Syksy syö aivot

Yövuoroissa taas. Tullessani bussilla töihin kuristin (okei, vain ajatuksissani) vastaapäätä kotkottavan teinityttöparven hengiltä kuulokepiuhan avulla. Olivat ilmeisesti tulossa telinevoimistelu- tai muulta vastaavalta pelleaktiviteettitunnilta. Hehkuivat innostusta sekä onnistumisia ja kailottivat kovaan ääneen kuka oli keikkunut tangolla mitenkäkin päin ja kenen nuttura oli eniten vinossa. Nauroivatkin vielä niin lujaa kitakielekkeet keikkuen, että kaikkien bussissa olleiden korvia särkee varmasti vielä joulunakin.

ON SE NYT PERKELE.

Nyt on syksy! Kaikki ilakointi on kielletty. Ainakin julkisesti. Kotona on sallittua hymyillä vähän vinosti toisesta suupielestä, jos vaikka avomies lyö pikkuvarpaansa kynnykseen. Tai vaikka hieman leveämminkin naureskella, niin voi lämpimikseen saada pienen kinan aikaiseksi. Lämmityskin kun on näin koleilla keleillä hyvä pitää mielessä; kaikki sen aiheuttamat kulut ja päästöt, sähkön hinta, paloturvallisuusriskit ja häkämyrkytys.

Kaikkialla on kuollutta. Lehdet muhjuuntuvat mössöksi kylmälle asvaltille. Se siitä ruskasta, ei näy keltaista eikä punaista. Pelkkää mössöä. Pihapuut ovat alastomia eivätkä enää peitä katuvalojen tuijotusta (tirkistelevät mokomat sälekaihtimien raoista ja pyrkivät katsekontaktiin). On aivan sama heitteletkö lapiolla hiekkaa ovesta ulos vai sisälle, sen määrä talossa pysyy vakiona. Erityisen paljon soraa kulkeutuu tietenkin sänkyyn, vaikkei koirilla sinne olekaan lupaa tulla. Siitä sitten oikein luonnollista ihokuorintaa, kun kirskuttelet unettomana sängyssä pyörien ja hiekanjyväset mukavasti krapsuttelevat ihoa! Ei oo e-koodeja eikä parabeeneja.

Syksy on syönyt kaikki iloon kykeneväiset aivosolut ja istuttanut tilalle masennuksensiemeniä. Ainoa hyväksyttävä mielihyvää tuottava aktiviteetti on nukkuminen, paitsi että sekin vituttaa, koska ikinä ei ehdi tarpeeksi. Eikä pysty tarpeeksi. Tämä aiheuttaa sen, että alat katkeroituneesti vihata myös maailman söpöintä otusta eli Juuso-karhua. Siellä se kuorsaa Sulon syöttämät viinirypäleet massussaan kaiken tämän paskan yli.

Ei auta keltaisten Pip-tapettien tuijottaminen, ei takkatuli eikä kuuma glögi. Paitsi vähän ehkä se glögi, jos sinne saa viskiä sekaan. Valmis Alkon viskiglögi on pahaa, siihen ei pidä erheytyä. Viskikin on pahaa, mutta kun mies tykkää siitä niin sitä saattaa joskus kaapista löytyäkin, ja meneehän se kuumien juomien seassa ihan kivasti alas. Tai kuumottaa mukavasti alasmennessään, jos ei ole mihin lantrata.

12179670_681374498631738_1102881318_n.jpg

Jakaisin mieluusti tähän väliin virkistäviä jumppavinkkejä, voimaannuttavia meditaatiomantroja sekä inspiraatiokuvia veikeästi asetelluista hedelmäaamupaloista. Mutta olen niin suoraselkäinen ihminen, etten viitsi huijata teitä mahdollisia lukijoita siellä.

Tää on tätä nyt siihen asti, että lumi valaisee ympäröivän maailman, pehmentää sen terävät kulmat ja uinuttaa aivojen syksysiementen valtaamat sopukat. Mutta vain odottamaan seuraavaa lokakuuta. Ne perkeleen siemenet kun ovat monivuotisia ja luultavasti ydintuhonkestäviä.

Kommentit (2)
  1. Sisustussoppa
    30.10.2015, 10:50

    Mä niin tunnistan sun tuskan. Ja joka hemmetin vuosi sitä ihmettelee, että mikä nyt mahtaa olla, kun on vähän väsähtänyt olo. Ei tähän koskaan totu eikä tähän koskaan opi. Tähän pimeyteen. Että cincin vaan, koitetaan kestää (peukku tähän, en tiedä, miten se tehdään).

    1. Mä rupeen aika diagnosoimaan itselleni kaiken maailman masennuksia ja puutostiloja, ennenku tajuan, että ai niin tätähän tämä taas on. Nyt on ollu pari pakkasaamua, heti piristäny ku ollu vähä valosampaa 🙂 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *