KADONNEEN LAPSEN TARINA

Kirja saatu blogin kautta

882BEC23-444A-401D-B8C2-5EEEE14FB007.jpeg

Kirja saatu blogin kautta

Luin kesälomalla Elena Ferranten Napoli-sarjan kolme ensimmäistä osaa. Nyt syksyllä luin neljännen.Tämä viimeinen tuli aloitettua kerta toisensa jälkeen aamumetrossa ja iltaisin juuri ennen nukahtamista. Varsinaisesti sain kirjan kuitenkin aloitettua vasta silloin kun ymmärsin raivata sille täysin tyhjän viikonlopun. Ferranten teksti selkeästi vaatii omalla kohdalla täyden rauhoittumisen, koska myös ensimmäinen kirja takkuili kunnes ymmärsin säästää sen lomaan ja riippumattoon. 

”Kadonneen lapsen tarina” vie Elenan takaisin Napoliin ja tuttuun kortteliin. Nyt Elena ja Lila ovat jo pitkälle aikuisia ja tämän kirjan aikana he etenevät kohti vanhuutta ja ensimmäisen kirjan alkua. Elena muuttaa Napoliin samaan asuntoon sen miehen kanssa, jota hän on rakastanut siitä lähtien kun mies oli vielä poika. Siihen asuntoon Elena tuo mukanaan kaksi tytärtänsä, kirjailijauransa ja kuvitelmansa siitä millainen mies Nino on. Siitä asunnosta Elena lopulta myös muuttaa pois, tuttuun rappuun, Lilan asunnon yläpuolelle. Nyt Lilan katto on Elenan lattia, ja heidän tyttärensä kasvavat yhdessä, ja kortteli heidän ympärillään kuohuaa; väkivaltaa, huumekauppoja, murhia.  Kuten aiemmissakin kirjoissa, Ferranten tapa kirjoittaa, huomioida ja kuvailla on jotain ainutlaatuista. Ferranten teksti hengästyttää ja viiltää. Fiktiiviset hahmot asetetaan historialliseen todellisuuteen, ja sen tapahtumia, kuohuntaa ja olemusta kuvataan hämmentävän neutraalisti mutta tarkkakatseisesti. 

Koko Napoli-sarjan ajan olen miettinyt, mitkä asiat vaikuttavat siihen, että teemme tekemämme ratkaisut ja mitkä asiat -jos mitkään- ovat niitä, jotka tekisimme aina, tilanteesta ja kaikesta muusta riippumatta? Mikä vaikuttaa meihin, kuka muokkaa meitä? Elena ja Lila ovat toisilleen se mittari, mikä määrittää oman onnistumisen ja epäonnistumisen. Varsinkin tai ainakin selkeämmin Elenalle, jonka näkökulmasta koko kirjasarja on kirjoitettu. Ilman Lilaa, Elena tuskin koskaan olisi uskaltanut, kirjoittanut kirjoja tai nähnyt maailmaa. Vai olisiko? Viimeisessä kirjassa Elenan ja Lilan roolit toisinaan kääntyvät vanhasta tutusta päälaelleen, ja Lila näyttää enemmän rikkinäisyyttä, mutta silti ei ole Elenaa ilman Lilaa. Ei ole Elenan uraa ilman Lilaa inspiraationa, Lilaa vahtimassa tyttöjä. Ei ole Elenaa naisena ilman, että hän vertaisi itseään Lilaan. Silloin kun tämä on kauneimmillaan tai silloin kun kauneus on kadonnut.

Kadonneen lapsen tarina on tyylikäs lopetus häiköisevälle sarjalle, mutta kirjasarjan lopussa on yhä auki sama kysymys kuin sen ensimmäiselläkin sivulla, kuka on Lila?

Vähän kuten kysymys siitä, kuka on Elena Ferrante?

 

ps. kommenttiboksissa on sana vapaa, eli varaudu mahdollisiin juonipaljastuksiin. 

Kommentit (1)
  1. Ihan sommiteltu kuva ja sopiva teksti siihen vielä päälle. Tosi hyvä postaus. Olen itsekin lukenut kirjoja tehnyt niistä postauksia, mutta tälläisistä postauksista saa uusia ideoita. Kiitos

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *