Täysin hypoteettinen vaate-rage, eli mikä vitutteli eilen

nature spirit designs tunika.jpg

Niin. Oletetaan, että olette erään taannoisen valvotun yön hiljaisina pikkutunteina pyörtäneet kaikki hienot päätöksenne säästämisestä sekä minimalismista, ja avanneet sitten Etsy.com-sivuston, jota tähän asti kiertelitte kuin kissa kuumaa puuroa. Näpytelleet ne tutut hakusanat tyhjänä odottavaan kenttään, ja saaneet tuttuun tapaan näytöllenne sivutolkulla mitä hienoimpia pitsejä, rimpsuja, helmoja ja huppuja. Toinen toistaan kauniimpia vaatteita kauniiden ihmisten esitteleminä. Vaatteita, joiden valmistusaineissa lukee cotton jersey & love. Ja sitten vahingossa vinguttaneet visaa jonnekin Australian suuntaan niin perkeleesti.

Ja sitten odottaneet. 

Ja odottaneet.

Ja odottaneet..

nature spirit designs.jpg

Ja sitten tulee se päivä! Rakas ihana kultainen postikusti tipauttaa lopultakin laatikkoon sen lappusen, jota vastaan niin kauan (kaksi viikkoa!!) kaivatut ryysyt nyt saa lähi-Siwan luukulta noutaa. Kuin lapsi jouluaattona kuusen luo, ryntäätte te nyt Siwaan heti sen auetessa aamukuudelta, valvottuanne ensin Girlsin tuokkareita toista kertaa putkeen katsoen koko yön (yövuororytmin, ei ehkä pelkän paketin jännäämisen johdosta). Annatte pakettikorttinne kassatädille, joka näpyttää hetken tietokonettaan otsa kurtussa ja naurahtaa sitten: Oi tää onki kuule menny Hervannan Siwaan! Ei sinne kyllä autolla kauaa mee, haetko sieltä? Tää on aina niin tämmöstä ku on noita kesätyöntekijöitä.

Koko pieni materialismin kyllästämä sydämenne oli suunnattu sykkimään tuolle yhdelle ainokaiselle lähetykselle, kun vuoden tauon jälkeen sallitte itsenne riehaantua tuossa mitä luovimpien ja taitavimpien käsityöläisten virtuaalikojussa, jonne ajatuksenne kaipaavat aina omaa piskuista vaatevarastoa katsoessa. PMSn aiheuttama itseinho ja turvotus olivat jo melkein tiessään ihan vain sen ajatuksen johdosta, että uusissa kauniissa vaatteissa olokin tulisi taatusti olemaan taas kaunis. Säätiedotus lupasi niin ihanaa päivää, ettei uutta mekkoa olisi tarvinnut piilottaa edes villavaatekerroksen alle, vaan siihen verhoutuneena olisi voinut liihotella puistoskumpalle nostattamaan upeaa fiilistä entisestään.

Niin kuinka paljon vituttelee? Voin kertoa olettaa, että ihan massiivisen paljon. Ja joo, ei mene autolla kauan ei, mutta bussilla kulkevalle sellainen ainakin kolmen tunnin reissu. Joten ei, en oletettu henkilö ei nyt lähde tekemään päiväretkeä jonnekin helkkarin Herwoodiin, koska esimerkiksi nukkuminen tuntuu paljon ajankohtaisemmalta asialta, vaan sihisee yhteen puristuneiden hampaidensa välistä että voitteko pyytää lähettämään sen tänne oikeaan paikkaan, kiitos.

nature spirit designs paita.jpg

Nyt se hypoteettinen henkilö sitten taas odottelee. Hypoteettista vihreää tunikaa, ruskeaa mekkoa ja mustaa toppia. Tällaisella tarinalla tahdon osallistua Tanjatanjan mainioon vituttelu-haasteeseen. Kiitos. Odottelemisiin.

kuvat lainattu NatureSpiritDesignsin verkkokaupasta

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *