Yövuoroajatuksia ja kalasoppaa

Yövuoro 4/7. Neljään kertaan lämmitetty kalasoppa maistuu oikeastaan ihan samalta kuin ensimmäiselläkin yrityksellä. Vaikka kaikki asukkaat olisivat nukkuneet edeltävät kaksi tuntia aivan rauhassa, alkaa hälytin huutaa viimeistään parin hörpätyn soppalusikalllisen jälkeen, eikä keskeytyksiä tule yleensä vain yhtä.

Uusia perunoita, kotimaista parsakaalia, kevätsipulia ja varsiselleriä. Kala on pakastealtaan valmiita kuutioita, kun ei yövuorojen välissä kerkiä mitään fileitä perkaamaan ja paloittelemaan. Soppa olisi erittäin hyvää ellei selleri olisi jäänyt vähän raa´aksi, mutta töihin oli pakko lähteä vaikka keitto olisi vaatinut vielä hiukan keittelyä.

Olen ihan fiiliksissä kun saan hakea tillit ja ruohosipulit soppaa maustamaan omasta kasvimaasta. Katselen venähtäneitä perunanvarsia ja mietin, kasvaako mullan alla jotain syömäkelpoista vai ainoastaan kaninpapanan kokoisia perunanraakileita niinkuin pari vuotta sitten parvekeviljelyä yrittäessä. Haluaisin niin tehdä loppukesällä soppaa oman maan kasviksista. Ryystää lientä ja kehua kovaan ääneen miten ihan ite kasvatin. Nykyään kaiken saa kaupasta ja viljely on vain hauska harrastus. Ei ole ollut niin meidän mummoilla ja papoilla. Jos halusi syödä, piti viljellä ja hoitaa karjaa. Alla olevan kuvan pellavapyyhkeen on kutonut minun isomummoni. Ensin hänen piti kasvattaa ne pellavat. Minä voin hakea kympillä kaupasta vaatteita, joiden kankaissa lukee myös HM. Niihin tosin ei ole kukaan ylpeänä kirjaillut nimikirjaimiaan niinkuin sodan jälkeen, jolloin ikioman, äidin tekemän kylpypyyhkeen omistaminen oli lapselle suuri ylpeydenaihe. Tätä miettien ei ole yhtään vaikea ymmärtää, että ikäihmiset, joita me lähihoitajat käymme avustamassa, ovat välillä mielestämme rasittavuuteen asti tarkkoja ja säästäväisiä.

pellava pyyhe kangas.jpg

Yötyö on unirytmini kannalta hyvä, sillä päivällä nukkuminen ei tuota ongelmaa, toisin kuin jos pitäisi saada nukuttua kunnon yöunet ennen aamuvuoroa. Yhdentoista tunnin pituiset vuorot matkoineen haukkaavat kuitenkin vuorokaudesta sen verran ison palasen, että muulle elämälle ei töiden välissä juuri jää aikaa. Pääsen aamulla kotiin kahdeksan maissa, nukkumaan yhdeksän tienoilla. Herätys yleensä viideltä, ennen kahdeksaa lähtö takaisin töihin. Ei päivätyötä tekevätkään taitaisi olla kaikkein tuotteliaimmillaan jos heräisivät aamuviideltä suorittamaan kaikki tarvittavat kotityöt, kauppa-asiat ja muut ennen kuin lähtisivät kahdeksalta taas työmaata kohti. Lenkilläkin olisi kiva ehtiä käymään, mutta ei se joka ilta vaan onnistu. Kavereiden näkemisiä tai sukulointeja en nykyään edes yritä sopia työpäiville, en todellakaan ole laadukasta seuraa silloin 😀

On niitäkin öitä joina ei tapahdu mitään. Käynnistän tietokoneet ja puhelimet välillä uudestaan, koska olen ihan varma, että järjestelmä on vain jumissa eivätkä hälytykset tule perille. Kulloisestakin työyksiköstä riippuen teen sovitut käynnit ja avustukset, siistin paikat, katson aamulääkkeet ja muut tarpeet valmiiksi. Voi olla seuraavan päivän aterioiden valmistelua, kattamista, tiskejä, paperihommia, pyörätuolien pesua tai pehmusteiden liimaamista uusien nojatuolien jalkoihin. Tuijotan NetflixiäUsein teen taukojoogaa tai venyttelen, jotta aivot pysyisivät skarpisti hereillä. Harvoin minua kyllä väsyttää, olen luonnostani niin yörytminen ihminen. Juon yhden mukillisen kahvia heti vuoron aluksi ja myöhemmin vihreää teetä. Jotkut eivät tykkää tehdä yövuoroja koska valvomaan joutuu yksin, mutta minä olen aina tykännyt työskennellä mieluummin itsenäisesti kuin porukassa.

Sitten on öitä, jolloin joku huutaa tauotta. Kivusta tai ahdistuksesta. Tuijottaa lasittunein silmin eteensä päästäen suustaan eläimellistä tuskanhuutoa. Riisuu kaikki vaatteensa pois ja potkii peiton lattialle, hakeutuu sikiöasentoon, huutaa, huutaa, huutaa. Rauhoittuu hetkeksi kun silitän poskea. Pitäisi yrittää olla muiden hommien ohella siinä vierellä niin paljon kuin voi, miettiä mitä kaikkea ja kuinka paljon tarvittavista lääkkeistä uskaltaa antaa. Haluaako juuri tämä ihminen seuraa vai yksinäisyyttä, ymmärtääkö hän kosketuksen ystävälliseksi vai ahdistuuko siitä lisää? On öitä, joina joku kaatuu neljä kertaa lattialle vaellettuaan itsensä väsyksiin käytävillä, mutta liikkumisen rajoittaminen on kiellettyä nykyään koska itsemääräämisoikeus. Joskus koko yö menee selittäessä samalle asukkaalle minuutin välein, ettei hänen tarvitse nyt lähteä navettaan/töihin/äidin luo/junalle, vaan voi ihan rauhassa mennä nukkumaan. Joskus hätänappia painanut löytyy kaikkia mahdollisia ihmisen eritteitä sisältävästä lammikosta kylpyhuoneensa lattialta, tai asunto näyttää teurastamolta kun pää on osunut kaatuessa tiskipöydän kulmaan. Veri on sellaista, että vaikkei sitä vuotaisikaan paljon, se sotkee kaikki paikat saaden tilanteen aina näyttämään vielä vakavammalta kuin onkaan.

On öitä, jolloin pidän väsynyttä kädestä hämärässä huoneessa kunnes rintakehä ei enää nouse ja laske. Painan pysähtyneet silmäluomet kiinni ja kiedon sideharson pään ympäri. Peittelen vielä kerran, laitan tyynynkin hyvin vaikkei sen enää lienisi niin väliä. Toivotan hyvää matkaa ja katson paikat siistiksi, että omaisten olisi mukavampi saapua hyvästelemään.

13624457_793647357404451_12256622_n.jpg

Kommentit (4)
  1. upea, pysäyttävä teksti.

    1. Ehdottomasti samaa mieltä!

    2. Mukava kuulla että upposi 🙂 Välillä löytyy tuuli tällaistenkin kirjoittamiseen. 

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *