MEILLÄ OLI SALAISUUS

Haha.. Enpä ihan tiennyt tuota edellistä postausta kirjoittaessani, että ei täältä nyt ihan näin vaan tullakaan häämekko.

Aika pian tuon jälkeen nimittäin aloin kokea omituisia mutta tuttuja oireita.. Väsytti, kahvi ei uponnut, hajut tuntui voimakkaammilta ja tisseihin koski. Ei siinä vaiheessa auttanut muu kuin käydä hakemassa raskaustesti apteekista ja pissata siihen tikkuun. En uskaltanut itse katsoa tulosta, vaan jätin sen vessan lavuaarin reunalle ja käskin mieheni mennä katsomaan mitä tikku kertoo ja tulla sitten kertomaan tulos mulle. Ajatukseni olivat hyvin hyvin hyvin ristiriitaiset, sillä olin jo kahdesti kokenut vaikeat raskaudet ja tiesin, etten ole valmis oksentamaan taas kolmea kuukautta. Mulla kun ei se oksentaminen ikinä ole niinsanotusti helpottanut oloa, vaan olo on ollut erittäin huono 24/7, enkä niissä oloissa ole pystynyt kun makaamaan sohvalla. Ajatuksiani ristiriitaiseksi sai toki myös tulevat häämme. Päässäni pyöri seuraavanlaisia kysymyksiä: ”Miten ehdimme tehdä mitään jos meillä on pieni vauva?” ”Miten ikinä ehdin siihen kuntoon jossa haluan hääpäivänäni olla?” ”Mihin ihmeeseen me uskallamme hänet antaa hoitoon jos ikää on vasta alle vuosi silloin?” ”Mitä jos en taas voi tehdä mitään muutamaan kuukauteen, miten oman henkisen vointini käy?”

Teimme kuitenkin valintamme sydämen perusteella ja päätimme, että meitä on pian viisi. Päätöksen tehtyämme olo oli helpottunut ja hetken aikaa menikin oikein hyvin. Voin hyvin pitkittynyttä keuhkoputkentulehdusta lukuunottamatta.

Sitten se pahoinvointi iski, alkuun oksensin vuorokaudenajasta riippumatta, mutta ei oksentelu ja pahoinvointi kuitenkaan yltänyt niin pahaksi mitä se aiemmissa raskauksissani oli ollut. Inhottavaa ja voimia kuluttavaa se kuitenkin oli. Aloin pelätä, että milloin tämä kääntyy yhtä pahaksi kuin aiemmissa.

Pahoinvointi ja oksentelu vaihtui jossain vaiheessa iltapainotteiseksi ja aloin voida pahoin aina klo 20.00, tätä jatkui pari viikkoa, kunnes pahoinvointi vain yhtäkkiä lakkasi ja sitä myöden myös oksentaminen. Nyt olen voinut oikeastaan mainiosti raskauden osalta ja malttamattomana halusinkin yllättää mieheni. Varasin mehiläiselle ajan ultraan ja kävin kurkkaamassa pientä vauvaamme, kun en jaksanut odottaa sinne 6.5 olevaa rakenne-ultraan. Sielä hän oli kovin liikkuvainen, esitteli itseään kunnolla, näytti peukkua ja imi samalla toista peukaloaan. Ultran jälkeen kävin ostamassa hänelle asukokonaisuuden ja kotiin tullessani käskin miestäni istua alas, annoin kassin jossa oli mukana ultrasta saamani kuvat. Mies alkoi hymyilemään, ei tosin ihan heti tajunnut kumpi sieltä on tulossa 😀

Illalla mieheni alkoi ehdottelemaan jo nimiä ja koin oloni oikein onnelliseksi ja kokonaiseksi, enkä enää malttaisi odottaa pientä poikaamme saapuvaksi <3

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *