Kukkakaalikeitto

Kesän maut ovat kesän makuja syystä. Sesonki, kehon kaipaama raikkaus ja jopa ruoanlaiton hiki-indeksi (!!!) ovat kannustaneet entisestään kausiajatteluun. Tuntuisi hurjalta uunittaa päiväseltään yhtikäs mitään hikisessä Kallion keittokomerossa, leipomisesta puhumattakaan. Illan viilentyessä päätin pistää pilkkoen. Näillä eväillä pötkii taas ainakin puolitoista päivää.

Kesäkeitto jakaa mielipiteitä. Itse olen altistunut ehdalle tavaralle vain muutamia kertoja, joten vahvaa tunnesidettä asiaan ei ollut. Tämän keiton perustana oli kysymys siitä, ovatko valkoisesta liemestä pilkistävät porkkanat ja herneet oikeassa paikassa. Mielestäni eivät. Minimalistina pelkistin värimaailman ja jätin vain parhaat palat keittoon. Porkkanat ja herneet saivat tällä kertaa jäädä leivänpäällisiksi. Kukkakaalikeitto on monelle tuttu soseena, mutta koska koko ruokakunnalla on toimiva purukalusto en nähnyt sille tarvetta.

Tätä keittoa ei ole pilattu a) hinnalla b) vaivannäöllä, tai millään muullakaan tarpeettomalla.

Kukkakaalikeitto

Ainekset (4 annosta)

6-10
Varhaisperunaa
3
Nippusipulia
1
Kukkakaali (n.400g)
250 g
Valio Koskenlaskija Voimakas sulatejuustoa
7 dl
Vettä
Maustamiseen
Suolaa & pippuria & pihan yrttejä kuten persilja, tai 1 x kasvisliemikuutio
25 min
{
AKTIIVINEN 10 min
PASSIIVINEN 15 min

Tee näin:

Poista kukkakaalin lehdet. Puhdista ja paloittele kukkakaalin kukinnot tasakokoisiksi paloiksi.

Pese varhaisperunat huolellisesti ja pilko tarvittaessa 2-4 osaan tasakokoisiksi paloiksi.

Pese ja pilko nippusipulit varsineen.

Keitä kukkakaalit ja perunat melkein kypsiksi suolatussa vedessä (n.10min)

Lisää paloitellut nippusipulit, mausteet ja paloiteltu Koskenlaskija, sekoita.

Kiehauta keitto ja tarkista maku ennen tarjoilua.

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *