Superpuuro

Ihana Mummu toimitti minulle ämpärillisen itse noukkimiaan Puumalan puolukoita. Olen ihan innoissani kun pakastimemme vain täyttyy täyttymistään; puolukoita, vadelmia, musta- ja punaherukoita sekä mustikoita piisaa nyt pitkäksi aikaa! (Enkä muuten ole itse noukkinut kuin murto-osan.) Vielä kun jostain saisi kähvellettyä omenoitakin.. 

Näin joskus Facebookissa chia-vispipuuron ohjeen ja päätin nyt viimein kokeilla sellaista, sillä ovathan nuo oivat jyväset asettuneet pysyväksi osaksi ruokavaliotani ja niille on aina kiva löytää uudenlaisia käyttötapoja. Testasin ensimmäisenä tätä reseptiä, mutten oikein diggaillut tuosta banaanista siinä seassa, peitti mokoma puolukan maun alleen ihan vallan. 

Joissain ohjeissa suositeltiin tekemään puuro kookosmaitoon, mutta se kookoskin on vähän sellainen toveri joka pyrkii viemään kovasti tilaa muilta mauilta, joten päädyin itse käyttämään omaa suosikkiani kasvimaidoista eli Oatlyn kaurajuomaa. Lisäksi olen tällä hetkellä kovin tykästynyt lykkäämään manteleita vähän kaikkialle vaikkeivat ne pelkiltään olekaan erityisen maistuvia (mutta uutisoinnista päätellen ne parantavat suurinpiirtein kaiken syövästä ikävään luonteeseen ja kaurajuoman ohella niistäkin löytyy kalsiumia, jota muuten arvelen saavani syömisistäni muutoin melko vähänlaisesti). Ohjeessa oleva macajauhe ei ole itse puuron kannalta mitenkään oleellinen ainesosa, mutta oli hienoa keksiä jälleen yksi helppo resepti, johon sen päivittäisen maca-annokseni voin piilottaa. (Kokeilin nauttia macani kapseleina mutta pms palasi yhtä kauhistuttavana kuin ennenkin, joten näköjään ilman tuota kamalanmakuista jauhetta eloni ei vain onnistu.)

14151750_824042961031557_1933558268_o.jpg

 

Oma sovellukseni superpuurosta:

1,5dl puolukoita (tai herukoita)

0,5dl vadelmia (tai mansikoita)

1tl macajauhetta

2rkl chiansiemeniä

1rkl manteleita (ei kuorittuja)

1,5dl kaurajuomaa (+ loraus lautaselle puuron toveriksi)

ikkipikkiripaus ruususuolaa

Chiansiemenistä, manteleista, kaurajuomasta ja suolaripauksesta turvotetaan tasaisen tanakka puuro, joka sitten blendataan marjojen ja macan kanssa kuohkeaksi. Oikein mainio huttu esimerkiksi yövuoroevääksi! Hifistelijä nauttii puuron kanssa myös päivän d-vitamiinitabut (tehostaa kalsiumin imeytymistä) sekä OptiMSM-juoman (puuron c-vitamiini boostaa MSMn vaikutusta).

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *