MITEN SUJUI SYNNYTYS RAJOITUSTEN ALLA?

Miten  synnytys ja osastoaika koronarajoitusten alla lopulta sujui?

Kun synnytyksiin liittyvistä rajoituksista ilmoitettiin pari viikkoa ennen beben sektiopäivää, olin kauhuissani siitä, miten asiat käytännössä tulevat järjestymään osastolla. Ja menin melkein hajalle surusta, koska yhtäkkiä vain toinen meistä vanhemmista sai kokea lapsen syntymän ja ensipäivät.

Lyhyesti,  kaikki meni  sairaalassa hyvin. Sektio oli kaikessa eriskummallisuudessaan positiivinen kokemus (se tosiaan tuntui vähän siltä kuin joku olisi pessyt nyrkkipyykkiä vatsassani) ja paniikkipelko yksin jäämisestä osastolla ei  toteutunut.   Henkilökunta sairaalassa oli ihanaa ja apua sai aina tarvittaessa. Kaikki meni siis hyvin niiden käytännön asioiden osalta, johon henkilökunta pystyi vaikuttamaan.

Mutta sitten se suru ja siihen liittyvät fiilikset. Niitäkään ei oikein voi sivuuttaa kun tästä kokemuksesta puhuu. Rajoituksista johtuen menin sairaalassa jonkinlaiseen selviytyjämoodiin, jossa keskityin vain selviämään hetkestä seuraavaan. Sen enempää niitä hetkiä tuntematta tai kokematta. Ehkä hyväkin niin, sillä ehkä se osaltaan vaikutti siihen, että sairaala-ajasta jäi hyvä, joskin aika ontto muisto. Nyt kotona olen kuitenkin käynyt läpi sitä kaikkea, mille siellä sairaalassa ei uskaltanut antaa tilaa.

Sitä, miten poikaystävä silloin sektiopäivänä viittä vaille seitsemän jätti minut sairaalan oville ja kävelin yksin sisään ajatellen ”ihan kohta meille syntyy vauva” ja miten absurdilta se tuntui.

Miten vain hetkeä aiemmin olin purskahtanut itkuun autossa ja siinä sairaalan ovilla päätin, että sen pitää jäädä reissun ainoaksi itkuksi.  Että jos annan itseni itkeä, se ei ehkä lopu ollenkaan.

Sitä kuinka leikkausta jouduttiin siirtämään kiireellisen tapauksen vuoksi ja kun odotin omaa vuoroani lämpöpuvussa, lähetin viestejä kotiin ja tuntui niin oudolta, että toinen on kotona takkahuoneessa koiran kanssa. Ihan kuin olisi vain normaali aamu.

Kun kävelin leikkaussaliin ja yllätyin miten normaalilta huoneelta sali näytti. Ei ollenkaan sellaiselta kuin Greyn Anatomiassa. Ja miten uskomattoman ystävällisiä koko leikkaava tiimi oli, ja miten paljon kuitenkin pelotti kun puudutusta piikitettiin. 

Kuinka kello 12.43 siellä salissa kuului aivastus, eikä se aivastus kuulunut kenellekään siellä aiemmin olleelle.

Miten täydellisen tuttu oli se pikkiriikkinen alle kolme kiloinen tyttö, joka laskettiin rinnalleni ja miten sen jälkeen koko leikkaussali vain katosi ympäriltä. Miten ihana hoitaja ehdotti, että otetaanko isälle kuvia.

Kuinka klo.14.12 pääsin heräämössä ilmoittamaan kotiin, että kaikki on hyvin. Miten kipeältä tuntui joutua kysyä toiselta, että missä sä olit silloin 12.43 kun meidän lapsi syntyi?

Miten epäreilulta ja väärältä tuntui kun tuore isä joutui kahden tunnin jälkeen laskemaan lapsen syliini ja lähtemään sairaalasta, aivan kuin hän olisi joku vieras.

Niin. Miten  synnytys ja osastoaika koronarajoitusten  alla siis lopulta sujui?

En oikein tiedä, siitä selvittiin.

Se jätti haikean olon. Vähän surullinenkin. Jotain, mikä on vaatinut käsittelyä nyt jälkikäteen.

Se jätti kiitollisen olon, koska hän on kuitenkin nyt täällä. Terveenä ja meille täydellisenä.

perhe raskaus-ja-synnytys oma-elama ystavat-ja-perhe
Kommentit (1)
  1. Olen iloinen puolestasi mutta ymmärrän hyvin kaikki epävarmuuden tunteet. Olin itse juuri täyttänyt 20, kun sain ensimmäisen lapseni ja olin myös sairaalassa totaalisen yksin, se oli ajan henki silloin mutta se ei muuta meidän äitien kokemuksia. Pahempi tilanne oli, kun synnytin kuolleen vauvan enkä saanut mitään tukea edes sukulaisilta jälkikäteen, olin kuin ruton saanut. Selvisin siitäkin ja synnytin ihanan tyttövauvan Espanjassa, taas totaalisen yksin mutta jo kokemuksista karaistuneena heti kun pääsin, niin pois sairaalasta.
    Nainen on monissa tilanteissa todella yksin, joskus oma äitikään tai ystävät eivät ymmärrä juuri sinun tilannettasi mutta itsestäsi löydät valtavat voimat, kun näet ja tunnet oman lapsesi ja sen valtavan ehdottoman rakkauden. ONNEA vielä sinulle, jonain päivänä näet tuonkin tilanteen itseäsi vahvistaneena!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *