Täällä kirjoittaa onnellinen ihminen

pirtti ja piskit.jpg

 Syksyllä koin epävarmuutta blogin tulevaisuuden suhteen ja kaipasin puhdasta pöytää. Ilokseni sain voivotteluihini ihanan rohkaisevia kommentteja sekä uhkauksia korvatillikoista mikäli katoan, joten pahimmasta kriiseilystä päästiin (väkivallan pelossa) yli. Moni muukin on kirjoittanut epävarmuudesta oman blogin suunnan ja tarkoituksen kanssa, ja täällä Lilyssä on ollut viime aikoina myös tosi paljon puhetta siitä, mitä ja miten blogeissa pitäisi ja saisi kirjoittaa. Jokainen julkista blogia kirjoittava toki asettaa itsensä alttiiksi anonyymillekin palautteelle, mutta mielestäni kommentoijan vastuulla on miettiä palautteen tarpeellisuus ja muoto. Onko aloittelevan bloggaajan todella välttämätöntä saada heti ensimmäiseen postaukseensa moitteita yhdyssanavirheistä? (True story.) Kaikilla ei myöskään ole kännykkää kummempia kuvausvälineitä. On suuri ero siinä kommentoiko ystävällisen vilpittömästi auttaakseen, vai ärsyyntyneenä ja silkasta pätemisen tai näpäyttämisen halusta. Toivottavasti meininki täällä Lilyssä pysyy edelleen pääasiassa positiivisena ja erilaisuudelle annetaan sijaa kukkia jatkossakin. 

Minun mielestäni blogissa saa kuulua tekstin tuottajan oman puheen nuotti ja aihemaailma saa kehittyä ja muuttua kirjoittajansa mukana. Tämä blogi alkoi ajatuksenaan olla (silloin vasta haaveillun) puutalomme sisustuspohdintojen paikka, mutta rönsysi hyvin nopeasti käsittelemään kaikkea rakkaudesta superfoodeihin. Vihasin asiatekstien kirjoittamista ammattikorkeakoulussakin, mutta fiktion ja mielipiteiden muotoilua olen aina rakastanut. Puhuessani elehdin paljon ja liikun samalla ajatuksissani niin nopeasti asiasta toiseen, että olen viime aikoina yrittänyt kiinnittää ulosantiini enemmän huomiota kommunikaatio-ongelmien välttämiseksi. Toivon kuitenkin omasta blogistani välittyvän sen, millainen ihminen oikeasti olen, enkä sitä miten sivistyneen tai seesteisen kuvan osaisin itsestäni antaa oikeinkirjoitusta ja aihealueita hiomalla. Toivon, että tutut tunnistavat minut teksteistäni ja tuntemattomat voivat joskus ehkä tavatessamme ajatella, että no tuo se on kyllä ihan sellainen kuin kuvittelinkin. Lukemisesta nauttivana pidän riittävää oikeinkirjoitusta tärkeänä, mutta pikkuvirheisiin en jaksa asiatekstien ulkopuolella kiinnittää huomiota. Tottakai jokainen voisi opiskella pilkkusäännöt vaikka netistä, mutta varsinkin tajunnanvirran kirjoittamisesta menee äkkiä kaikki ilo, jos pitää pelätä tekstin julkaisemista kirjoitusvirheiden vuoksi. Tuntemattomille on mielestäni helppo kirjoittaa eikä heidän kritiikkinsäkään tunnu niin pahalta, mutta jossain kohtaa jännitin hirveästi sitä ketkä kaikki puolitutut tai vanhat luokkakaverit käyvät täällä arvostellen lukemassa ja naureskelevat sitten selkäni takana. Hahhahhaa, tommonenko siitä on tullu. Enää en jaksa välittää, sillä heidän ajanhukkaansahan se on jos joku moisesta viitsii riemua repiä. Itse pyrin lukemaan niitä blogeja joista pidän ja hyppäämään ärsytyskynnyksen ylittävistä ohi. Mielestäni on tosi inhimillistä ärsyyntyä, mutta siitä seuraava toiminta kertoo ihmisestä enemmän.

pirtti blogi.jpg

Olen tänä syksynä pohtinut tätä omaa höpinäpalstaani tosi paljon, miettinyt miten rakas siitä minulle ihanine yhteisöineen on tullut ja miten paljon sen pitämisestä nautin. Moni bloggaaja (itseni mukaan lukien) on kokenut ristiriitaa siinä, millaista blogia on aikoinaan alkanut kirjoittaa ja millaista blogia haluaisi kirjoittaa nyt. Jostain syystä ihmisen omaksi itsekseen kasvamisen odotetaan loppuvan aikuisuuden alkamiseen; ihminen saa olla aivan erilainen 15- kuin 18-vuotiaana, mutta suurinpiirtein 25-vuotiaana pitäisi olla jo hyvin tasainen sekä itsensä löytänyt ja jatkaa siitä sitten samalla radalla hautaan asti. Jos vaikka kolmekymmenvuotissyntymäpäivän lähestyessä ajatusmaailmassa tapahtuukin muutoksia ja kiinnostuksen kohteet vaihtuvat aletaan huudella kolmenkympinkriisistä, ja samaa hymähtelyähän voi jatkaa jokaisen tasakymmenen lähistöllä eli koko ihmisen loppuelämän. Miksi ihminen ei saisi jatkaa kasvuaan ja kiinnostuksensa kohteiden kirjon laajentamista niin kauan kuin on olemassa vaan sen pitäisi pysähtyä jo (oletetun) ensimmäisen neljänneksen aikana?

Kun on joskus sitoutunut vaikka tiettyyn työhön, tiettyihin ihmisiin, tiettyyn asuinympäristöön tai -tyyliin ja tiettyihin toimintatapoihin saattaa muuttuessaan tulla loukanneeksi niitä, jotka vielä jäävät. Eikö sinulle kelpaa mikään? Luuletko olevasi jotenkin parempi kuin me? Kenties pelätään, että muuttuja toiminnallaan arvostelee niitä jotka pysyvät paikallaan. Muutoksen kaipaajia ja varsinkin toteuttajia syytetään herkästi ailahtelevaisiksi ja epäluotettaviksi. Uskokaa pois; esimerkiksi se, että itse irtisanouduin vakiduunista ja kieltäydyin neljän vuoden ajan pitkistä työsopimuksista suostuen ottamaan töitä vastaan vain päivä kerrallaan oli täysin oma valintani, mutta jouduin puolustelemaan sitä todella usein. Raha-asiani ovat olleet aina kunnossa, ostin ensiasuntoni kaksikymmentävuotiaana enkä ole opintotukea lukuunottamatta tarvinnut ikinä mitään avustuksia, mutta moni tuntui kuvittelevan minun olevan kiertolaisena töissä joko siksi, etten ole tarpeeksi hyvä työntekijä saadakseni pidempiä sopimuksia tai koska olen lusmu, joka ei halua käydä töissä tienaamassa kuten kunnon ihmisen kuuluisi. Selitys siitä, että haluan päättää välillä itse aikatauluni ja töitä tarjotaan paljon enemmän kuin tahdon tehdä ei mennyt kaikille jakeluun. Eihän sulle sitten kerry edes lomia? Ei kerry ei, mutta kun tällainen mahdollisuus alallani kerran on niin elän nyt mieluummin näin, että saan nauttia vapaa-ajasta ympäri vuoden, kuin odottaen kieli vyön alla sitä kerran vuodessa koittavaa neljän viikon lomaa, jota ei kiertävien lomalistojen takia välttämättä saa edes pitää silloin kuin tahtoisi.

15682025_913938138708705_124427941_o.jpg

Tämä pian loppuun kulunut vuosi on ollut minulle sellainen oikein kliseinen oman itseni etsimisen vuosi. Ajatukseni ovat pyörineet oman napani ympärillä enemmän kuin ikinä ennen. Millainen ihminen puutalossa nyt asuu? Ainakin paljon paremmin itsensä tunteva, oikeasti olen ihan superhyvillä fiiliksillä! Täällä kirjoittaa onnellinen ihminen. Onnellisuus on minulle se pohjatunne, perusta kaiken alla. Sitä ei ole horjuttanut keittiön hiiret tai vastaan tulevat paskamaiset päivät, kinat kotitöistä tai joskus mökötetyt illat, ei unettomuus, kaamosmasentelu, kuratassut tai särkevä hammas. Toiset päivät ovat parempia kuin toiset joten välillä on kiskaistava pullollinen punkkua ja puhuttava kolmen tunnin terapiapuhelu parhaan ystävän kanssa päästäkseen joistain hetkistä yli, mutta onnellisuus pysyy siellä pohjalla silti. Onnellisuus on sitä, että kaikki perusasiat ovat hyvin ja tunnen kiitollisuutta joka päivä. Nauran joka päivä, olen rakastettu joka päivä. Elämässä on paljon palikoita kohdillaan juuri niissä paikoissa minne olen toivonut ja rakentanut sen sijaan, että olisin tyytynyt toteuttamaan pelkästään ympäröivän maailman odotuksia. 

Ensimmäinen vuodenkierto tönössä tuli syksyllä täyteen ja alusta asti tuntui siltä, kuin emme olisi ikinä muualla asuneetkaan. Oma pirtti on niin rakas. Vaikkakin keittiössä oli viime talvena lämmintä pahimmillaan vain yksitoista astetta ja kuvitelmat käteväksi emännäksi muuttumisesta ovat hukkuneet jonnekin nurkkiin tomukoirien sekaan. Kasvitarha muuttui yhdeksi kasvatuslaatikoksi ja nurmikosta kasvoi heinäpelto. Syksyllä toivoin itselleni aivan vääränlaista ja väsyttävää työrytmiä, mutta nyt sekin asia on taas saatu korjattua. Olen ollut yli neljän kuukauden ajan töissä yhdellä vanhoista työpaikoistani ja näillä näkymin jatkan siellä vielä pidempäänkin. Olen edelleen tuntityösopimuksella, joten työajoissa piisaa joustovaraa ja vaihteeksi tämä paikallaan pysyminen on tuntunut tosi hyvältä. Tässä kohtaa olisi nyt hyvä väli huudella siitä kolmenkympinkriisistä! Ollaan niin kovin vakiintuneita, on ostettu omakotitalo ja asetuttu kiltisti yhdelle työpaikalle. Seuraavaksi pullat uuniin, farmari pihaan ja eläkettä odottelemaan? Tai voisin myös alkaa odottamaan sitä kriisiä, kun tajuan jumittuneeni liiaksi paikoilleni ja pakenen rinkka selässä kiertämään Thaikkuja.. 

Josko ei kuitenkaan.

jenna johanna blogi.jpg

Minulla on jouluvapaiksi odottamassa iso kasa kirjoja, niitä ihan oikeita paperilehtisiä, muistatteko? Mieleni on vallannut ihan mieletön lukemis- sekä ennen kaikkea ayurvedan opiskelu-inspiraatio, ja aion ylläpitää tätä hyvää flowta keskittämällä kaiken liikenevän energian siihen. Tai no, siihen ja edellisen huikean innostukseni eli kotimme sisustuksen mullistamisen loppuunsaattamiseen.. Aika hyvältä näyttää jo! Kerroin myös ihan muina vaimomatskuina Tonille, etten jaksa laittaa rikkaa ristiin joulujuttujen eteen sen lisäksi, että rahtasin Lidlistä luomukinkun mukanani kotiin. Onneksi minulla on ihana kokkaava mies joka loihti mainiot lanttu- ja perunalaatikot pöytään viime vuonnakin. Rakastan lahjojen keksimistä muille oli sitten arki tai juhla, joten jotain pientä on muutamalle ihmiselle tiedossa, mutta mitään yletöntä joululahjahössötystä en voi sietää tai joulusta stressaamista ylipäätään. Aion poltella tuoksukynttilöitä ja pesiä viltin alle lukemaan. Kirjapinossani on paljon ayurvedaa, muuta hörhöilyä sekä muutama romaani. Ja penaali on täynnä uusia glittergeelikyniä muistiinpanoja varten! Olen niin onnellinen aina kun tämä hippien metkuihin höyrähtänyt puoleni herää oikein kukkeasti henkiin ja saa minut tuntemaan itseni erityisen eläväksi. 

Salaisuus: Minulla on myös pitkästä aikaa uusi haave, ja minä olen hyvä haaveilemaan sellaisista asioista, jotka voi ihan oikeasti saavuttaa.

Alkaako kuulostaa jäähyväispuheelta? Höpsis! Kodista alkanut järjestelyvimma on kuitenkin iskenyt nyt myös tänne virtuaalimaailman puolelle, ja tahdon nyt kiillottaa ja koristella blogini siihen kuntoon, että se näyttää ja tuntuu vielä enemmän minulta, siltä minulta, joka minusta on tähän mennessä elämää tullut. Tästä postauksesta lähtien blogini jääkin pikkuruiseksi hetkeksi talvilomalle ja palaa linjoille nimi lyhentyneenä sekä muiden hienoisten uudistusten kera ensi vuoden puolella!

pirtti ja piskit blogi.jpg

Rakkautta kaikille! 

♥: Pirtin Jenna 

ps. Instagram päivittyy normaaliin tapaan blogitauonkin aikana 😉

pps. Alla mitä ihanin talvilaulu.

Kommentit (13)
  1. Siellä puolella tuntuu kirjoittavan Aikuinen Nainen! Tasapaino oman elämän kanssa on mahtava fiilis, ehkä se on siinä aikuisuudessa parasta?

    Hyvää tätä vuotta ja kiitos blogisi viisaista sanoista!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    1. Aikuisuus on monesti terminä hiukan ankea ja liitetään vain velvollisuuksiin ja elämän tylsistymiseen, mutta tuossa esittämässäsi mielessä se on kyllä erittäin positiivinen juttu ^_^ Tasapainoa jos jotain minä elämääni halajan, vaikka välillä ailahtelevaisena luonteena koitankin harata liiallista seesteisyyttä vastaan. 

      Kiitos kovasti kommentista! Ja oikein tasapainoista ja iloista uutta vuotta sinne myös 🙂 

  2. Anna / Kätteni Jäljillä
    27.12.2016, 12:35

    Kirjoitat kyllä mielettömän hyvin! Niin aidosti ja hauskoilla twisteillä. Täytyykin tsekata mitä kautta voisin alkaa blogiasi seurailemaan. Löysin paljon samaistuttavia kohtia tästä tekstistäsi, epävarmuuden aallokot keinuttavat joskus meitä kaikkia. Blogitauko ainakin itselleni selvensi asioita ja karsi turhat liika-ajattelut pois (ainakin toistaiseksi). Hyvää ”blogilomaa” siis! 🙂

    P.s. Voi mikä nostalgiamyllerrys! Olen unohtanut geelikynät, nuo ala- ja yläasteen uskolliset penaalinvaltaajat, ihan täysin! Täytyy varmaan käydä kanssa ostamassa muutama jostain ihanasta tilpehööritaivaasta täyttämään uutta Coelhon kalenteria iloisilla glitterhömpötyksillä! 😀

    Oikein mahtavaa ja menestyksekästä uutta vuotta sinulle!

    1. Kiitos kaunis kommentistasi 🙂 Aina jotenkin helpottavaa kuulla, että muut pähkäilee samoja hommia eikä koko blogimaailma olekaan vain täynnä itsevarmoja itseilmaisijoita. Loppiaisen tienoilla olisi ajatuksena palata taas kirjoituspuuhiin, tauko on tehnyt nyt jo hyvää kun pää on ideoita täynnä!

      Täytyykin muuten miettiä toi blogin seurattavuus mahdollisimman helpoksi. Tähän asti oon vaan linkittänyt blogin FB-sivuille uudet postaukset mutta esim. Bloglovinia taitaa käyttää moni ja se on mulle toistaiseksi ihan vieras.

      Glitterkynät tekee kaikesta parempaa! Hypistelin myös silloin kynäostoksilla käydessäni Coelhon kalenteria, siinä oli ihanat värit 🙂 Mainiota uutta vuotta sinne uuden kalenterin sivuille myös!

      1. Anna / Kätteni Jäljillä
        28.12.2016, 08:37

        Kiva kuulla! 🙂 Ja juu, Bloglovin tuntuu olevan monilla käytössä. Samoin joko Blogit.fi tai Blogipolku. Niihinkin uudet päivitykset päivittyy automaattisesti kun profiilin ja linkityksen vaan tekee. Itse en Facebookia nykyään enää käytä, joten täytyy aina koittaa etsiä muita väyliä seuraamiseen. 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *