Tänä kesänä

11873424_650654911703697_1533221954655756508_n.jpg

– päivän asu oli usein kuvan lainen

– en saanut hankittua edes niitä haaleita rusketusraitoja jotka olen aiempina vuosina saavuttanut

– en käynyt kertaakaan uimassa

– söin vain yhden pallojäätelön

– join vain yhden puistosiiderin

– grillasin säälittävän vähän

– olin niin laiska etten kerännyt talvivarastoon hortaa enkä marjoja

– olin töissä enemmän kuin minään aiempana kesänä

Stereotyyppisellä, kesää varten ihmisten aivoihin sisäänrakennetulla arvioitsemiskaavalla varsin nihkeää siis. Vaan tietänette, että minun elämääni tämä kylmä kesä on tuonut onnea ihan tolkuttoman paljon! En tiedä miten voisin antaa tästä vähän muillekin, tästä ylitsepursuavasta ja hysteerisestä onnentunteesta, joka tiivistyy vain sanaan Talo. Se on pieni ja lyhyt sana, kovin vaatimaton pitääkseen sisällään niin suuria tunteita, ei kerro monellekaan mitään.

Minulle se on tällä hetkellä myös syy pelätä flyygelin tipahtamista katolta niskaan iltaisin, kun puikkelehdin pitkin Epilää kohti yövuoroa. Vaikka vanha sananlasku kehottaakin, en tahtoisi kätkeä onneani, vaan tahdon piehtaroida siinä ja julistaa sitä lähikaupan kassaneideillekin! Mutta korvan takana supisee ikävä kaveri, jonka mielipide on se, että asiat eivät voi mennä näin hyvin, ei näin pitkään, kohta tapahtuu jotain kamalaa. Afrikassa lapset kuolevat ja Helsingissä katuraivari tappoi miehen, ja sinä vain hehkutat omaa iloasi. Kaikille tuli varmasti jo selväksi, miten ihanaa elämäsi on, ei sitä tarvitse hieroa muiden naamaan.

Suljen Iltalehden sivut, ja silmäni ja korvani.

954827_352616024840922_439058314_n.jpg

Vaikka kesäkuukaudet alkavat olla  jo ohi (mielestäni kesä päättyy kun koulut alkavat), on lämpimiä päiviä vielä vasta tiedossa, ja toivottavasti kelit säilyvät lempeinä pitkälle syksyyn. Aion ostaa jonkin valtavan suuren ja ruman supertoppatakin kirpputorilta (muutaman ylimääräisen myös, yökyläilijöitä varten), kääriytyä siihen, ja istua pimenevinä iltoinen grillikatoksessamme ihailemassa eriväristen lyhtyjen (sekä tietenkin rapujuhlavalojeni, olenko jo hehkuttanut niitä tarpeeksi?) hohdetta. Nauttia siitä, että on tarpeeksi lämmin että tarkenee, mutta niin viileä, että perkeleelliset hyttysparvet eivät enää ole riesana. Grillata makkaraa ja väitellä miehen kanssa ikuisuuskysymyksestä nimeltä sinappi. Makeaahan sen olla pitää!

Kommentit (3)
  1. miia / ketunkololla
    16.8.2015, 17:11

    Koti voi olla kyllä paras paikka maailmassa, sitä oma koti on itselle ja voi miten ihana on lukea näitä sinun kirjoituksia kun näistä niin huokuu onnellisuus ja rakkaus omaa tulevaa keltaista ja somaa kohtaan. Kiva kirjoitus 🙂

    1. Kiitos ^_^ Kiva kuulla, että tunnelma välittyy kuten on tarkoitus!

    2. Kiitos ^_^ Kiva kuulla, että tunnelma välittyy kuten on tarkoitus!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *