiskunnon takia) autoon sanoin noin miljoona kertaa kiitos, ja kuski totesi: Aattelin, että tuskin sää lenkilläkään oot. Tämä upea ihminen pelasti päiväni! Laitoin heti bussinpenkkiin päästyäni TKLn sivujen kautta palautetta erittäin oivasta asiakaspalvelusta. 

Ja tämä kerta ei tosiaankaan ole ollut ainut palautteen arvoinen bussimatka. Kilttejä kuskeja on piisannut vaikka kuinka! Sellaisia, jotka päästävät sorsavauvakulkueen tai siilin tien yli, tervehtivät aina iloisesti silmiin katsoen tai pukeutuvat jouluna tekopartaan ja tonttulakkiin. Kerran eräs bussinkuljettaja näki alakouluikäisten tenavien kompuroivan ylös lumisesta ojasta ihan vimmatusti huitoen, ja pysähtyi vähän matkan päässä olevalle pysäkille odottamaan, että lapset pääsevät turvallisesti kyytiin ja kotimatkalle. Kehui vielä hienosti annetusta pysähtymismerkistä. Jotkut pitävät bussin paikoillaan niin kauan, että huterasti kulkevat vanhukset pääsevät tukevasti penkkiin istumaan. Tiedän myös tapauksia, joissa joku viinihuppelissa oleva tyttölapsi on pikkutunneilla simahtanut bussiin, ja ajellut tahtomattaan Kalkun päättärille asti Tesoman sijaan. Tietojeni mukaan tyttöä ei ole laitettu kävelemään takaisin vaikka bussin on ollut jo aika ajaa tallille, vaan herätelty päätepysäkillä ja palautettu ystävällisesti sille pysäkille, mille alunperin pitikin jäädä. Kuulemma muutamankin kerran.

On ollut toki ikäviäkin kuskeja. Niitä, jotka keskittyvät auton kuljettamiseen ihmisten sijaan. Jotka lyövät etuoven nenän edestä kiinni, äyskivät ulkomaalaisille, kaahaavat kuin humalassa ja kärttyilevät koirien kanssa matkustamisesta. Joskus bussit viilettävät etuajassa ohitse tai antavat odottaa itseään, muutaman kerran olen myös seisoskellut hämmentyneiden kanssa-odottelijoiden kanssa pysäkillä turhaan. Nämä jäävät kuitenkin melko harvoin mieleen, erittäin ilahduttavat tapaukset sen sijaan hymyilyttävät pitkän aikaa. Silloin kun on hyvällä tuulella, voi bussista myöhästyttyään poimia vaikka kukkia tai opetella tunnistamaan lintujen lauluääniä. Tämä on tietenkin tämänhetkisillä keleillä hieman vaikeaa, mutta todettu toimivaksi ainakin kesäaamuina yövuorojen jälkeen (osaan nyt erottaa pajulinnun peipposesta; pajulintu on mollissa)

FB_IMG_1453931602412.jpg

Upeimman kuskin ikinä tapasin viime vuoden loppiaisena. Olin aamuvarhaisella tulossa yövuorosta, tarkoituksena vaihtaa Keskustorilla toiseen bussiin, jolla pääsisi kotiin asti. Pomppasin pysäkillä autosta ulos, vain nähdäkseni jatkokulkuvälineeni kaasuttavan nenäni edestä tiehensä. Pyhinä busseja kulkee harvoin ja pakkasta oli muistaakseni noin kahdeksansataa astetta. Ensimmäisen auton kuski taisi lukea erinäisen sarjan v-, p- ja h-alkuisia sanoja huuliltani (ellen sitten karjunut niitä ääneen) samalla kun minä yritin miettiä, miten pysyisin sulana seuraavan bussin saapumiseen asti. Ehdin pohtia asiaa noin sekunnin, kun superkuski päättikin ottaa tilanteen haltuun! Tämä herrasmies (oli muuten vielä sellainen kurja tummaihoinen, joka on tullut vaan tänne varastamaan meidän naiset ja työpaikat) nimittäin avasi etuoven huutaen hyppää kyytiin, koitetaan saadaanko se kiinni! Hölmistyneenä pomppasin takaisin autoon, jonka moottori jo kiljui ja renkaat kirskuivat kuskin alkaessa jäljittää supermiehen viitta heiluen edellä ajavaa karkulaista. Yhteistä matkaa ennen superbussin päättäriä oli jäljellä kolmen pysäkin verran. Ja kyllä! Kun vasta linjansa aloittanut karkulaisbussi pysähtyi Tuulensuuhun ottamaan matkalaisia kyytiinsä, kirimme me muista matkustajista jo tyhjentyneellä bussillamme ohi Metson pysäkille, jolle hypähdin iloisena odottelemaan sankarikuskin ohjatessa autonsa Pynsän päättärille. Ja kyllä, TKLn palauteboksi sai täytettä taas tämän jälkeen.

Bussiliput kallistuivat taas, ja erityisesti kertalipun hinta (varsinkin yöaikaan) alkaa olla jo hieman suolainen. Toisaalta, oman auton käyttökustannuksiin verraten kuukausikortilla matkustaminen ei maksa juuri mitään. Sinisten bussien kyydissä olen päässyt töihin, kouluun, lääkäriin, kauppaan, baariin, keikoille, rautatieasemalle, mustikkametsään, Mummulle, ystäville ja ennen kaikkea kotiin niin kauan, kun olen Tampereen seudulla asunut. Toivon mitä hartaimmin, että bussilinjat ja aikataulut pysyvät edelleen monipuolisina ja kattavina, eikä auton hankkiminen tule pirtissämme ikinä ajankohtaiseksi.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *